Viime sunnuntaina Pirpana sai virallisesti nimen Laila Viola. Vuosi takaperin oli meidän häät ja kukapa olisi uskonut että kastejuhlan merkeissä vietämme ensimmäistä hääpäiväämme. Juhla onnistui täydellisesti ja paikalla oli kummatkin isovanhemmat, täti, setä, eno sekä kummit aveceineen. Luettiin H:n kanssa kirkossa runo joka valittiin Lilja Harjun teoksesta "Se on Down". Hetki oli tunteellinen.

Pirpanan syntymästä on kulunut nyt vähän päälle 3 kk. Aikamoista tunteiden vuoristorataa on se aika ollut. Päällimmäisin ja tietysti se voimakkain tunne on rakkaus. Miten voi niin suunnattomasti rakastaa?! Kun pieni nukkuu normaalia pidemmät päiväunet, ehtii äidille tulla jo ikävä. Se on hämmentävä tunne mutta samalla niin järjettömän ihana.

Huoli Pirpanan tulevaisuudesta valtaa välillä mielen mutta sekin usein katoaa kun järki palaa lomilta. Miksi murehtia etukäteen asioita kun vielä ei tiedetä edes tytön kehitysvamman tasoa. Nyt tilanne näyttää hyvältä. Pirpana hymyilee todella paljon ja kommunikoi äänen avulla mahdottomasti. Välillä villiintyy niin että oksukin lentää kaaressa :D Tyttö kasvaa normaalikäyrilläkin varsin hyvin. Päätä kannatellaan oikein sujuvasti jo ja muutenkin ollaan ihan niinkuin muutkin vauvat. Päivä kerrallaan. Eletään hetkessä.

Sitten on vielä ne muut ihmiset! Mitähän nekin ajattelee? Oikeastaan sekään ei enää kiinnosta(muutamia heikkoja hetkiä lukuunottamatta). Kunhan perheen tuki säilyy niin ei muulla väliä. Niin olen ajatellut että jos Pirpanan syndrooman vuoksi menetän ihmisen elämästäni niin saa sitten mennäkkin. Kyllä  se täytyy tunnustaa että muutaman läheisen reaktiot ovat yllättäneet negatiivisella tavalla mutta haluan uskoa että kyse on vaan tietämättömyydestä ja kunhan oppivat tytön tuntemaan niin tilanne muuttuu. Suurin osa läheisistä ja tovereista on suhtautunut asiaan ihan mielettömän upeasti ja siitä jokaiselle erikseen iiiso hali! <3

Niin ylpeä erityisestä pienokaisestani olen. Niinkun minulle jo eräs viisas nainen sanoi :"Ei näitä keräilyharvinaisuuksia ihan jokaiselle anneta". Tällähetkellä tunnen vahvasti niin että näinhän tämän piti mennäkkin. Tyttö on rakastettu ja jo nyt tuonut uskomattoman määrän auringonpaistetta isin ja äidin maailmaan. Olemme kaikki kolme siis täydellisen etuoikeutettuja.