Uskomatonta, sinne se nukahti jälleen ja ihan helposti! Näinkö helppoa tämä sitten loppujenlopuksi olikin?

Tänään kävin töissä pyörähtämässä niinkun eilen uhkasin ja kyllä se vain taas piristi. Juttelin työkaverin kanssa Pirpanastakin vähän ja olin tosi ylpeä sekä onnellinen äiti saadessani kertoa taas mun tytöstä ja siitä miten spessu hän mulle ja meidän perheelle on. Juteltiin kehitysvammaisista ylipäätänsä sekä ennakkoluuloista joita vielä tänäpäivänäkin liian paljon ihmisillä on heitä kohtaan. Tuntui hyvältä kuulla että työkaverit  mielellään tutustuisivat Pirpanaan ja lupasin viedä tyttöä paikanpäälle kunhan vähän tuosta vielä kasvaa. Toki tyttö on siellä jo käynyt näyttäytymässä mutta vielä en työnteon ajaksi ole uskaltanut mukaan ottaa vaikka aika iisi pakkaus onkin.

Masu on työkavereiden mielestä iso. No siltä se kyllä vähän tuntuukin. Tänään ollut alavatsassa jänskiä nippailuja mutta helpottivat illantullen. Säikähdinkin jo vähän, sillä en muista tuollaisia tuntemuksia edellisessä raskaudessa tunteneeni. Väkisinkin tulee vertailtua näitä kahda odotusta vaikka ei saisi. Tuntuu että tämä poitsu on nyt jotenkin enemmän "edessä" ja sen vuoksi olo äipällä vähän tukalampi. Tai sitten mä yksinkertaisesti olen vaan vähän väsyneempi mutsi nyt kun Pirpanaa odottaessani ja siitä syystä tunnen vahvemmin ja valitan enemmän :)

Sype-polilta ei ole kuulunut vieläkään luvattua yhteydenottoa kätilön osalta. ODOTAN! jos ei tällä viikolla kuulu, on mun varmaan soiteltava perään. Vieläkin mua pelottaa enkä saa näitä tuntemuksia kuriin yksikseni.

Pirpana on ihastunut "Harakka harakka huttua keittää" -loruun ja osaa pyytää sitä jo ojentamalla kämmenen äitiä/isiä/mummia/pappaa/oikeastaan ihan ketä vain- kohti. Sitten täytyykin lorutella muutaman kerran tuo sama loru putkeen että tyttö on tyytyväinen.

No mutta, uudesta tulevasta kodista nappasin kuvan aurinkoisen omasta huoneesta. Mun mielestä tuo tapetti on just eikä melekeen. Vähän säihkyvää kultaa ja kukkasia :)