Voihan huoli ja murhe! On koittanut taas se aika mun elämässäni, että tulevaisuus mietityttää sekä vaivaa päänuppia isosti. Edellisen kerran kun näin oli, tapahtui suoranainen ihme ja raskaustesti näytti yllätysplussaa. Joku korkeampi päätti että vielä ei ole murehtimisen aika. Nyt kuitenkin oma työelämään paluu alkaa pikkuhiljaa olemaan totisinta totta, ja mun elämässäni on käynyt niin että työkuvioiden suhteen on tullut aika kääntää uusi puhdas sivu. En tästä haaveillut, mutta olen satavarma että tästä alkaa joku uusi mielenkiintoinen matka mun elämässäni. Luotan siihen, että löydän paikkani kun sen aika tulee. Vielä en halua PikkuH:ta viedä päiväkotiin, mutta sen verran olen oman äitini kanssa asioista puhunut, että mummi sekä pappa voisivat hoitaa meidän lapsikatrasta vaikkapa ihan vaan kerran viikkoonkin jos haluan aloitella pikkuhiljaa osa-aikatyön merkeissä. Viimeistään syksystä eteenpäin on pakko. Toisen vanhemman palkalla sekä hoitorahalla eläminen ei onnistu tällä porukalla. Se on kyllä tosi tosi TOSI sääli. Hoitaisin mielelläni lapsia kotona ja koen, että koti on pienille lapsille ihan hyvä hoitopaikka. Ehkä jopa paras. Tämä nyt on sellainen aihe mistä saisi aikaiseksi hyvinkin värikkään keskustelun joten en edes aloita ;)