47 palasta: Kiitollisuutta

Sumua päin

10.39

Näin työttömänä/pätkätyöntekijänä sitä ryhtyy tarkastelemaan omaa maailmaansa täysin eri kantilta - ja se ei aina ole vain sekä ainoastaan huono asia. Olen viime aikoina ollut erityisen kiitollinen pienistä mutta silti niiiin suurista asioista, joita omistan ja joista saan nautiskella päivittäin.

Parisuhderintamalla menee aika kivasti, vaikka toisin ehkä tässä tilanteessa voisi olettaa? Itse ainakin pelkäsin että tämä poikkeuksellinen elämäntilanteemme siihen negatiivisella tavalla vaikuttaisi. Onneksi olin väärässä.

Ehkä voimme osittain kiittää itseämme siitä, että puhallamme "yhteen hiilleen" kaiken tämän härdellin keskellä. Ja miten sen teemme? Kerron sen seuraavassa.

Olemme H:n kanssa kehitelleet rutiineja. Ehkä tärkein kaikista on joka-aamuinen yhteinen lenkki kera karvaisten ystäviemme. Lähiseutumme pellot sekä metsät tarjoavat mitä parhaimmat puitteet ruokkia parisuhdetta juurikin oikealla tavalla.

Aamulenkin jälkeen keitetään kahvit ja kumpikin istahtaa omille työpisteilleen tekemään omia juttujaan. H etätöitä, minä milloin mitäkin. Työnhakua, koulujuttuja.. ja nyt uutena haasteena Keski-Uudenmaan blogien (Kublo) asioita yhtenä kolmesta vastuuvetäjästä! Tästä lisää myöhemmin. Tämä kuitenkin yksi niistä kiitollisuuden aiheista.

Maisema on joka aamu jollain tavalla erilainen, mutta joka aamu ajatukset tuolla pellon reunassa kirkastuvat ja murheet unohtuvat hetkeksi . Joka päivä metsästä tai puron varrelta löytyy jotakin uutta ja ihmeellistä. Se tekee luonnosta parhaimman mahdollisen parantajan sekä terapeutin.

Myös muutamana iltana olemme käyneet kaksin koirat pissattamassa ja sen myötä antaneet lapsille hetkellisesti jo hieman luottoa. Osaavat todella nätisti istua sohvalla ja katsoa esimerkiksi telkkaria tuon kymmenenminuuttisen ajan. Toki usein lapset myös tulevat mukaan.

Kuluneella viikolla saimme todistaa hyvin poikkeuksellista tapahtumaa lähipellolla. Oli jo ihan pimeää, kun hiekkatiellä törmäsimme lukuisiin rupisammakoihin (koskaan aikaisemmin tällaista ei ole vielä tapahtunut). Niitä oli erikokoisia. Pellolla meinasin astua yhden päällekin (osittain astuinkin kääk) ja rupisia ystäviä hyppi siellä täällä - niitä oli ihan mahdottomasti! Seuraavana päivänä sammakoista ei näkynyt jälkeäkään eikä tämän jälkeen niihin olla enää törmätty. Kyse lienee jostain lajille tyypillisestä vaellusrituaalista? En tiedä. Kertokaa te viisaammat jos tiedätte!

Harva se ilta iloksemme yläpuolella lentelee myös lepakkopariskunta. Instagramiin olen materiaalia heistä (kuin myös sammakoista) julkaissutkin.

Luonto. Eläimet. Aamukaste. Raikkaus. Puhtaus.

Rikkautta, jota ei rahan määrässä kukaan voi arvottaa..

..ja mulla on se kaikki ympärilläni. Ollappa onnekas!

Tänään(kin) mä voin siis hyvin, vaikka tuleva aika-ajoin huolettaakin. Joskus on kuljettava sumua päin, löytääksen rauhan sisältänsä. Tämä kuva tältä aamulta. Sen nappasi armas mieheni. Siinä ollaan vahvasti asian ytimessä eikö?

Viikonloppu lähestyy! Minä vietän sen mm. kentän laidalla mokkapalaa ja kahvia kaupaten. Mitä sinä ajattelit tehdä?

Lämpöistä ja aurinkoista viikonloppua kaikille!

Kiitollisuutta

Poikani mun

0.06

6 vuotta sitten, puolenpäivän jälkeen, tuli minusta pontevan ja jäntevän nelikiloisen poikavauvan äiti. Yhteinen alkumme oli hieman pulmallinen, mutta kunhan taistelin itseni valppaaksi leikkaus numero kakkosen ja muutaman plasmapussin jälkeen, olet sinä rakas W siitä lähtien ollut tiukasti kiinni minussa ja minä olen ollut tiukasti kiinni sinussa. Olit ensimmäisestä miehekkäästä rääkäisystäsi asti hyvin reipas sekä hyvinvoiva hurmuri, ja selvisit oikein hienosti syntymäsi jälkeisen yön kätilöiden hellässä hoivassa äidin mureheista huolimatta. Seuraava päivä toi sinut kainalooni ja ryhdyitkin läsnäolosi myötä parantamaan äitiäsi tohinalla.

4060 kg 53 cm. Täyttä timanttia.

Tämä syntymäpäivä ei poikkea edellisistä - olet totta vie ansainnut muutaman sanasen hieman herkistyneeltä äitimammaltasi.

Minkälainen sinä, rakas poikani mun, olet nyt kuusivuotiaana? Sarjakuvien naamarihemmot viittoineen ovat vaihtuneet futismaailman tosielämän supersankareihin. Sulla on hallussa lukuisten idoleittesi vakiotuuletukset ja kun katson eläytymistäsi kentällä, voisin vaikka lyödä vetoa että tulet menestymään teatterimaailmassa. Olet super taitava tuulettelija ja keksit päivittäin uusia ikiomia sellaisia. Joskus nauran ihan kippurassa sulle, koska olet vaan niin kertakaikkisen ihana tässä kaikessa futisfiilistelyssäsi (jota ohi hurahtaneet MM-kisat eivät luonnollisesti lieventäneet). "Messi sitä, Ronaldo tätä!". Futiskorttiesi saldo kansiossa kasvaa nopeatempoisesti - sinä keräät ja äiti laittaa oikealle paikalle muovitaskuihin.

Sulla on meidän korttelissa jo reilu kourallinen hyviä kavereita - sekä ikätovereita että myös vuosia vanhempiakin. Odottavat usein sinua jo etupihalla, kun kikkurat takussa nouset sängystä ja heräilet uuteen päivään. Se on todella ihanaa ja se kertoo sinusta sekä luonteestasi mielestäni paljon. Olet tykätty kaveri ja kaverit yhtälailla ovat sinulle tällä hetkellä puolet maailmastasi. Päivittäin istut pleikkarisi äärellä jonkun naapurin poitsun kanssa ja pelaat Fifaa. Isommat pojat kantavat maalit kotimme edessä olevalle pihatielle ja potkitte hiukset hiestä märkänä tuntitolkulla jalkapalloa. Iloinen meininki raikuu kotoseinien sisäpuolelle asti ja tartuttaa hyvän mielen jokaiseen läsnäolevaan..

Joskus karkaat naapuriin ystäväsi luokse mutta en enää osaa huolestua, sillä tiedän tasan tarkkaan missä sä olet kun sua ei näy. Nykyään pikkusiskosikin osaa jo seurata perässä sinne naapuriin mutta eipä se haittaa, sillä sinä olet hyvin luotettava isoveli (ja pikkuveli myös) . Pidät huolta elämäsi tytöistä meidän vanhempien ohella.

Eilen jännitit, että mahtaakohan sun ylähammas irrota syntymäpäivänä? Se on jo toisesta reunasta irti eli voi hyvinkin olla, että myös hammaskeiju saapuu syntymäpäiväsi juhlan jälkeiseen yöhön. Muistat eri hyvin, että edellisellä kerralla hän toi tyynyn alle kahden euron kolikon ja että sillä saa aika monta Muumi-tikkaria.

Ensi viikolla sinä aloitat eskarin. Se on hyvin hämmentävää äidin mielestä, mutta äiti on samalla myös erittäin onnellinen sinun puolestasi. Odotat kovasti jo kouluun pääsyä ja kun kävimme tutustumassa alkukesästä, eskarin tädit kertoivat sinun saaneen jo monta ystävää tulevasta ryhmästäsi. En epäile hetkeäkään ettetkö selviäisi tulevasta vuodesta! Se tulee olemaan sinulle muruseni hyvin jännittävä ja rikastuttava ajanjakso elämässäsi . Sitä on ilo päästä vierestä seuraamaan.

On paljon asioita, jotka eivät ole vuosien varrella muuttuneet. Olet edelleen hyvin kiltti, toiset huomioon ottava, välittävä, kaikkiruokainen, vaaleahiuksinen, rakastava, herkkä ja rehellinen. Sinussa on sopivasti pienen pojan luonnetta, mutta kiltteys nousee melkeinpä jokahetkessä kaikista vahvimmin esiin persoonassasi.

Rakastatte siskojen kanssa katsoa äidin youtube-kanavalta vanhoja kotivideoita, ja siksi haluankin jakaa tämän yhden rakkaan (ja valitettavan rakeisen) klipin juurikin tässä hetkessä. Se nimittäin kuvastaa vallan hyvin sitä luonnetta, joka tekee sinusta sinut. Tuo taustalla loistava hymy ei ole hyytynyt kuuden vuoden aikana ja sama pilke silmäkulmassa on säilynyt ennallaan. Voi rakkaat ihanat!

Ja niin, edelleen rupattelet naapurin miesten kanssa joutessasi. Heität small talkia yhtä taitavasti kuin viimekin kesänä. Tätä taitoa et kyllä äidiltäsi ole perinyt. Tiedät sangen hyvin sen, että naapurissa asuu "Astonvillan miehiä" ja kerrot sen myös muille pihapiirin aikuisille.

Ootsä vaan aikamoinen pieni suuri mies.

Me ollaan isin kanssa niin todella ylpeitä sinusta ja siskoillesi sinä olet se kaikista suurin idoli. Meidän elämämme suloisin futari.

Kohta sun jalkapallokoulu jatkuu, sitä sä olet odottanut koko kesän.

Paljon onnea ihana suloisin Wayne! On onnellista olla sun äiti.

2018

Lempipaidassa

12.24

"Keski-ikä tarkoittaa ihmisen ikäkautta nuoruuden ja vanhuuden välissä".

Ajatella. Olen saavuttanut elämässäni sen pisteen, että voin kutsua itseäni jo keski-ikääntyväksi naiseksi! Kuluneet 7 vuotta ovat olleet elämässäni kaikista suloisinta aikaa, sillä niiden vuosien aikana olen saanut kasvaa äidiksi. Toki nämä vuodet ovat tuoneet kasvoilleni muutaman ylimääräisen uurteen tai vähintäänkin "naururypyn", mutta jokainen "viiva" (niinkun omat lapset sanoo) on tuon timanttisen jälkikasvun arvoinen. Se on loppupeleissä pieni hinta, kun vaan löytyy oikeanlaista asennetta eikö niin?

Tänään ajattelin jakaa teille hieman ajatuksia omaan ulkonäkööni ja itseeni liittyen.

Koko ikäni olen saanut kuulla näyttäväni ikäistäni nuoremmalta mutta näin keski-iän kynnyksellä nuo kommentit ovat muuttuneet jo pääsääntöisesti ihan positiiviseksi mun korvissani. Teininä luonnollisesti vihasin kun ikääni kyseenalaistettiin ja kyllä se edelleenkin joskus harmittaa kun samaa asiaa hoetaan. "Joo joo tiedän jo.." Runkoni on 156 cm:n pituinen. Jalkani on kokoa 35. En saa luovuttaa verta, koska olen liian kevyt. Olen siis kaikinpuolin aikamoinen sintti, vaikkakaan mikään laiheliini en missän nimessä ole eikä vatsani ole litteää nähnytkään.

Mitä siis keski-ikääntyvä Agu sanoisi 18-vuotiaalle itselleen?

"Älä turhaan hukkaa energiaasi siihen, että olet epävarma itsestäsi tai ulkonäöstäsi. Tulet löytämään miehen, joka pitää pientä kokoasi vahvuutena ja yhteisten vuosien aikana tulet itsekin valjastamaan tuon lyhyen runkosi vain sekä ainoastaan positiiviseksi seikaksi. Usko tai älä, korkkarit vaihtuvat vielä Converseihin ja kesät tepsuttelet miellyttävästi ballerinat jalassa. Vielä tulee se päivä, kun huomaat löytäneesi itsevarmuuden ja se tekee elämästäsi asteen verran helpompaa. Tulee se päivä kun et pilaa parisuhdettasi turhanpäiväisellä mustasukkaisuudella vaan uskot ja luotat olevasi tarpeeksi hyvä ja kaunis rakkaimmallesi.

Ja hei sinä nuori Agu, jonain päivänä sinä istahdat kuvaajan eteen orastavine uurteinesi ja julkaiset nuo kuvat tuhansille lukijoille vapaaehtoisesti - usko tai älä. Kollageeni hupenee mutta asenteesi vahvistuu."

Astuin tosiaan muutama viikko sitten isosti mukavuusalueeni ulkopuolelle ja istahdin valokuvaajan kameran eteen. Tarja Sirkiä työstää kuvasarjaa keski-iän kynnyksellä olevista naisista ja näissä kuvissa ei tosiaan liiaksi ole photoshoppia käytetty. Siihen nähden että en todellakaan tunne oloani miellyttäväksi kuvattavana ollessani, nämä kaksi kuvaa ovat mielestäni ihan julkaisukelpoisia.

Nyt minä todella vasta ymmärrän mitä tarkoitetaan voimaannuttavalla kuvalla. On hyvin vapauttavaa nähdä itsensä toisen ihmisen näkökulmasta, luonnollisena ja ilman turhanpäiväisiä filttereitä tai kuvanmuokkauksia. Näiden kuvien myötä kehittelinkin itselleni haasteen, jota aion jatkossa noudattaa sinnikkäästi. Tulen julkaisemaan blogissani vähintään kerran kuukaudessa kuvan itsestäni mahdollisimman luonnollisessa lookissa - ilman filttereitä. Tämä ihan vain itselleni, sillä haluan vielä joskus oppia olemaan oikeasti luonteva kameran edessä.

Mutta mitä siis ajattelen ikääntymisestä? Ikääntymisessä on rutkasti hyviä sekä kauniita puolia. En osaa pelätä sitä nyt. Onni ei ole uurteista kiinni. Onni tulee kaikesta siitä, mitä olet elämässäsi saavuttanut ja siitä oletko tyytyväinen omiin suorituksiisi. Onni syntyy läheisten ja rakkaiden läsnäolosta. Onni kumpuaa sisäpuolelta.

Haluan esimerkkinä nyt kertoa maanantain Power Parkin reissusta sen, että vaikka ympärillämme pyöri koko ajan super upeita ja nuoria pitkiä missikandidaatteja niin yllätyin päivän päätteeksi siitä, miten sujut olin tuon asian ja itseni kanssa. En kokenut oloani epämiellyttäväksi niin kuin ehkä olisi voinut tapahtua 20-vuotiaalle Agulle. Kuluneet 10 vuotta on totta vie tuonut mulle roppakaupalla itsevarmuutta ja se tuntuu järkyttävän hyvältä tajuta nyt. Olen myös kiitollinen ihanalle siipalle, joka varmasti on omalta osaltaan vahvistanut näitä tuntemuksia minussa. Kiitos siis rakas H, että olet ollut mukana tässä tärkeässä kasvuprosessissani.

Haluan tähän loppuun esittää kainon pyynnön kaikille ihanille naisille: Ei tuijotella niitä numeroita liiaksi! Olemme kaikki upeita juuri tänään.

Kiitollisuutta

Rakas viisivuotiaani

0.54

Kyllä minä sinua taas niin ylpeänä eilen kesäreissullamme katselin. Ravintolan pomppulinnassa puolustit siskoasi, kun vieras poika vähän tönäisi. Annoit tilaa myös toisille, sillä vain 4 lasta kerrallaan sai hyppiä.

Katselin ylpeänä sinua viime viikolla, kun sait uuden ystävän naapurin ikätoverista. "Siinä ne nyt kilpaa fillareilla vierekkäin kotikujalla ajelevat..", ajattelin.

Ihailen rohkeuttasi lähestyä toisia ihmisiä. Höpötellä naapurin kanssa niitä näitä, ja ottaa kontaktia toisiin lapsiin. Joskus ajattelin, että teen sinusta aran pitämällä kotona omien siipieni suojassa...

...nyt nuo ajatukset lähinnä naurattavat minua - sinä uskallat kyllä ja löydät paikkasi.

Olet hyvä ja reilu kaveri, sekä maailman suloisin veli siskoillesi. Innostut helposti ja tulet onnelliseksi pienistä arkisista jutuista. Kävelylenkki mummin ja papan luokse yksin on sinulle suurensuuri asia. Riemuitset, kun lähdemme koko perheen voimin metsään tutkimaan ötököitä tai keräämään kukkia takapihan maljakoihin.

Kasvatat kultakiharoita. Hakeudut aamuisin äidin tai isin kainaloon. Olet vitsikäs ja sopivasti näsäviisas. Rakastat jekkuja ja naurunappulasi löytyy oikeasta kyljestä. Dinosaurukset ovat uusin villityksesi ja polkupyöräily lemppariharrastuksesi - vauhdilla kruisaillaan jo ilman apupyöriäkin!

Parin viikon päästä aloitat kerhon, ja olen onnellinen sinun puolestasi - tätä sinä olet kovasti odottanut!

Olet maailman ihanin poika - me kaikki rakastamme sinua valtavasti. Ja joka ilta myös sinä rakastat meitä kaikkia "tositositositosi paljon" takaisin.

Silmät sumenevat liikutuksesta sekä ylpeydestä.

Hyvää syntymäpäivää rakas PikkuW. Tämä päivä on sun!

6-vuotias

Herkistävä päätös postilaatikossa

16.17

Kuluneen viikon lopulla postilaatikkoon tipahti sangen pysäyttävä kirje. Piippikselle on myönnetty eskarikyyti tulevalle lukuvuodelle. Voihan sniiiif! Pikkuhiljaa alan ymmärtämään, mitä tuleva syksy oikeasti tuo tullessaan. Mua ei enää pelota, mutta aika-ajoin herkistyn tämän totuuden edessä.

Tuon lappusen innoittamana ryhdyin Piippiksen kanssa keskustelemaan tulevasta syksystä, eskarista, koulukyydistä ja siitä, miten tytsyn tulee käyttäytyä reippaasti ja nätisti sekä koulussa että taksissa.

Äidin silmäkulmaan sitten tietysti tirahti pieni kyynel, kun sanoin etten voi millään uskoa meidän Pirpanan olevan jo eskarilainen. Tyttö halasi mua tosi lujasti ja sanoi,

"Ei hätää, minä tulen takaisin!"

Kesä on startannut, ja nyt onkin aika ottaa kaikki ilo sekä riemu irti tän jengin kanssa. Tänään pyörähdettiin Vanhankylänniemen leikkipuistossa ja räpsittiin muutamat kuvat Tuusulanjärven rannassa. Edelleen mua vähän kauhistuttaa tän kolmikon kanssa mennä veden äärelle, mutta joskushan sitä on vaan pakko uskaltautua. Luotto kundiin on jo tosi vahva, mutta neitokaisten puolesta jännitän.

Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa..

Pienin stailasi itse itsensä ja siitä syystä päässä tuo kevätpipo. Säiden puolesta moiselle ei välttämättä tänään olisi ollut tarvetta, heh.

Tänään oli äiskän hyvä herätä onnelliseen tekstiviestiin, joka kertoi ystävän perheen saaneen viime yönä uutukaisen tulokkaan jengiinsä. Onnea ihanat! <3

Tämän iloisen minipostauksen myötä haluan toivotella aurinkoa jokaisen lukijan loppuviikkoon!

Kiitollisuutta

Elämäni miehiä

10.45

Haluan ihan pienen postauksen verran kertoa teille meidän eilisestä - se oli tärkeä.

PikkuW kävi isänsä kanssa viime viikolla verikokeissa sekä munuaisten röntgenissä Peijaksen sairaalassa, ja eiliseksi meille oli varattu aika lääkärille kuulemaan testien tulokset. Poitsu on syönyt kaksi antibioottikuuria virtsatietulehdukseen ja halusivat varmuuden vuoksi tutkia munuaiset, ettei mitään pahempaa tulehdusta/rakennevikaa löytyisi.

Onneksemme ei löytynytkään.

H lähti aamulla töihin meidän autolla, ja koska olen nykyään vähän arka ajamaan manuaalivaihteilla (meinasin ajaa kolarin pari viikkoa sitten), niin pappa lähti meitä kuskaamaan lääkärin vastaanotolle - minua ja poikaani.

Eilinen päivä oli taasen mulle niin kovin tärkeä. Mun rakas isäni joka on käynyt läpi lukuisat pallolaajennukset, sydämen ohitusleikkauksen sekä paljon muita operaatioita, käveli mun ja poikani kanssa Peijaksen lastenosastolle ja oli mun tukenani siellä. Tuo mies, jonka olemme muutamaan otteeseen jo hyvästelleet tilanteen ollessa hyvin kriittinen, mutta jonka olemme aina onneksemme saaneet takaisin.. Kiitollisuus oli - ja on edelleen - hyvin vahvasti läsnä.

Tekeepä siis mieleni hymyillä juurikin niin isosti, kun elämäni pienin isoin mies hymyili lääkärin odotushuoneessa.

Mikä oli tuomiomme?

Kaksi turhaa antibioottikuuria syöneenä, poika todettiin täydellisen terveeksi. Olen harmissani siitä, kuinka kaikki lääkärit yksityisellä terveysasemalla eivät tunne tietävän, että lasten pissanäytteistä usein löytyy ihon pinnalta tulleita bakteereita vaikka itse virtsassa ei tulehdusta olisikaan. Olimme jo mielissämme varautuneet virtsan takaisinvirtausongelmaan jos jonkinmoiseen, mutta onneksi huolemme osoittautui aiheettomaksi.

Onni onnettomuudessa.

Tässä vaiheessa on pakko ylistää Peijaksen henkilökuntaa - mielettömän ammattitaitoista ja mukavaa porukkaa. Ja voi kuinka reipas tuo mun oma poikani onkaan?! Olen hyvin ylpeä hänestä - maailman ihanin pikkumies!

Kiitos rakkaan äitini, pääsemme tänään H:n kanssa viettämään aikaa kaksin. Siitä lisää myöhemmin! Nyt on jotenkin vaan niin hyvä fiilis, että heitänpä tuossa myöhemmin iltapäivällä instagramiin taasen pienen arvonnan. Superparkista kiinnostuneet, olkaapa tarkkana ;)

bloggaaminen

Kevät blogissani

18.06

Mikä fiilis! Ensi viikolla alkaa terminen kevät ja raikkaat uudet tuulet puhaltelevat nyt myös täällä mun blogin puolella. Tästä muutoksesta kaikki kunnia kuuluu Pahimpia on aamut-blogin ihanalle ja taitavalle Suville, joka teki tänään suuren urakan muokatessaan uuden lookin tänne mun sivuilleni.

Kiitos Suvi olet kultaa - ja kuohuvasi TODELLA ansainnut! <3

Mietiskelin tänään blogini historiaa ja lueskelin vanhoja postauksiani. Olen viidessä vuodessa kehittynyt aikasta paljon kirjoittamisessa ja bloggaamisessa, sen varmaan moni on huomannutkin. Haluan silti säilyttää nuo ensimmäisten vuosien postaukset juuri tuollaisina rosoisina ja alkuperäisinä - pienine kuvineen ja kielioppivirheineen. Vuosien varrella ulkoasu on kokenut muutamaan kertaan pienen "freesauksen", mutta sisältöön en tule koskaan kajoamaan tai vanhoja postauksia poistamaan. Kasvu ja kehitys saa tässä blogissa näkyä.

Kaksplussalta lähdön jälkeen mun blogissa meni systeemit vähän sekaisin ja edelleen mulla on korjausprojekti kesken. Pahoittelen siis, jos tekstiasettelu ja kuvat ovat joissakin viimevuotisissa postauksissa vähän hassusti. Yritän pikku hiljaa fiksailla niitä takaisin alkuperäiseen muotoonsa.

Toivottavasti tämä uusi look näyttää teidän lukijoiden silmissä yhtä täydelliseltä, kuin miltä se näyttää mun silmissäni. Tämä pieni mutta iso muutos antoi mulle ainakin kirjoittajana ihan uutta puhtia ja motivaatiota. Olen niiin iloinen ja rakastunut!

Täydellinen ajankohta muutokselle oli tämä ja nyt todella saa kevät tulla! Kivaa viikonlopun jatkoa kaikille ja muistakaahan pusutella!

Fysioterapia

Yhden tien päässä

23.31

Meidän Piippiksellä on kaksi fysioterapeuttia. Kummatkin kovin tärkeitä, niinkun aikaisemmissa postauksissanikin on käynyt ilmi. Eilen jouduimme vapauttamaan toisen heistä äitiyslomalle, ja tuo hetki oli haikeampi varmasti meille vanhemmille, sillä Piippis tuskin siinä tilanteessa vielä ymmärsi alkavan muutoksen.

Sain talletettua kameraani kuitenkin eilisestä jumppahetkestä tällaisen kauniin muiston, ja luvan kanssa julkaisen sen myös täällä blogissa. Kuva on paljonpuhuva. Olen sitä useasti kuluneen vuorokauden aikana katsellut, ja itkettänyt samalla vähän itseäni..

Näitä ammattitaitoisia ja ihania jumppareita me saammekin nöyrästi nyt kiittää siitä, että Piippiksestä on kehittynyt rohkea sekä ketterä liikkuja. Tyttö jaksaa yrittää, ja tuo yritys sitten lopulta aina palkitaan ikimuistoisena onnistumisen hetkenä. Tässä pieni esimerkki tältäpäivältä. Ensimmäinen "lentoonlähtö" trampoliinilla. Voi rakkaus häntä, sanon.

Vaikka neiti on itse sitä mieltä,että "En minä osaa!", me vanhemmat kyllä tottavie käännyttiin tuossa hetkessä katsomaan toisiamme hämmentyneinä , ja onnenkyynelkin siinä saattoi äidin poskelle vierähtää. Tämä on upea sekä tärkeä taito meidän neidille, koska kaksi muutakin sen jo hyvin osaavat. Siellä onkin tänään koko rahan edestä kolmistaan pompittu, kikateltu ja välillä vähän itkeskeltykin. Ja sitten taas kikateltu hiukset pystyssä.

Fysioterapia meillä jatkuu siis syksyllä vielä muutaman tunnin verran, ja sitten jatkoa seuraa toimintaterapian muodossa. Jumpparit vaihtuvat, mutta onneksi tuo meidän neiti on hyvin helposti lämpenevää sorttia. Ongelmia tämän suhteen siis tuskin tulee. Ikävöinyt neiti tosin on jo tänään entistä. Tää on se kovin paikka allekirjoittaneelle.

n. 4 vuotta sitten kun ensimmäisen kerran fyssarille mentiin, oli lähtötilanne se, että neiti istua nökötti lattialla eikä edes muistaakseni kääntynyt itse selältä masulleen lattialla maatessaan. Oli sangen suloinen tapaus kyllä, mutta liikkujana hyvinkin passiivinen. Tuosta hetkestä eteenpäin kehitysvauhti kiihtyi hurjasti, ja vuoden päästä neiti jo kävelikin sitten. Meidän tilanteessamme oli tärkeää, että tuo treenaaminen jatkui vielä kävelemään oppimisen jälkeenkin, jotta tytsyn askellus muuttui kapearaiteisemmaksi, ja sitäkautta liikkumisesta muutenkin tuli varmempaa.

Nyt kiipeillään, tanssitaan, pyöritään, pompitaan, hypitään sohvalta, juostaan (karkuun), kävellään rapukävelyä sekä kottikärrykävelyä jne. Nautitaan liikkumisesta täysin siemauksin, ja jokapäivä!

Tähän loppuun haluankin vielä kerran kiittää meidän ihanaa fysioterapeuttiamme kuluneista vuosista, ja toivottaa oikein suloista sekä ikimuistoista äitiyslomaa koko perheelle! Toivottavasti tapaamme vielä sirkustemppujen merkeissä! :)

Arki

Unihiekkaa keräilemässä

18.31

Moni lukija varmaan muistaa lähimenneisyyden kaipuun kadotettujen yöunieni perään? Ilokseni olen kuitenkin kuluneen viikon aikana saanut todeta nukahtamisongelmien kaikonneen ainakin toistaiseksi. Mun tapauksessani tämä turhauttava tilanne oli vielä kaikenlisäksi suht helppo korjatakin, helpompi kuin olisin voinut kuvitellakaan. Saan kiittää tästä ystävääni, joka asiantuntijana räätälöi vartavasten mulle oman treeniohjelman. Sellaisen, jota on helppo tehdä täällä kotona vain muutamaa käsipainoa apuna käyttäen. Whatsappin avulla oli näppärää havainnollistaa mulle entuudestaan tuntemattomat liikesarjat, ja nitä täällä nyt kovasti päivittäin treenailen. Tälläkinhetkellä mun olkapääni sekä rinnanseutu huutelevat hoosiannaa, mutta yöunet olen saanut takaisin. Se on ihan parasta!

Arkipäivien liikuntahetket pitävät myös mielen tosi virkeänä, ja aamulla on kiva herätä kun tietää, että pääsee kohta taas jumppailemaan. Tämä tilanne hämmentää mua itseänikin, sillä mä en koskaan ole ollut mikään innokas liikkumaan. Ohjatut jumpat ja joogat ovat osittain olleetkin mulle aina vähän pakkopullaa. Tässä nyt kuitenkin on joku ihan uudenlainen twisti, ja innostus touhua kohtaan kasvaa päivä päivältä.

Lapsetkin ovat jo tottuneet äidin puuskuttamiseen, ja varsinkin W tulee usein äidin kanssa jumppaamaan. Tulen palaamaan tähän aiheeseen vielä, ja toivottavasti pääsen tuloksiakin ihan konkreettisesti jossainvaiheessa julkaisemaan kuvien muodossa. Painonpudotus ei varsinaisesti nyt kuulu mun tavoitteisiin, ja ajatuksissa onkin lähinnä vartalon kiinteyttäminen sekä lihaskunnon nostaminen. Saas nähdä kuis käy!

Pikkumuruset nukkuvat yönsä myös jo tosi kivasti, ja jopa tuo kaikista pienin on petrannut entisestään. Viimeviikollakin nukkui jopa neljänä yönä täydet yöunet! Se on ihan mielettömän iso harppaus, ja se valaa merkittävästi positiivista uskoa tulevaan. Tyttö nukahtaa myös tosi nätisti itsekseen illalla sänkyynsä, ja se on valtava apu mulle niinä iltoina, kun H on iltavuorossa.

Ja minä kun olin varma, että tuo pikkuneiti ei vielä vuosiin tule oppimaan, miten oikeasti tulee nukkua! Onnekseni olin väärässä ja samalla toivottavasti voin luoda uskoa niihin äiteihin, jotka vielä pienten kanssa valvovat.

Nämä kaksi murumussukkaa tosin edelleen kömpivät meidän vanhempien väliin öisin, mutta harvoin itse edes heräämme. Aamulla toteamme vain väkijoukon parisängyssämme jälleen kerran tuplaantuneen. Rehellisesti voin kyllä sanoa, että mun mielestä se on jopa aika ihanaa. On ihan parasta herätä näiden kahden vierestä!

Loppukaneetiksi todettakoon pieni pilke silmäkulmassa, että mä en sitten mitäilmeisemmin ollutkaan oikeasti vielä tarpeeksi väsynyt, vaikka kolmea pientä hoidankin päivittäin. Liikunnan lisääminen korjasi siis mun tilanteeni, ja nyt onkin kiva mennä illalla nukkumaan.

Toivottavasti tämä tila on pysyvä.

heppajuttuja

Äidin boostaus postaus

22.23

Mun elämässä on aivan mahdottomasti hyviä asioita. Sellaisia juttuja, joiden vuoksi on syytä olla maailman onnellisin nainen. Harva se päivä tunnen oloni etuoikeutetuksi kaikkien näiden hyvyyksien ansiosta. Olen pahoillani tästä hehkutuksesta, mutta näin se vaan on.

Nyt viimeaikoina kuitenkin henkilökohtaisessa elämässäni on ollut myös niitä ei-niin-kivoja juttuja, vähän liiaksikin. Se on harmillista. En voi kun toivoa parempaa tiettyjen asioiden tiimoilta.

Surkeus on voitettavissa. Mulle se on tänään ollut yllättävän helppoakin.

On tullut aika kääntää suupielet hymyyn ja keskittyä vain sekä ainoastaan positiivisuuteen. Niihin hyviin juttuihin. Tai ainakin kannattaa yrittää.

Tässäpä muutama onnellinen tapahtuma tältä päivältä.

Käytiin Piippiksen kanssa viettämässä äiti-tytär aikaa tallilla ja aina se vaan piristää isosti!

Tuleva viikonloppu tuo mukanaan pari kivaa ylläriä, ja niitä järkkäillessä mieli on pysynyt super aurinkoisena koko päivän.

Siskon vilpittömän avulias puhelu teki myös pikkusiskon eli allekirjoittaneen onnelliseksi. Tämän lisäksi myös omien vanhempien lastenhoitoapu aamulla synnytti syvää kiitollisuutta.

Ystävät. Kulunut viikko on pitänyt sisällään monta iloista kohtaamista. Ollaan koko köörin voimin käyty tervehtimässä montaa isoa, sekä pientä ystävää ja meidän luona on käyty myös. Tosi voimaannuttavaa.

Ja sitten jälleen kerran selvisin hammaslääkäristä kunnialla. Siinäpä vasta syy hymyyn! Kauniiseen hymyyn :)

Viimeinen vaan ei vähäisin: PikkuW:n uusi supersankari hymyilytti aamulla.

Mikähän se tämä olisi nimeltänsä? ;)

Aurinkoista loppuviikkoa! Sitä kuulemma pitäisi riittää nyt meille kaikille!

haaveilua

H-hetken lähestyessä

22.02

Niin..eli enää noin viikko meidän kolmannen vauvan syntymään. Olen super-innoissani, hieman peloissani, mutta valmis jokatapauksessa. Enää en jaksaisi tämän mahani kanssa toimia yhtään pidempään kun on tarvis. Vaikkakin.. mun mielestä maha on tavallaan tosi kaunis maha ja tiedän, että ikävä sitäkin joskus tulee.

Rv 39

Sunnuntaina kivut vei ihan Hyvinkään päivystykseen asti. Soittelin sinne ensin ja käskivät tulla tarkistuttamaan tilanteen, sillä krampit vanhan haavan seudulla voivat pahimmassa tapauksessa olla tosi huonokin juttu. Meidän tapauksessa näin ei onneksi ollut ja päästiin kotiin odottelemaan ensiviikon koitosta. Vauvan sydänkäyrä oli kuulemma "priimaa" ja kohtukin 0,8 mm paksu. No worries siis. Painoksi arvioivat tuolloin 3400g ja syntymäpaino tulee olemaan siinä 3600g - 3800g hujakoilla. Jännä nähdä. H arvioi että nyytti painaa 3300g ja mä veikkaan 3,5. Katsotaan.

Käyrillä

Tänään viimeisellä neuvolakäynnillä kaikki oli muuten ok, mutta mun hb oli taas laskenut 103:een ja nyt mulle tuli kauhea hätä saada se nousemaan ennen leikkausta! Nyt vaan paljon rautapitoista ruokaa tabujen lisäksi, ei kai tässä muu auta. Jos joku on varmaa niin se, että hemppa tulee laskemaan leikkauksen aikana varmasti. Viimeksi taidettiin käydä 77 lukemissa parhaimmillaan, mutta silloin mulle tiputettiinkin 2 yksikköä verta oloa kohentamaan. Onneksi se mahdollisuus on aina olemassa. Olo nimittäin parani tuolloin kummasti ;)

Toivottavasti tälläkertaa selvitään myös yhdellä piipahduksella leikkauspöydällä. Nämä tällaiset asiat mua iltaisin usein mietityttää, mutta silti luotto ammatti-ihmisiin on raudan(hehheh)luja.

