Jälkipyykillä

21.57

Olen aina yrittänyt kirjoittaessani korostaa sitä tosiasiaa, että meidän perhe on etuoikeutetussa asemassa Piippiksen liitännäis-sairauksien puuttumisen vuoksi. Nyt kuitenkin kuluneen vuoden aikana muutamaankin otteeseen anonyymi kommentointi on tarrannut siihen samaiseen tosiasiaan, ja minua tasaisin väliajoin muistutellaan siitä kuinka murrosikäisen ds-neidon kanssa on hankalaa kun hormonit hyrrävät ja sitärataa.  Kuinka helppo erityiselo muuttuukin tuhannen raastavaksi ja vaikeaksi. Haluan avata nyt vähän ajatuksiani tähän aiheeseen liittyen. Olkoon tämä nyt vaikkapa jonkinsortin jatkumo eiliselle postaukselle.

Ihan nyt tähän alkuun haluan vaan todeta, että ds tai ei, tulemme varmasti olemaan kovilla näiden meidän neitosten kanssa siinävaiheessa, kun murrosiän saavuttavat. Olin itse vaikea vanhemmilleni aikanaan, ja sen jopa myönnän ihan rehellisesti nyt tässä. Tokkopa omena kauas puusta putoaa siis meidänkään kohdallamme. 

Haluan myös vähän raottaa tiettyä luonteenpiirrettä sekä minussa, että tuossa siipassa myös. Tuo luonteenpiirre lienee pääsyy siihen, miksi meidän elo on perustyytyväistä, sekä onnellista. Tuo onnellisuus lienee ongelma aina sillointällöin muutamille (ja ihan vaan oikeasti muutamille) lukijoilleni ja siksi koen tärkeäksi avata tätä aihetta hieman lisää. Emme H:n kanssa osaa kumpikaan katsoa kovinkaan kauas tulevaisuuteen, saatika murehtia tulevia. Tässä hetkessä asiat ovat hyvin, ja elämä on yllättänyt positiivisesti. Niin on ennenkaikkea myös tuo esikoisen extrakromosomi tehnyt. 

Kyllä tiedostan hyvin sen, että haasteita satavarmasti tulemme kohtaamaan, mutta niitä murehdimme sitten kun niiden aika koittaa. Vaikeuksia kohtaa jokainen vanhempi elämänsä varrella, mutta meillä ne vaan tulevat olemaan hieman toisenlaisia kuin muilla. Ja siis jos tulevat. Rehellisesti nyt täytyy myöntää, että en usko hetkeäkään siihen, ettäkö ongelmat liian suureksi kasaantuisivat niin kauan kun pysymme vaan kaikki suhtkoht terveinä.

Vaikka liiaksi en stressaa, niin mietin kyllä aina sillointällöin sitä, että hyvin todennäköisesti vastuu Piippiksestä jatkuu vielä pitkään aikuistumisen jälkeenkin. Olemme siihen H:n kanssa valmiita, koska rakastamme tuota tyttöä niin tuhannen tulisesti! Siksi koen loukkaavaksi sen, jos joku tulee minulle "valottamaan" meidän tulevaisuutemme ongelmista sekä haasteista. 

"Elämä heitti eteen paskat kortit kun antoi downlapsen. Se on vaan hyväksyttävä vaikket haluaisi". Mä en todellakaan ajattele niin. Mä loukkaannun syvästi, jos mulle sanotaan niin. Ihan oikeasti elämä on heittänyt mulle paremmat kortit, kun uskalsin ikuna toivoa. Onko sitä vaikea ymmärtää? Joillekin se vaan on..

Jätän tämän nyt tähän, ja heitän pienen kevennyksen postauksen loppuun.





Tämä "pullantuoksuinen" leipas tänään piparit lastensa kanssa, ja H sai hieraista silmiään. Tämä oli eka kerta. Senverran kivaa yhteistä hommaa oli se, että tulemme pian palaamaan pöydän ääreen näihin samoihin hommiin.



Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! 






