Mun elämäni huippuhetket

22.55

Kun päätin menneellä viikolla kaivaa meidän järkkärin kaapista pölyyntymästä, tein samalla suurensuuren palveluksen itselleni sekä ennenkaikkea erittäin liikuttavan matkan meidän perheen lähimenneisyyteen. Tänään tyhjäsin kameran muistia koneelleni sillävälin kun mummi, pappa, lapset ja H putsasivat talon rännejä ulkona. Tämän kaiken löysin uudestaan..

Luvassa paljon kuvia. Ehkä sitten ymmärrätte mitä tarkoitan.

Muutama viikko ennen h-hetkeä. Melkeinpä tasan neljä vuotta taaksepäin. Autuaan tietämättömänä siitä, että erityisen upean vauvan lisäksi kohta tulee syntymään myös uusi Anna-Kaisa.

Sisulla pungerretiin ;)

H otti omat levyt mukaan, ja Haikaranpesän synnytys-salissa pauhasi mm Leonard Cohen.

Ja niinkun naamasta näkee, nämä ovat ne viimeiset kovat supistukset epiduraalia odotellessa. Suosittelen varvistelua kaikille synnyttäjille. Mua se "auttoi" tuossa hetkessä.

Tää kuva sitten olikin se lopullinen "hanan avaaja". Vähän huolestunut, hämillään oleva äiti. Maailman suloisin pieni ihminen rinnalla. Luottavaisena ja kauniina. Tästä alkoi meidän yhteinen matka. Meidän kumpaisenkin tämänhetkinen, onnellinen elämä.

Huolirypyt isin kasvoilla voi helposti huomata. Tämä kuva otettiin n. puoli tuntia Piippiksen syntymän jälkeen. Pikkuhiljaa isin suupielet alkoivat nousta hymyyn tämän jälkeen. Koska rakastuimme. Niin totaalisen syvästi rakastuimme tähän pieneen Pirpanaan. Diagnoosi jäi toissijaiseksi tekijäksi.

Tässävaiheessa olin jo onnellinen äiti. Vein ylpeänä tuon pienen tyttösen sairaalasta kotiin ja tiesin, että näin oli tarkoitettu.

<3 <3

Sitten pompataankin Hyvinkään sairaalan synnytysosastolle. Ahdistaa. Jännittää. Kohta mun poikani tulee rääkäisemään ensimmäisen kerran ja tässä(kin) vaiheessa äiti on autuaan tietämätön siitä, mitä hälle itselleen tulee tälläkertaa tapahtumaan. Onneksi en tiennyt. Olisi ahdistanut huomattavasti enemmän.

Mutta toisaalta.. mitä vain täydellisen pienen suuren pojan vuoksi. PikkuW ja eka kylpy syntymän jälkeen. Ehkä kiltein vauva ikuna.

No mutta. Siinäpä ne. Kaikessa herkkyydessään. PikkuH:n syntymänhetket tallennettiin sitten jo iPhonella ja niitä laitan tänne mahdollisesti joskus myöhemmin. Tänään otin tytöistä kuitenkin tällaisia kuvia.

Voittajafiilis! Me tehtiin tämä kaikki. Käytiin läpi tämä kaikki ja ollaan nyt tässä pisteessä.

Voisipa aika nyt ihan oikeasti pysähtyä hetkeksi tähän. Murehdin asioita, joilla en halua tätä tunteellista päivitystä pilata. Työasioita. Niitä pitää jo miettiä, eikä mulla tällähetkellä ole hajuakaan.

Kaikki lutviutuu parhainpäin, niinkun tähänkin asti on tapahtunut.