Voi vauva! Minkähänlainen tapaus tälläkertaa mahdat ollakkaan?! <3

Sisko ja veli sinua jo kovasti odottavat. Kumpikin silittää äidin pumpeloa usein ja toteaa hellästi, että "vauva". Hyvin ovat tietoisia siitä, että jotain todella arvokasta ja pientä siellä masussa on.

Sairaalaelo tulee olemaan mulle raastavaa aikaa siinäkin mielessä, että joudun olla muutaman päivän erossa mun taaperojengistä. Näistä ihanista tyypeistä, jotka mummolassa keksi korvata kodin lempparikeppihevoset vähän toisenlaisilla kepeillä.

Lapsen mielikuvitus on hieno asia!

Pikkutyypit nukahtivat äsken yllättävän nopeasti, mutta Piippis vähän tuskaili masunsa kanssa. Jännä nähdä, minkälainen yö luvassa tälläkertaa. Paljon mahdollista, että saadaan tänäyönä jälleen H:n kanssa väliin pieni tuhisija, ettei pikkuveli heräisi valituksiin.

Näin he nukkuisivat koko yön, jos saisivat itse päättää. Vierekkäin. Siskonpedissä.

Mu-ru-set.

Pitäkäähän kaikki peukkuja. Torstaina meidän kotia esitellään taas yksityisesti jollekkin kiinnostuneelle. Mä jaksan edelleen uskoa siihen, että loppukesästä istun saunan jälkeen uuden kotini terassilla lämpimässä kesäillassa ja siemailen vaikkapa.. skumppaa. Myhäilen tyytyväisenä sekä helpottuneena, ja totean mielessäni että hyvää kannatti tälläkinkertaa odottaa.

Kauniita unia :)

Kiitollisuutta

Viikon lopussa

21.30

Eilen käytiin Koiramäen pajutallissa katsomassa possuja sekä pupuja. Kaikkein huikeinta paikanpäällä lienee ollut pikkujätkälle kuitenkin yläpuolelta nousevat lentokoneet. Tällähetkellä W on tosi innostunut kaikista "poikien jutuista" eli autoista, lentokoneista, junista ja helikoptereista.

Pirpana ihmettelee kuvassa kanoja. Ovat niin omituisen hiljaisia verrattuna aiemmin tapaamiimme ;)

Tämän reissun jälkeen mentiin ukin sekä mummun luokse syömään ja leikkimään. Haukipullat maistui varsinkin pikkuW:lle (meistä vanhemmista puhumattakaan) ja isovanhemmat saivat ihan livenä nähdä Boom kah-tanssiesityksen taaperoiden tulkitsemana.

Eilenillalla miehet jämähti sohvalle fiilistelemään futiksen MM-skaboja. "PAWWO!" huusi pienempi mies innoissaan isin kainalossa. Sain hetken taltioitua.

Tänään sitten lähdettiin heti aamupäivästä evakkoon toiseen mummolaan, asuntonäytön tieltä. Kävijöitä..nolla. Voin kertoa että alkaa turhauttaa tämä tilanne. Pari tosi läheltä liippaavaa tapausta on ollut tässä välissä, mutta ovat tyssänneet tarjouksen tekijän asunnon myymättä jäämiseen ja toisessa tapauksessa lainaa kiinnostuneille ei herunut. Ei meinaa millään vaan enää jaksaa tätä jokaviikkoista suursiivousrumbaa ja niin edelleen.. No, kun nyt syksyyn mennessä.. Olisi niin huikean ihanaa vaan viettää vielä tovi tätä kesää uudessa kodissa sekä sen pihapiirissä.

Taiga-tyttö nautiskeli mummolan pihalla auringonsäteistä sillävälin kun isi nukkui lasten kanssa päiväunia ja allekirjoittanut yritti lieventää loppuodotuksen kolotuksia saunan lämmössä. Sen jälkeen nukahdin itsekkin hetkeksi.

Ihan jatkuvaa kipuilua koen tällähetkellä. Kaksi viikkoa tuntuu pitkältä ajalta.. Toivon todella, ettei vauvan olo ole yhtä tuskainen kun äidin. Tuntuu että tyttönen meinaa väkisin punkea tiensä vatsanpeitteiden läpi ja tila käy liian ahtaaksi jo :/

Ja loppuun vielä muistutus siitä, miksi viikonloput ovat erityisen tärkeitä ja rakkaita meidän perheelle. Taaperojengi ottaa kaiken ilon irti "Sishistä" hänen ollessaan kotona. Nyt viimeaikoina työt ja keikkahommat kun ovat vähän verottaneet yhteisestä ajasta ja pienet ikävöivät isiä kovasti hänen ollessaan ihan vaikka vaan töissä.

Pikkuruisen syntymä tuo helpotuksen tähänkin asiaan. Saadaan kaikki olla YHDESSÄ.

Pages

Sumua päin

Poikani mun

Lempipaidassa

Rakas viisivuotiaani

Herkistävä päätös postilaatikossa

Elämäni miehiä

Kevät blogissani

Yhden tien päässä

Unihiekkaa keräilemässä

Äidin boostaus postaus

H-hetken lähestyessä

Viikon lopussa

47 Palasta / Agu

Ota yhteyttä

Sivuillani piipahtaneet

Hae tästä blogista

arkisto

Suosituimmat

Facebook

Tunnisteet