47 palasta pähkinänkuoressa
0.22
Tästä päivästä tulee kutkuttavan jännittävä, ja minustapas tuntuukin siltä, että nyt saattaisi olla hyvä hetki pienelle kertaukselle. Jokainen tähän projektiin käytetty minuutti (tunti) on ollut tuon käytetyn ajan arvoinen. Hymy on herkässä edelleen, ja liikutukseltakaan ei olla vältytty.
Tämä postaus olkoon siis katsaus meidän perheemme kuluneeseen neljään vuoteen. Lähinnä kuvin, mutta kuitenkin. Niihin vuosiin, joihin myös tämä rakas blogini isona osana kuuluu. Kuvia siis luvassa jonkinverran, mutta jouduin kuvatulvasta huolimatta yli puolet tärkeistä otoksista karsimaan. Tää oli tosi vaikea rasti mulle, mutta selvisin siitä silti!
47 palasta on mulle paljon enemmän kuin harrastus, vaikka sitä termiä usein itse käytänkin. Kirjoittaminen on ollut jo vuosia keino pysyä jokseenkin järjissäni. Piippiksen syntymän jälkeen silloinen raskauspäiväkirja vaihtui Bloggeriin, ja tähän päivään mennessäkään en ole kynää enää tarvinnut. Blogini on mulle siis hyvin herkkä, korvaamaton ja arvokas juttu.
Aloitetaan nyt vaikkapas tämän kuvan hetkestä. Ei siitä ole kuin 5 vuotta, kun olimme ihan kaksin vain. Siltikin tuntuu, että tuosta hetkestä on ikuisuus.
Hyvin pian tuon jälkeen meille tapahtui kolme sykähdyttävintä asiaa mailmassamme.
 |
| "Piippis" |
Odotimme, yllätyimme ja rakastuimme.
Esikoistyttäremme syntyi, tuoden syntymänsä hetkellä mukanansa pikku-yllärin. Tuossa hetkessä meistä tuli ensimmäistä kertaa vanhempia pienelle tytölle, kera yhden ylimääräisen kromosomin. Tai no, ei se ole ylimääräinen. Se on hyvin merkityksellinen. Ensikohtaamisestamme asti olen tuota pientä rakastanut, sekä yrittänyt suojella parhaani mukaan. Olen kuluneiden vuosien aikana monta kertaa ääneen päivitellyt, kuinka onnellinen olen siitä, että tämä lapsi syntyi juuri meille.
 |
| "PikkuW" |
Kului vuosi, ja koitti poikamme syntymän hetki. Perheemme kasvoi yhden ison ja äänekkään, ihanan otuksen verran. Vaikka syntyessään tämä otus olikin kovin meluisa, on hänestä kasvanut rauhallinen sekä pohdiskeleva, suloinen kolmevuotias. Sektio-synnytys oli mulle iso koettelemus, ja olin ensimmäisen vuorokauden pois pelistä (uusi leikkaus, verenhukka ja sitärataa). Onneksi pian kuitenkin päästiin aloittelemaan yhteistä taivalta vieretysten vauvan kanssa, ja ikävät kokemukset unohtuivat niihin hetkiin. Sori tästä vähän brutaalista kuvasta, mutta jostainsyystä nyt halusin sen tähän laittaa.
 |
| "PikkuH" |
Noin kahden vuoden kuluttua tästä, jengimme vahvistui vielä yhdellä uudella tulokkaalla. Syntyi siis armas kuopuksemme. Sektion jälkeen tyttö joutui lasten teholle, mutta tokeni nopeasti ja syy hengitysvaikeuksiin jäi ikuiseksi mysteeriksi. Hapenpuutteesta tyttö ei ole missäänvaiheessa kärsinyt, ja nyt meidän arjessamme hilluu mukana pikku "Justiina". Määrätietoinen ja päättäväinen pikkuneiti. Todellinen persoona on hän (kin).