You Might Also Like

12 kommenttia

  1. Just noin! Hyvä kirjoitus oli. Jotakin se saattaa ärsyttää että teillä menee hyvin vaikka on yksi erityislapsi. Tsemppiä teille:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä menee silviissii perushyvin. Toki mullakin omat murheet on, mutta ne eivät liity Piippikseen ollenkaan ja kenelläpä elo nyt täysin murheetonta on. En vain koe asiakseni täällä blogissa liikaa nurputtaa, vaikkakin olen sitä kyllä sillointällöin tehnyt. Kauan mukana matkanneet sen kyllä tietävät :) Kiitos sulle kommentista :)

      Poista
  2. Tätä kommentointia saa kuulla ihan tavallisten lasten kohdalla. Odottakaahan kun ne on murrosiässä ym. Miksi murehtia tulevaa se tulee sitten kun tulee ja voi olla että siitä selvitään aivan reippaasti. Ajattelevatko nämä sanojat että voi muuten olla liian onnellinen lapsista. Ihana lukea teidän onnea lapsista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sillointällöin saan palautetta tyylistäsi kirjoittaa. "Hehkutan" ilmeisesti liikaa. Olen yrittänyt kiinnittää asiaan huomiota, mutta todennut sitten että tämä on vaan se mun tyylini kirjoittaa, enkä oikein muuta osaa.. Yritän olla realistinen, mutta positiivisista jutuista on luontevampaa postailla..

      Poista
    2. Mä luen sun blogia just kirjoitustyylin tähden ☺️ Just sen iloisuuden, positiivisuuden ja rauhallisuuden tähden. Mun mielestä tää on oikein hyvänmielen blogi. Jatka samalla -omalla- tyylillä. Tykkääjiä on varmasti enempi kuin tollassia arvostelijoita.

      Poista
  3. Toi on kyllä niin älyvapaata kommentointa - ihan kuin joku muu miettisi vuosien päähän. Tilanteet otetaan sellaisina kuten ne tulee ja te ainakin ootte niin rautaa, että selviätte ihan varmasti. Ja ihan pöhköä jossitella muutenkaan, apua on on kyllä saatavilla aivan varmasti jos sitä tarvitsee. Kyllä elämä kantaa :)

    VastaaPoista
  4. Tuntuu että onnellisuus on nykyään pahasta, ihmiset ovat kai niin katkeria toisen onnellisuudesta että pitää mennä sitä tuhoamaan tuollaisilla ilkeillä kommenteilla! Kysytäänkö normaali perheiltä samaa lapsen saadessa et oletko miettinyt murrosikää? Miten se eroaa erityislapsesta? Jokainen meistä tietää lapsen saadessa sen vastuun ja monesti niitä ongelmia voi tulla tuhannen kertaa enempi ihan tavalliselta nuorelta ilman mitään erityispiirteitä! Jokainen meistä kun on yksilö, emme voi tietää asioita etukäteen! Mut se mille me jotain voimme on rakentaa nyt tällä hetkellä se positiivinen, rakastava, toista tukeva ja ennen kaikkea vahva perhe suhde joka kestää tulevaisuuden myrskyt jos niitä on tullakseen! :) en epäile hetkeäkään ettettekö pärjäisi ja mielestäni on vain hyvä asia että keskitytte hetkeen <3 näin voi oikeasti olla 100% läsnä <3 <3

    VastaaPoista
  5. Oma kokemus mulla on pian parikymppisen erityislapsen osalta, ja kaikki hänen diagnoosiin liitetyt "pahat" ohitti meidät täysin - ja tähän meidän lapsen diagnoosiin liittyi siis yleisesti tosi hurjat murrosiän uhkakuvat. Onneks en osannut murehtia etukäteen, sillä olis mennyt hyvät pelot ihan hukkaan tämän meidän aurinkoisen kanssa, kun mikään hirveys ei toteutunut B) Me suomalaiset ollaan perinteisesti totuttu suojautumaan "pessimisti ei pety"- asenteella, ja jotenkin olen kokenut että pohjimmiltaan nuo varoittelija(urpo)t tuntevat tarvetta suojella meitä liian huolettomia pettymykseltä, eivät ehkä niinkään poistaa sitä iloa joka meillä on.

    Sulla on ihana blogi, ja osaat loistavasti pirskotella Piippiksen - ja pikkusisarustenkin!- valoa myös meille lukijoille <3 Kiitos siitä, lempeitä tuulia koko teidän perheelle!

    VastaaPoista
  6. Kiitos tästä kokemuksesta, sekä kommentista. Se oli tärkeä.

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook

Instagram