Kolme EI ole yhtä kuin kaksi

16.27


Olin eilen kahden vanhimman kanssa fysioterapiassa, ja oikein kivasti suoriuduttiin tuosta koitoksesta. Piippis jumppasi fyssarin kanssa, ja W leikki muilla leluilla kiltisti itsekseen. Neitokainen oli aivan into piukeena, kun sai tanssia Risto Räppääjän tahtiin muun jumpan ohella! Kuvankin tuosta hetkestä nappasin.

Tuntui tosi helpolta ja "vapaalta" olla kolmistaan liikenteessä. Toivottavasti kukaan ei käsitä tätä väärin, mutta kyllä se toistaiseksi on vaan niin, että yksin kolmen pienen kanssa liikenteessä oleminen on kaikkea muuta kuin mukavaa. Jos tytöistä jommankumman päästää rattaista kävelemään(sitä varmasti jossainvaiheessa alkavat kinuamaan), ovat suur-katastrofin ainekset kasassa. Vaihtoehtoja ei siis tuossa hetkessä ole muuta kuin kuunnella Piippiksen lohdutonta itkua sekä ihmetystä siitä, miksi ei hän pääse rattaista pois niinkun veljensä.

En saanut autoa edes oven viereen, ja jouduimme kävelemään toiselta parkkipaikalta fysioterapiaan. Vaikka mulla ei ollut rattaita mukanani, niin homma toimi kuin tanssi! W on jo kovin omatoiminen sekä tottelevainen, ja sain keskittyä Piippiksen kevyenliikenteenväylällä pysymiseen. Oli kyllä voittajafiilis! Tuli toiveikas olo. Kunhan tuo kolmonenkin tuosta senverran kasvaa, että oppii tottelemaan käskyjä, ja että sitä pystyy hädän hetkellä vaikka vähän lahjomaankin, niin ihan uudenlaiset ovet avautuvat taasen meidän elämässämme. Kyllä se päivä vielä koittaa! Yksi karkaileva lapsi on ihan pala kakkua! ;)

Illalla uskaltauduttiin kuitenkin kävelylenkillä kokeilemaan tällaista extreme-etenemistyyliä. Mulla oli kuvanottohetkellä koirakin vielä toisessa kädessä, eli olimme siis liikenteessä koko perhe. Kävellen. Ja kyllähän se ihan kivasti meni tällaisella rauhallisella pihakadulla ;)


Tässä(kään) tapauksessa siis kolmas ei mene siinä, missä kaksikin. Tietyt tilanteet ovat hankalampia, mutta silti olen tyytyväinen päätökseemme kolmesta pienestä tyypistä, pienellä ikäerolla. Nämä tällaiset pattitilanteet kun ovat aika pientä siihen verrattuna, kuinka supersiistejä tyyppejä nää muuten ovatkaan! ;)

Pakko vielä tähän loppuun kertoa, että kun sain tänään nukahtaa päikkäreillä W:n viereen, niin jopa päiväuniini nämä karkailutilanteet jälleen hiipivät. Painajaisen muodossa luonnollisesti. Etsin PikkuH:ta sekä PikkuW:tä Järvenpäätalosta ihmismassan joukosta. Se uni loppui onneksi hyvin, vaikkakin PikkuH löytyi ihan viimehetkellä kiipeilemästä korkealla kaiteella. 

Hohhoijaa. Mun elämä. 
<3


You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Oletteko hakeneet invapysäköintilupaa? Kannattaa, helpottaa autolla liikkumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kuuluu suunnitelmiin. Nyt alkaa tosiaan olla ajankohtaista :)

      Poista
  2. Voi että kun tää blogi on niin ihana. Oon joskus lukenut, että on ärsyttävää, kun ihmiset hehkuttaa blogeissaan elämäänsä, mutta mua ei kyllä ollenkaan harmita, että hehkutat ja oot noin positiivinen. Niitä mielensäpahoittajia kun on on jo netit puollollaan, niin kuka semmosten tekstejä oikeasti jaksaa enää lukea. Ja siis vaikka mä oon itse vasta 20-vuotias, en siis äiti, vaan yksiössäni elelevä opiskelija, niin kyllä musta tuntuu ihanalta lukea onnellisia asioita ihmisten elämästä. Jatka vaan hei samaan malliin. Ps. lapsesi ovat äärettömän suloisia (aivan ihana toi bannerikin!!) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan huippukiva kommentti taas! Kiitos siitä, ja mahtavaa että mun blogi kelpaa vähän nuoremmille myös <3

      Poista

Suosituimmat

Facebook

Instagram