Tälläkertaa luvassa ihan pikainen lyhyt päivitys. Tikkurilan tapaaminen meni hienosti. Jostain syystä jännitin sitä hieman mutta myöhemmin tajusin sen olleen ihan turhaa! Ihmiset olivat mukavia ja lapset mahdottoman suloisia <3  Ihanaa kun sai höpötellä muiden down-lasten vanhempien kanssa ja seurata pikkuisten ja vähän isompien mukeloiden touhuja. Kun sairaalassa meille suositeltiin vertaisryhmiä, muistan ajatelleeni että me ei sellaisia tarvita. Kotiin päästyäni tutustuin kuitenkin Downiaisten toimintaan, liityin facebook-ryhmään ja yhtäkkiä olinkin ihan jatkuvasti juttelemassa muiden äitien kanssa virtuaalisesti.

Mulle vertaisryhmätoiminta on ollut äärimmäisen arvokasta ja korvaamatonta tässä vanhemmuuden alkutaipaleella! Silloin kun liityin Downiaisiin, muistan miten ihania tervetulotoivotuksia sain fb:n kautta. Niistä toivotuksista sai paljon voimaa. Muistan jonkun sanoneen esimerkiksi että me ollaan saatu suurempi lahja kun mitä osataan vielä ymmärtääkkään. Tänään kun seurasin muita extrakromosomilla varustettuja söpöliinejä ja heidän perheitään, luulen ymmärtäneeni mitä tuolla lauseella tarkoitettiin. Me ollaan tavallaan etuoikeutettuja saadessamme kasvattaa erityislasta. Haasteita on edessä mutta mä olen niihin valmis. Tuon tytön vuoksi ihan mitä vain. Nyt mä liikutun itsekkin.

Pikkuinen taistelee tuossa vieressä taas Nukkumattia vastaan. Nukkuu välillä jo ihan sikeää unta mutta sitten herää hetkeksi. Tää nukahtamisen vaikeus on nyt uusi juttu. Toivotaan että on vaan jotain hetkellistä.

Huomenna luvassa taas jotain muuta :)

Mukavaa viikonloppua kaikille pus!