Ihanaa juhannuksen jatkoa kaikille!

14.56


Meidän juhannus on sujunut leppoisan rauhallisesti, ja Piippis alkaa olla oma itsensä taas. Pientä lämpöä ehkä vielä iltaisin, mutta ei mitään sellaista mikä vaikuttaisi neidin tohinoihin. 

Eilinen päivä aloiteltiin aamusaunalla tyttöjen kesken (minä sekä Piippis), ja siellä istuttiin kahdestaan lauteilla saunahiirtä odotelleen. Pirpana on keksinyt nyt sellaisen jutun, että saunan ilmastointiluukussa hiiri asustelee, ja hän niin suloisesti eläytyy tähän tarinaan jokakerta. Silmät suurena kuiskii ja odottaa.. Saunanlauteillakin saamme siis ihmetellä ja ihastella tuon neidin uskomattoman vilkasta mielikuvitusmaailmaa. Omakin elämä on tässä kertaheitolla muuttunut jännittävämmäksi ;)

Lasten nukkuessa, leivoin Brita-kakun ja se jopa onnistui! Tunsin hetkenaikaa itseni sellaiseksi pullantuoksuiseksi. Sekin nostatti juhannusfiilistä mukavasti. Iltapäivällä piipahdettiin mummin sekä papan luona naapurissa syömässä, ja PikkuW pääsi isin kanssa vähän potkimaan palloa kaiken sairastelun sekä kotona kökkimisen jälkeen. Pikkupoika piristyi silminnähden ja palasi takaisin elävien kirjoihin.  Sitten tultiinkin illansuussa kotiin nukkumaan. Tai no, lapset nukkuivat ja me vanhemmat sitten istuskeltiin terassilla ja nautiskeltiin omasta pihasta. Suuniteltiin juttuja. Juttujen suunnitteleminen on ihanaa! 

Kyllä ihminen tarvitsee tällaista olemista vaan. Oli mukava fiilis, kun naapurustossa väki oli kotona ja pihoilta kantautui iloinen kesätunnelma. Tästähän tulikin tosi kiva juhannus ja mikä parasta, se jatkuu edelleen!

Nyt nautitaan yhdessäolosta, upeasta vihreästä luonnosta, ulkona leijailevasta grilliruoan tuoksusta, saunan lämmöstä, hyvästä musiikista ja sen tahtiin tanssimisesta. 

Kesä <3 Olisitpa aina.

You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Kuulostaa ihanalta :) Me kans suunniteltiin, että vaikka tänä kesänä reissaillaankin niin pitää myös vaan olla ja "tylsistyä", nauttia kiireettömyydestä.

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook

Instagram