Palmusunnuntai

22.32

Niinhän siinä kävi että äidin oli aivan pakko saada pukea tytär ensimmäisenä virvon varvon-päivänään pikkunoidaksi ja viedä hänet sitten mummun ja ukin luokse virpomaan. Suunnitelmat eivät vaan siinä mielessä menneet ihan nappiin, että trulli sammui autoon ennen kun päästiin perille asti ja oli kylään saavuttaessa hieman tokkurainen. Oikeastaan tyttö kiikutettiinkin samalta seisomalta vaunuihin takapihalle jatkamaan päikkäreitä ja siellä uni maistuikin melkeinpä kolmen tunnin ajan. Päikkäreiden jälkeen tuo kyllä jaksoi sitten taas hymyillä ja olla muutenkin harvinaisen kiltti noita-akka.

Mummulasta kurvattiin sitten päivän jännittävimpään kohtaamiseen, eli avainten vaihtoon ja nyt me ollaan ihan oikeasti tuon Järvenpääläisen rivitalokolmion onnelliset omistajat. Avaimet taskussa! Pyörittiin ensimmäisessä asunnossamme vähän hölmistyneinä ja mietittiin että mistähän sitä hulinat aloittaisi?! Tekemistä riittää. Vanha parkettilattia on aivan hirveän huonossa kunnossa eikä siitä saa käyttökelpoista enää edes hiomalla. Tästä syystä päätettiin että laitetaan laminaattilattia vanhan parketin päälle. Ennen sitä seinät on kuitenkin maalattava, sillä edellisessä perheessä on asunut erittäin luovia lapsukaisia eikä heille ei ole näemmä paperi riittänyt jonka vuoksi seinät ovat saaneet myös osansa tussauksista. Melkeinpä jokaisen huoneen seinästä löytyy jonkin sortin taideteos. Ihan sööttiä mutta tälläkertaa päädyttiin kuitenkin ratkaisuun maalata seinät takaisin puhtaan valkoisiksi. Saa sitten omat lapset sotkea vähän enemmän :)
Tapettia on revittävä irti ja listat vaihdettava. Kylppäriinkin on ostettava uusia kalusteita. Mun on pakko ihan vähän jurputtaa sillä asunto oli ihan hirveän sotkuinen kun sinne saavuttiin. Ollaan itse yritetty aina noudattaa jonkin sortin reilua peliä näissä asunnonvaihtoasioissa ja siivota omat sotkut pois muiden tieltä. Nyt kuitenkin vanhat vuokralaiset olivat jättäneet kauhean saastan jokapuolelle mutta onneksi voin osittain huokaista sillä mulla on hyvät apujoukot (oma äiti ja sisko), jotka lupautuivat sitten auttamaan mua siivoushaasteessa. Wc järkytti mua kaikista eniten. En edes viitsi kertoa enempää.

Iloisen yllärin koimme kun piipahdimme ulkovarastossamme, sillä sieltä löytyi aivan ihastuttava pieni hippimaja lapsille (oli vaan jäänyt meiltä huomaamatta). Oli ikkuna ja kaikki! Kesällä kun kaikki muut hommat on saatu hoidettua alta pois, pääsen maalaamaan tuon pienen mökin ja sisustamaan siitä Pirpanalle oman pienen piilopaikan. Mahtavaa kun tietää että pääsee ihan oikeasti tekemään asioita ja ihan omaan tahtiin. Mihinkään eikä millään ole erityisen kiire.

Huomenna siis hommat alkaa listojen purkamisella ja pois kiikuttamisella. Ihan kohta on siis unen aika.


Ja niin vielä, eilen askarreltiin kummitytön, mummin ja Pirpanan kanssa pääsiäisjuttuja. Noin hienoja niistä sitten tuli! Pirpana oli tuhannen tohinoissaan kun sai 1,5 h vaan seurata ja ihastella värikkäitä nauhoja sekä papereita. Muuta ei tarvittu ja tyttö viihtyi. Voimille se otti sillä askartelutuokion jälkeen maistui taas parin tunnin päikkärit. Ne unoset tuli nukuttua ehkä vähän liian myöhään sillä selkeästi verottivat yöunista. Yöllä taas valvottiin. Onneksi näitä öitä on siltikin enää tosi harvoin.
Ja loppuun yksi pikku fiilistely. Viikon verran meillä on tehty jokaikiset kakoset pottaan! Ja nyt näyttää siltä että pissikin sinne tulee aina kunhan vaan jaksetaan tarpeeksi usein tyttö potalle laittaa istumaan. Ainoastaan päikkäreiden aikana vaippa kastuu. Aika hienoa eikö?

Nyt, hyvää yötä ja alkavaa viikkoa kaikille!

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Lahjakas pottailija ja ihana noita-akka! Tsemppiä siivous- ja remontointiurakkaan. :)

    VastaaPoista
  2. Paljon kiitoksia! :) Vähän tsemppiä tarvitaankin!

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook