Huono kaveri

23.01

Eilen vielä riitti energiaa, mutta tänään tilanne on ollut täysin päinvastainen. Tarkoituksenani oli lähteä ystävän kanssa Kurja Viapori-kierrokselle, mutta niin vaan tapahtui, että jaksaminen moiseen ei riittänytkään. Harmitti tosi paljon, mutta tällaista tämä elo nyt vaan valitettavasti on. Olen tässä viimeaikoina huomannut sen, että on kovin vaarallista sopia ylipäätänsä mitään "ylimääräistä" arjen ulkopuolelle, sillä tosi usein tapaamiset ja kivat jutut jäävät toteuttamatta. Voimat eivät tässä elämäntilanteessa riitä, ja viikonloput hurahtavatkin yhdessäolon sekä lepäilemisen merkeissä. Kun H on kotona, yritän ottaa aikaa omalle unelle. Sellaiselle, jota kukaan ei keskeytä. 

Hitsi vie! Kaikesta huolimatta haluan uskoa ja luottaa siihen, että jonainpäivänä mulla oikeasti on taas aikaa ja voimaa ystäville. Kivoille jutuille. Aikuisten yhteiselle ajalle.
Sitä kuitenkin kaipaan niiiin kovasti.

Pakko myös yrittää olla armollinen itselleen. Nyt on nyt, ja nyt puistoillaan. Eletään lapsille. Perheelle. Huomenna yritetään kuitenkin uudestaan, ja ollaan ystävien kanssa yhdessä täällä meillä, kera perheidemme.  Meillä on aina ovet auki ystäville, mutta lähteminen täältä on paljon hankalampaa mulle. Niin se vaan on tässä elämänvaiheessa.

Haastavaa tämä tasapainoilu itselleen tärkeiden juttujen, sekä voimavarojensa välillä.. Tämä lienee tuttua muillekin vanhemmille?









You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Hyvin tuttua! Helpoiten näkee juuri aikuisia ystäviä, jos he sattuvat tulemaan meille pyörähtämään. Jos eivät ja itse pitäisi lähteä, niin hyvin helposti käy niin että jotain perheeb kanssa tapahtuu tai omat voimat loppuu ettei yksinkertaisesti vain jaksa.

    So I feel you, sister!

    Terkuin,
    Toinen huono frendi

    VastaaPoista
  2. Tuttua. Huonosti yönsä nukkuvan lapsen äitinä jää usein menemättä kun ei vaan jaksa. Ottaahan se päähän ja kaikki ei sitä aina ymmärrä. Varsinkaan ne joiden muksu nukkuu. Mutta I'll be back! Sanotaan...muutaman vuoden päästä. ;)

    Mukavaa syksyä!

    T. Myös huono

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me sitten joskus taas jaksetaan! Tsemppiä sinne myös! <3

      Poista
    2. Niin tuttua ! Meilläkin useampi pieni lapsi ja tällä hetkellä lapset ja perhe-elämä menevät omien kaveri menojen edelle. Helpointa onkin treffata niin että perheenä nähdään kaveriperheitä. Arki niin touhua täynnä, että viikonloppuna ihana rauhoittua oman perheen kanssa..nukkua ne päikkäritkin.

      Poista

Suosituimmat

Facebook