Lähdettiin eilen vielä illansuussa vähän pidemmälle kävelylenkille lasten kanssa, ja niinkun kuvista näkyy, piipahdettiin me myös leikkipuistossa siinä matkan varrella. Taiga-neiti sai odotella metsän reunassa sen aikaa, kun lapset touhusivat juttujaan. Jossainvaiheessa päätti hän kuitenkin riuhtaista itsensä hihnasta irti, ja puistoilut jäi siihen sitten. Meitin jästipää.

Käveltiin siitä sitten vielä kauppaan ostamaan karjalanpiirakat matkaevääksi, ja käpyteltiin takaisin kotiin. Varsinainen karavaani ollaan kyllä tuplarattaiden, Britaxien ja vieläpä tuon poukkoilevan koiran kanssa. Ei ihme, että joskus vastaantulijoita vähän hymyilyttää.

Nyt kyllä täytyy sanoa, että tämä syksy on todella tuonut mukanansa uusia tuulahduksia, ja se tuntuu tosi kivalta. Multa on nyt muutamaan otteeseen kysytty, mitä tuo "portaaliblogi" tarkoittaa? H tiivisti facebookissa asian näin: "Palkinto sinnikkäästä työstä, ja osoitus blogin erinomaisuudesta". Varsin imartelevasti ilmaistu, mutta palkinto tämä siirtyminen kyllä mulle on sitä ei voi kieltää. Ehkä itse asian ilmaisen niin, että rakas harrastus on muuttunut osittain työksi. Se ei muuta suhtautumistani blogiani kohtaan (ainakaan negatiiviseen suuntaan), eikä sisältö tule muuttumaan. Blogi elää, kasvaa sekä kehittyy meidän mukanamme. Tämä portaalissa bloggaaminen tulee olemaan yksi uusi vaihe mun, meidän perheen ja näinollen myös blogin elämänkaaressa. 

Tänään pääsen taas tekemään avustajankin hommia, kunhan H kotiutuu töistä. Tämä avustajan pestikin sai muuten alkunsa bloggaamisesta, ainakin tavallaan. Sain luvan kertoa, että avustan Saa tuijottaa-blogin Elisaa. Tutustuimme puolisen vuotta sitten Kaksplus-bloggaajien tapaamisessa, ja nyt tilanne on tämä. Niinkuin aikaisemmin jo mainitsin, eipä tuo homma oikein työltä tunnu. Vapaa-ajanvietolta lähinnä.

Piippiksen diagnoosi oli aikanaan syy bloggaamisen aloittamiselle. PikkuW ja PikkuH ovat yhdessä Piippiksen kanssa motivoineet sekä inspiroineet mua jatkamaan, ja tästä blogista on tullut mulle tärkeä, sen nyt olen useaan otteeseen jo maininnutkin. Bloggaaminen on tuonut minut tähän pisteeseen, jossa nyt olen. Saan tehdä innostavaa työtä lastenhoidon ohella, ja sovittaa aikataulut meidän perheelle sopivaksi. Olen tosi iloinen. Totuus on kuitenkin se, että asutamme omakotitaloa, ja taloudellisesti olemme tiukilla tässä elämäntilanteessa, kun olen lasten kanssa kotona. Työskentelemällä osa-aikaisesti saadaan vähän helpotusta tilanteeseen. 

Ei tästä ole pitkä-aika, kun pohdiskelin ja murehdin tulevaa täällä blogissa. Huoli oli suuri. Tämä postaus nyt taas todistaa sen jo tutuksi tulleen lausahduksen, että "asioilla on tapana järjestyä". Kaikki lutviutuu ja elämä jatkuu omalla painollaan.