Nämä synnytyskoettelemukset kuitenkin tekivät mulle helpoksi sen päätöksen, että lapsilukuni on nyt täynnä. "Ei enää ikinä". Hulluuttahan se olisi.
Antaapa kuvien puhua nyt puolestaan.
Tässä on siis meidän tiimi:
'
Meidän perheessä on totuttu hellyydenosoituksiin, sillä Piippis-neito pitää siitä kyllä ansiokkaasti huolen. Olen useasti liikuttunut kyyneliin asti seuratessani näiden pienten ihmisten välistä keskinäistä kemiaa. Jopa tuo kaikista pieninkin on jo nyt sulautunut upeasti mukaan katraaseen, vaikka ikää hänellä on vasta yhden vuoden verran. Kiitollisuus, sekä hämmennyskin ovat päivittäin siis luonnollisesti läsnä. H:n kanssa usein ihan ääneen ihmetellään, että "Mekö nämä nyt muka ihan oikeasti luotiin?". Tunne lienee jokaiselle vanhemmalle tuttu.
'
Meidän perheen arki koostuu hyvin normaaleista asioista, mutta muutamia juttuja erityiselämä on tuonut mukanaan siihen myös. Piippiksen kanssa käydään viikoittain sekä puheterapiassa, että fysioterapiassa. Hyöty on ollut silminnähtävää, ja toivon että saadaan jatkaa näitä "harrastuksia" vielä pitkään. Sillointällöin neiti pääsee hevosen selkään, ja hän on kuin luotu siihen hommaan. Hevosen käynti on myös aivan uskomattoman tehokasta terapiaa. Esimerkkinä tästä vaikkapa se, kun neidin ensimmäinen ratsastustunti oli aikanaan takanapäin, ja saavuttiin silloiseen asuntoomme, päätti hän ottaa eteisessä ekat kävely-askeleensa ilman tukea. Se oli aika uskomaton ja ikimuistoinen hetki.
Tämä kuva otettiin vuosi sitten, kun Piippis istahti "hyvästelemään" vanhan huoneensa. Muutimme uuteen kotiin, ja meistä tuli omakotitalon asukkeja. Yksi haaste siis lisää arkeemme, mutta tähänasti olemme selvinneet ihan mallikkaasti, ja toivottavasti jatkostakin selviämme.
Tällainen kööri siis olemme. Sekalainen, mutta onnellinen seurakunta.
Tänäiltana siis TV2:lta tulee Marja Hintikka Live-lähetys klo 21:00, ja meidän tarinamme on mukana tuossa lähetyksessä pienen hetken verran. Fiiliksiä tähän liittyen lisää blogissa myöhemmin tälläviikolla. Vanhoille lukijoille tämä saattoi olla nyt vähän tylsää kertausta, mutta teille lupaan jatkossa taas uusia juttuja, ihan varmasti. Nyt nukkumaan, ja odottelemaan illan suoraa lähetystä! Siellä olemme paikanpäällä itsekin.
Mahtavaa alkavaa viikkoa!
9 kommenttia
Ihana perhe <3 Liikutuin ihan kyyneliin asti kauniista sanoista ja kauniista kuvista!
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaVoi ei lainkaan tylsää kertausta! Ihanan suloisia, hellyyttäviä kuvia! Kiva, kun ilmoitit ohjelmasta. En olisi huomannutkaan. Pitääpä laittaa tallennukseen. Suloista syksyä koko perheellenne!
VastaaPoistaKiitos, ja aurinkoa myös sinun syksyyn! :)
PoistaAivan ihana perhe! <3
VastaaPoistaNiin ihana oli tuo pätkä <3 Mieluusti olisi enempiki sinua kuunnellu, ihailen!
VastaaPoistaIhana perhe olette ja ihana ohjelma oli <3
VastaaPoistaOnnellinen valloittava rakastava perhe!
VastaaPoistaKiitos kaikille! Olen ihan liikuttunut näistä..
VastaaPoista