21. toukokuuta 2011
1.19Tänään on se päivä. Aloitan oman blogin kirjoittamisen. Joskus yritin mutta ei siitä mitään tullut.
Olen Anna-Kaisa ja syntynyt 1984. Ensimmäiset 20 vuotta elämästäni oli tasaisen onnellista, ihanaa aikaa. Äiti ja isä tapasivat toisensa Lapualla latotansseissa. Isä soitti rumpuja tanssiorkesterissa ja iski silmänsä äitiini joka ihaillen lavanreunalla tanssahteli 17-vuotiaana. Menivät naimisiin ja siitä asti ovat yhtä pitäneet. Rakkautta meidän perheessä on riittänyt aina vaikka muille jakaa. 1 sisko ja 1 veli minulla on. Kovin rakkaita ovat. Itse olen nuorin.
Ikävuodet 20-26 nautin nuoruudestani, joskus ehkä vähän liiaksikin. Opin virheistäni. Rakastuin isosti. Menin naimisiin. Ja sitten tapahtui tähän mennessä suurin mullistus elämässäni. Lokakuussa 2010 tein positiivisen raskaustestin. Äidiksi olin halunnut jo tovin verran. Nyt se vihdoin tapahtuisi..
Raskaus eteni oppikirjojen mukaisesti. Synnytys pelotti pienen kokoni vuoksi mutta minut tutkittiin ja lopulta uskalsin alkaa valmistautumaan normaaliin alatiesynnytykseen. 19. toukokuuta 2011 yöllä pieni hikottelija potkaisi lapsivedet sänkyyn ja aamulla lähdettiin Kätilöopistolle synnyttämään. Vauva antoi odottaa itseään ja makasin 2 päivää osastolla ennenkuin pääsin tositoimiin. No, sittenhän sitä alkoikin tapahtua. 2 vrk:n valvomisen jälkeen pikkuinen ihme (2600g ja 46 cm) rääkäisi ensimmäisen kerran yöllä 21. toukokuuta klo 04:06. Jo muutaman minuutin jälkeen syntymästä kätilö ja avustava kätilö alkoikin sitten valmistella meitä tulevaan. "Vauvalla on erityispiirteitä ja epäillään mahdollisesti Downin oireyhtymää". Mies siinä sitten vapaaehtoisesti vaakatasoon ja sulattelemaan uutista. Itse olin uupunut synnytyksestä enkä vielä osannut surra. Vauvahan oli ihana ja alkoi imeä tissiäkin niin tohinalla hetipaikalla. Kätilökin ihan erityisesti mainitsi että ei ole koskaan nähnyt Down-vauvaa joka imee noin hienosti. Huoli miehestä oli kuitenkin suuri. Uutinen oli iso shokki. Tyttö meni kuitenkin seuloista läpi niin että pätkähti. Niskaturvotusta ei ollut juurikaan. Silti kuitenkin Heikin kanssa sovittiin että jos me saatais Down-diagnoosi raskausaikana, vauva olisi tervetullut.
Tervetuloa mukaan kasvamaan ja kehittymään meidän aurinkoiseen tahtiimme!
"As my children were born, I wanted them to be perfect.
When they were babies, I wanted them to smile.As they grew older, I wanted them to be giving instead of selfish.I wanted them to stay innocent forever.As they became teen-agers,I wanted them to be obedient and not rebellious, mannerly and not mouthy.I wanted them to be full of love, gentle and kind-hearted. "Oh, God, give me a child like this" was often my prayer. One day He did. Some call him handicapped... I call him Perfect!!"
13 kommenttia
Jään lukemaan ja seuraamaan. Kirjoitat niin kauniisti tyttärestäsi. <3
VastaaPoistaKiva että jäät :) Ja kiitos!
