Kun minusta äiti tuli. Ensimmäisen, toisen ja kolmannen kerran.

22.17

Kuvassa pienen Piippiksen sekä äidin yhteinen lepohetki. 

Olen kuluneen neljän vuoden aikana ehtinyt kirjoittaa jo aikas monta postausta liittyen mun omaan äitiyteeni, mutta päätin kuitenkin sanoa muutaman sanasen aiheen tiimoilta tänäänkin. Koska äitienpäivä.  

Jokakerta kun musta on tullut äiti uudelle pienelle ihmiselle, on niihin hetkiin liittynyt aina jännitystä. Jokakerta se jännitys on ollut ihan omaa laatuansa. Jokakerta se hetki on ollut huikea ja rakas kaikesta huolimatta.

Kun Piippis syntyi, rankka synnytys sai yllättävän käänteen pikku-ihmisen ensimmäisen kiljahduksen jälkeen. Fyysinen koitos muuttui henkiseksi taistoksi. Ristiriitaisten tunteiden sekamelskaksi, jonka aikana itkin ja nauroin vuoronperään. Siitä kuitenkin selvittiin ja nyt muistelen haikeudella meidän yhteiselon ensimmäisiä päiviä haikaranpesän perhehuoneessa. Se oli oikeasti jotain niin ainutlaatuista ja kaunista etten osaa sanoin edes kuvailla. Diagnoosista huolimatta meillä kaikilla oli asiat tosi hyvin. 

Kun sitten 1,5 vuoden päästä PikkuW syntyi suunnitellulla sektiolla, vauvalla ei ollut hätää. Mulla oli. Sisäinen verenvuoto vei mut puoliltaöin uudestaan leikkaus-saliin ja jossainvaiheessa filmi katkesi. Olin huonona, mutta vauva oli alusta-asti super reipas ja hyvässä hoidossa. Leikkauksesta toipuminen vei parisen viikkoa ja sitten päästiinkin aloittelemaan vauva-arkea kahden pienen lapsen vanhempina. Olin kaikesta huolimatta tyytyväinen, että mun kohdallani päädyttiin suunniteltuun sektioon sillä W oli iso vauva ja painoi yli neljä kiloa syntyessään.

Ja sitten, sitten koitti tämän meidän ei niin suunnitellun yllärikolmosen syntymän hetki. Jälleen kerran heinäkuisena aamuna matkasimme Hyvinkään sairaalaan hakemaan vauvaa kotiin ja synnytystapana siis suunniteltu sektio. Leikkaus jätti traumat sekä mulle mutta ehkä eniten H:lle, joka seurasi sivusta kuinka elintoimintoni romahtivat hurjasti kesken operaation. H sanoi jälkeenpäin, että ensimmäisen kerran siinä hetkessä hän pelkäsi oikeasti menettävänsä mut. Mulle oli syntynyt edellisen leikkauksen jälkeen niin paljon kiinnikkeitä, että leikkaava lääkäri joutui hälyyttämään toisen lääkärin paikalle kesken sektion. Synnytys oli pitkä. Vihdoin ja viimein vauva syntyi ja pisteitä hän saikin sitten täyden kympin verran. Huokaisin syvään ja ummistin silmäni. Vasta heräämössä sitten sain kuulla, että vauva on viety lasten teholle. Hengitysvaikeuksia. Itkuhan siinä taas tulikin sitten. Olin ihan shokissa koska pelkäsin jotain pahaa tapahtuvan meidän ihanalle pikkutytölle.  Olin jo ehtinyt tuudittautua ajatukseen, että kaikki on vauvalla hyvin ja yritin keskittyä omaan paranemiseeni. 

Päällimäisenä kysymyksenä mielessä tietysti että "Miksi?!". Taas.

PikkuH oli sinnikäs sissi ja toipui oletettua nopeammin. 8 lääkäriä yrittivät yhteisvoimin selvittää, mistä hengitysvaikeudet johtuivat, mutta se jäi ikuiseksi mysteeriksi. Keuhkot saattoivat painua sektiossa kasaan? Ilmarinta? Jokatapauksessa tyttö parantui vuorokauden kuluessa ja sain hänet viereeni. Sen jälkeen myös oma toipumiseni alkoi.  Muistan, kuinka ensimmäisenä yönä leikkauksen jälkeen samassa huoneessa olevien kolmen muun vauvan itkut saivat jokakerta aikaan aivan järkyttäviä jälkisupistuksia! Itkin ja pyysin kokoajan vaan lisää lääkitystä. Koin fyysistä tuskaa, koska oma vauva oli toisella osastolla, liian kaukana minusta. Se oli ihan hanurista jos suoraan saan nyt tässä sanoa. Onneksi sitä kesti vaan sen yhden yön ajan.

Helppoja eivät ole olleet mun äitiyteni ensihetket, mutta tottavie joka hetki on ollut kaiken tämän arvoista. Mä olen niin onnellinen ja ylpeä näistä mun tyypeistä. Olen ylpeä siitä, että olen selvinnyt itsekkin kaikista koitoksista ja että mun vauvat ovat myös sen tehneet. 

Olen ylpeä myös omasta äidistäni, joka on aivan huikea pakkaus. Rakastava ja välittävä. Jos jonainpäivänä omat lapset ajattelevat ja tuntevat samallatavalla mua kohtaan, kuin mitä mä tunnen omaa äitiäni kohtaan, olen totisesti onnistunut tehtävässäni!

Ihanaa äitienpäivää kaikille ja haluan tässä nyt erityisesti onnitella useaa rakasta ystävääni, jotka kuluneen vuoden aikana ovat myös saaneet kuulla oman pienokaisensa rääkäisyn ensimmäisen kerran!

Äiti ja sisko, onnea! Rakastan.

<3






You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Ihana teksti. Hienoa lukea kuinka uskallat avata elämänne yksityisempiäkin kohtia, hyvällä tavalla. Teillä on ihanat lapset, mutta täytyy myös sanoa että lapsilla on aivan mahtavan upeat vanhemmat! Kiitos kun kirjoitat, teistä on hyvä fiilis. :) hyvää äitienpäivää<3 -hansku

    VastaaPoista
  2. Sä oot ihana. Teksti sai kylmiäväreitä aikaseksi ja silmät kostumaan. Aurinkoista äitienpäivää! Krista x

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana kuva teistä! Olet kyllä niin ihana äiti<3

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook

Instagram