Harvoin olen kirjoitellut tuosta meidän karvaisimmasta perheenjäsenestä ja nyt ajattelin sanoa hänestä sanasen täällä bloginkin puolella. Taiga on aikas kiva ja lupsakka Alaskanmalamuutti-neito, ollut aina. Vaikkakin isokokoinen, niin oikein kiltti ja mukava tyyppi. Suurin vaikeus hänen kanssaan on lähinnä ollut tuo kaksi kertaa vuodessa ilmaantuva karvanlähtö, joka kestää.. ja kestää.. ja kestää. Karvoja on tupoittain jokapuolella ja nyt lasten olleessa pieniä, tämä ongelma on korostunut ja vaikeuttanut arkea entisestään. Viimeaikoina tilanne on ratkaistu niin, että Taiga-tyttö on mennyt mun vanhempien luokse naapuriin karvanajon ajaksi. Siellä saa alakerrassa ihan rauhassa pohjavillojansa tiputtaa, eikä lasten kurkusta tarvitse kokoajan olla tonkimassa karvakökköjä. Tapaamme silti päivittäin.

Nyt saatin neiti takaisin taas kotiin, ja mulla on ollut tässä aikaa seurailla sekä pohdiskella tuon nallukan ja lasten välistä kemiaa. 

Olen tullut siihen johtopäätökseen, että pikkupojan kanssa on selkeästi kaikista suurin luottamussuhde. Piippiksen kanssa toki myös, mutta tuota esikoista koira ei jaksa niinkään enää vaan samassa mittakaavassa kiinnostaa, kun velipoikaansa. Vauva on vielä haukulle vähän outo ja hämmentävä juttu. PikkuH on tavattoman kiinnostunut tuosta isosta karvaisesta otuksesta, ja mielellään pyrkii koiran läheisyyteen. Vauvan otteet ovat tietysti vielä vähän ronskit ja Taiga varoittaa tosi herkästi. Hellästi, mutta kuitenkin määrätietoisesti murahtamalla. Tässä siis hyvä esimerkki siitä, että vaikka koira olisi pääsääntöisesti perheen parissa tosi kiltti ja ihana, koskaan ei kuitenkaan voi olla varma siitä, miten haukku jonkun uuden tilanteen kokee ja aina voi tapahtua yllättäviä vahinkoja. Eläimeen ei vaan voi luottaa koskaan liikaa. Tästä syystä meidän perheessä ei kukaan lapsista saa jäädä hetkeksikään koiran kanssa kaksin. Vauva(ja tietysti kaksi muutakin lasta) toki saa koskea ja silittää, mutta ainoastaan aikuisen valvonnassa. Tämän asian suhteen oon ollut ehdoton esikoisen syntymästä saakka.

Huomiota täytyy muistaa jakaa myös tasapuolisesti koko lauman kesken. Pienten lasten kanssa käy herkästi niin, että koira jääkin kaiken muun hulinan varjoon ja se on usein koiralle kova paikka. Iltaisin meillä siis rapsutellaankin Taigaa olkkarin lattialla ja annetaan hänen siinä sitten nautiskella ansaitsemastaan huomiosta. 

:)