Äidin hemmottelupäivä

18.17




Pieni turhamaisuus on hyvästä. Sen olen ainakin itse saanut todeta useasti näiden äitiysvuosieni varrella. Käyn tällähetkellä kerran kuukaudessa geelaamassa liuskoittuvat kynteni, ja samalla vietän terapeuttisen hetken uuden tuttavan kanssa niitänäitä rupatellen. Muutama kuukausi taaksepäin Kynsimuotoilija-Kosmetologi Marle Hyvinvointihoitola Euforasta teki mulle ensimmäiset rakennekynnet tuttavani suosituksesta, ja sille tielle olenkin nyt sitten jäänyt. Aikana ennen lapsia viilailin kynsiäni harva se ilta ja keksin mitä päräyttävämpiä lakkauksia, mutta nyt mulla ei ole siihen aikaa. Marle saakin siis hoitaa nämä hommat mun puolesta, ja hän loihtiikin mitä upeimpia luomuksia äiti-ihmisen kynsiin. Olen koukussa. Olen haltioitunut. Tästä manikyyrihetkestä on tullut mulle niin kovin tärkeä tapahtuma. Pientä luksusta arkeen, ja siitä olenkin ehdottomasti valmis muutaman kympin maksamaan kerran kuukaudessa. Mulla ei siis varsinaisesti ole rakennekynsiä enää, ja tällähetkellä geelataankin ihan vaan omaa kynttä. Pituus on todella lyhyt, siltikin toimiva ja näyttävä.




Nämä uudet foliokoristelut on mun silmissäni jo silkkaa taidetta. Aivat täydelliset, ja tehty vieläpä ensiviikonlopun juhlailtaa silmälläpitäen! ;)


Torstai oli siis hyvinkin poikkeuksellinen päivä mun tämänhetkisessä elämässäni. Mummi tuli hoitamaan lapsia, ja itse istuin 10-16 välisen ajan tuolissa kaunistautumassa. Välillä tunsin ihan huonoa omaatuntoa asiasta. Olenko liiankin turhamainen nyt? Voinko ihan oikeasti viettää yhden päivän näin ylellisesti vain itselleni? Näin jälkeenpäin kuitenkin olen antanut itselleni armoa, ja todennut tuon päivän olleen tosi tärkeä ja ansaittukin.


Näitä Mago-pidennyksiä päätin kokeilla, kun kuulin ystävältäni Liisalta Järvenpään Hiushuone Hemmasta tästä uudesta, omia hiuksia hellivästä pidennystekniikasta. Liisa kävi koulutuksen joulun alla, ja sain stten toimia hänelle harjoituspäänä. Ideanahan näissä pidennyksissä on se, että hiukset kiinnitetään langalla solmimalla, mutta sananlaisissa osioissa kuin sinetit. Magossa ei käytetä liimaa ja näinollen tekniikka on omille hiuksille oikein hellävarainen. Mun päähän laitettiin tälläkertaa kolme punttia, mutta neljäskin olisi kyllä vielä mahtunut. Itse olen silti täydellisen tyytyväinen tuohon kolmeenkin. Tuo pituus on 30 cm, joka on mulle täydellisen sopiva, näyttäen vielä kuitenkin luonnolliselta eikä luonnottoman pitkältä. Mun omat hiukset ovat senverran lyhyet, että tämä pituus toimii mulla nyt parhaiten.


Meni hetki totutella näihin uusiin pidennyksiin, mutta nyt ovat jo tulleet tutuiksi. Solmut eivät häiritse nukkuessa, eivätkä ne kiristä tai purista. Laitto ei myöskään tuntunut päänahassa ikävältä. Solmukohdat pysyvät kivasti piilossa oman hiuksen alla ja hiukset tuntuvat todella kevyiltä. Oikein näppärä hiustenkasvatusniksi on tämä. Oma hius kasvaa pidennyksen seassa, pysyen kuitenkin hyväkuntoisena ja terveenä. Käytän Simply Naturalin pidennyksille tarkoitettua hoitotuotesarjaa ja harjaa myös, jotta saan pidettyä myös nämä jatkot hyvässä kunnossa loppuun asti.

Jopa H on kehunut moneen otteeseen mun uutta lookia, joten tämä investointi kannatti ehdottomasti ;)  Nyt on jännä nähdä, kuinka kauan nämä hiukset pysyvät hyvännäköisenä mulla. Toivottavasti nyt ainakin kevääseen asti. Pidän asiasta kiinnostuneet ajantasalla.



Tykkään näistä pidennyksistä siitäkin syystä, että ne mahdollistavat sekä kauniin juhlakiharakampauksen että myös mulle niin rakkaan ja arkisen huolettoman "peikkolookin" ;) Suorana myös todella näyttävät, mutta itse en täysin suorassa oikein viihty. Ainakaan toistaiseksi.

 Onpas muuten ihan mahdottoman kivaa tehdä välillä tällaisia ihan toisenlaisia postauksia. Mulla alkaa ensiviikolla aikas mielenkiintoinen kuntoprojekti, ja siitä tulen kirjoittamaan lisää vähän tuonnempana. Sen verran voin kuitenkin paljastaa, että kyseessä on siis vartavasten mun kotiäitieloon räätälöity treeniohjelma. Kokeilen nyt uusia juttuja, ja se tuntuu tosi piristävältä sekä jännittävältäkin.

Huomenna palailen täällä blogissa viikonlopun tunnelmiin ja lastenjuhlahumuun. Miten meni meidän osalta, sen tulette kuulemaan..

Kiitos Marle ja Liisa siitä, että piristitte tämän mamman olemusta noin ulkoisesti, ja myös sisäisestikin! Ja kiitos äiti lastenhoitoavusta <3

Hiustenhoitotuotteet sekä harja saatu yhteistyönä kinnunen.fi :n kautta



You Might Also Like

0 kommenttia

Suosituimmat

Facebook