Sairastelua tuvassa

20.33

Piippis äitiä hoitamassa
Voihan tauti ja tylsyys! Lapsiperhearjen tuskaisimpia viikkoja ovat juurikin nämä tällaiset, kun suurin osa porukasta sairastaa. Pöpöstä huolimatta, lapsilla tuntuisi riittävän energiaa, mutta aina sillointällöin me vanhemmat kuitenkin ollaan mieluummin sohvan pohjalla, kuin vaikkapa hippasilla. Tälläkertaa H tuntuu selvinneen tauditta, mutta iltavuoroviikko ei juurikaan jeesaile omaa tilannettani. Jotain on keksittävä, eikä ulos tällä köhällä ole kenelläkään vielä asiaa. Ja vaikka olisi, en itse jaksaisi. 

Siispä menemme nyt sieltä, mistä aita on matalin. Pipsa Possut, Risto Räppääjät sekä Mikko Mallikkaat pyörivät Elisa Viihteen kautta. Netflixinkin. Ja sillointällöin Yle Areenassa myös. Ja hei, onhan meillä noita tallennettujakin tuolla! Tässävaiheessa täytyy vaan osata olla itselleen armollinen, ja toivoa sopii, että pahin vaihe on jo ohitettu. Tai sitten se on menossa just nyt.  Kaikista pienin aloitti ensimmäisenä, ja on jo toipunut. Kai tää tästä taas paremmaksi muuttuu. Jos jotain positiivista pitää nyt tästäkin keksiä, niin onneksi tauti puhkesi kunnolla mulle vasta eilen. 

Piilosta-leikki on muuten näppärä aktiviteetti sisätiloihin pakotetuille, ja meillä ainakin kaikki siitä kovasti tykkäävät. Postailinkin aiheesta muutama viikko takaperin. Rajansa tietysti kaikella, eikä tätäkään lystiä jaksa yleensä jatkaa puoltatuntia pidempään. 

Viimepäivien aikana olen haaveillut sellaisesta itsetäyttyvästä isosta ilmapatjasta, ja tulevia pöpörundeja ajatellen, tuote lieneekin syytä lisätä ostoslistalle. Siihen vaan keskelle olkkarin lattiaa, ja tyypit kiehnäämään kainaloon. 
Ja siis näinhän se homma toimii, muita vaihtoehtoja ei anneta.

Mä jaksan tasaisin väliajoin valitella näistä meidän perhettä vaivaavista epidemioista ja siitä, miten kovasti niitä kammoksun. Tilanne ei ole muuttunut, ja itse toivoisin kovasti jo karaistuvani. Olemaan vähän urheampi äiti, ja hoitamaan vatsatautiset lapset ilman ylimääräistä panikointia. Tällähetkellä nyt valitettavasti kuitenkin vielä mietiskelen influenssarokotuksen ottamista meidän perheelle. Se ei viimepäivien uutisoinnin vuoksi tunnu ollenkaan itsestäänselvältä vaihtoehdolta, mutta eipä tuo ylimääräinen infektiorundikaan nappaa. Toiseksi mietin sitä, että perhepiirissä on riskiryhmään kuuluvia henkilöitä muutamakin, ja tästä syystä kuitenkin kallistun rokotteen ottamisen kannalle.

Nyt kuulisin mielelläni, siis tosi mielelläni, ajatuksia influenssarokotteesta. Moni muukin varmasti pohdiskelee näitä samoja juttuja?  Mä en ihan oikeasti tiedä, ja kohta taas on liian myöhäistä. Niin kävi viimevuonnakin.



You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Tuosta ilmapatjasta sellainen omakohtainen kokemus, että ainakaan koko yötä siinä ei kauheen makoisasti nuku nimittäin se tietysti jonkun verran tyhjenee yön aikana ja koska se on muovia niin iho ei pääse yhtään hengittämään siinä, joten kylkeä kääntäessä selkä on ihan hiestä märkä ja sitten tuleekin seuraavaksi kylmä :D Varsinkin jos siinä nukkuu itseään painavemman kaverin kanssa niin herkästi valahtaa puoliksi kaverin alle siihen keskelle patjaa, kun se yön aikana laskee vähän sitä ilmaa ulos. Mutta tuollaiseen kipeänä köllöttelyyn saattaa toimiakin, itse kuitenkin mieluummin valitsen levitettävän sohvan se on vaan omasta mielestäni paljon mukavempi siihen ilmapatjaan verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo muutaman yön tuollaisessa nukkuneena, olen todennut saman. Ei se kauhean mukava ole.. :)

      Poista

Suosituimmat

Facebook