Nämä kaksi pientä kaunista viihtyvät yhdessä täydellisen ihanasti ja nauttivat silminnähden toistensa seurasta. Pirpana suorastaan ihaillen katsoo tuota vanhempaa serkkutyttöä eikä saa silmiään irti hänestä, varsinkaan silloin kun hän laulaa tai järjestää Piippikselle pehmolelunäytelmän. Tai lukee kirjaa. Serkkutyttö taasen jaksaa melkein joka kohtaamisella muistuttaa kuinka suloinen Pirpana hänen mielestään on ja kuinka kova ikävä hänellä on tyttöä ollut. Se liikuttaa..

On ihanaa että Pirpanan ympärillä on paljon serkkuja, vähän vanhempia ja myös sitten niitä ikätovereitakin. Uskon (ja toivon) että he tulevat olemaan tulevassa iso tuki ja turva mun tytölleni. Näistä vanhemmista serkkutytöistä voi jo nyt aistia erityisyyden tuomaa positiivista vaikutusta. Puhuvat kehitysvammaisuudesta sekä kotona että koulussa, kertovat opettajalle ylpeänä erilaisesta serkkutytöstään, kertovat riparilla rippipapille. Ja sitten kertovat minulle että kertoivat. 

Ja sitten minä vähän kyynelehdin.