VastaaPoistaEnsimmäistä kertaa vierailen blogissasi ja heti piti selata tänne alkuun asti!! Aivan ihana pieni tyttö teillä ja niin kauniisti hänestä kirjoitat <3
VastaaPoistaKiitti kivasta palautteesta ja hyvää syksyä! :)
VastaaPoistaLöysin vasta tämän blogin, vaikka tuntui, että olin jo kaikki maailman vauvablogit lukenut.. Ja kylläpäs herätti kovasti tunteita ja mietteitä tekstisi, jäin heti ihan koukkuun ja oli pakko lukea alusta asti. Kirjoitat tosi kauniisti ja nostan kyllä hattua teille, en tiedä löytyisikö itseltäni voimat moiseen :)
VastaaPoistaTäällä odotellaan esikoista syntyväksi tammikuussa ja seuloissa ei edes käyty. Ei sen takia, etteikö meitä olisi mahdollisuus kehitysvammaisuus kiinnostanut, vaan sen takia, että koko odotusaikani olisi mennyt pilalle, jos seulat olisivat hälyttäneet ja olisin joutunut punktioiden sun muiden tuloksia odottamaan monta viikkoa.. Toivon, että meille tulee kuitenkin terve pikkuinen poika, mutta ihailen silti ihan suunnattomasti rohkeuttasi pärjätä, kun kaikki ei ollutkaan niin kuin oli ajateltu. Tsemppiä teille, jään varmasti lukijaksi! :)
Kiitos :) Raskausaikana mulla oli samanlaisia ajatuksia kun sulla nyt. Tottakai sitä toivoo aina että kaikki olisi hyvin. Ja aivan varmasti teidän tapauksessa onkin. Nyt kun katson mun pientä tyttöä, huomaan usein ajattelevani että "hetkonen, vaikka kaikki ei ollutkaan ihan niinkuin toivottiin, me ollaan ihan järjettömän onnellisia tuosta pienestä". Ja se on ihan mielettömän upea tunne. Tsemppiä loppuraskauteen ja tulevaan vauva-arkeen. Sulla on edessä ihania mullistavia hetkiä :) Ja tervetuloa blogini lukijaksi!
VastaaPoistameille syntyi ds-poika yllärinä 24.2.2012. eli kävi samoin kuin teilläkin. paitti että joutuin synnyttää jo käynnistyksel 33+3 viikol ku napanuoravirtaukset aivoihin oli vääränlaiset. tässä tää päivänsäde köllää miun rinnalla tällähetkellä. ihanata <3
VastaaPoistaTuhannet onnentoivotukset ihanasta <3 Ehkä joskus vielä tapaamme jossain :)
VastaaPoistakiitoksia samoin <3 miepäs tunnen sinun kaverin sinin...se antoi tämän blogin nimen...jos halut ni laita mulle facessa kaverikutsua ni vois tutustua :) löytyy nimellä ; hanksi kivinen
VastaaPoistaJuu Sini kertoikin :) Kaveripyyntö lähetetty.
VastaaPoistaHei!
VastaaPoistaLöysin tänne blogiin tänään, muutamia minuutteja sitten. Sydämeni suli saman tien ihanalle, suloiselle lapsellesi ja päätin, että nyt luetaan koko blogi läpi.
Selasin tähän kirjoitukseen. Odotan innolla lukukokemustani, joka lähtee käyntiin näillä hetkillä. :)
En keksi enempää sanottavaa, joten lähden perehtymään enemmän teidän perheen elämään. Kiitos, että jaat sen meidän lukijoiden kanssa.
Huh, sait mut kirjotuksillas itkemään.. liekö nämä hormoonit vielä vaikuttaa näin kolmen kuukauden jälkeenkin. Aivan ihana blogi <3
VastaaPoistaIhanaa tekstiä heti ensimmäinen tekstisi.. melkein kuin omasta ajatusmaailmastani synnytyslaitoksella sain tietää lapsen down epäilyn ja tunteet heitteli laidasta laitaan. Luen tämän blogin kyllä täysin läpi aina lasten nukkuessa, niin ihanaa tekstiä..
VastaaPoista