Kohti uusia tuulia..

14.21

Voihan huoli ja murhe! On koittanut taas se aika mun elämässäni, että tulevaisuus mietityttää sekä vaivaa päänuppia isosti. Edellisen kerran kun näin oli, tapahtui suoranainen ihme ja raskaustesti näytti yllätysplussaa. Joku korkeampi päätti että vielä ei ole murehtimisen aika. Nyt kuitenkin oma työelämään paluu alkaa pikkuhiljaa olemaan totisinta totta, ja mun elämässäni on käynyt niin että työkuvioiden suhteen on tullut aika kääntää uusi puhdas sivu. En tästä haaveillut, mutta olen satavarma että tästä alkaa joku uusi mielenkiintoinen matka mun elämässäni. Luotan siihen, että löydän paikkani kun sen aika tulee. Vielä en halua PikkuH:ta viedä päiväkotiin, mutta sen verran olen oman äitini kanssa asioista puhunut, että mummi sekä pappa voisivat hoitaa meidän lapsikatrasta vaikkapa ihan vaan kerran viikkoonkin jos haluan aloitella pikkuhiljaa osa-aikatyön merkeissä. Viimeistään syksystä eteenpäin on pakko. Toisen vanhemman palkalla sekä hoitorahalla eläminen ei onnistu tällä porukalla. Se on kyllä tosi tosi TOSI sääli. Hoitaisin mielelläni lapsia kotona ja koen, että koti on pienille lapsille ihan hyvä hoitopaikka. Ehkä jopa paras. Tämä nyt on sellainen aihe mistä saisi aikaiseksi hyvinkin värikkään keskustelun joten en edes aloita ;)

Siispä niin, olen avannut silmäni nyt uusille mahdollisuuksille ja luottavaisin mielin olen matkaamassa eteenpäin, vaikka luonnollisesti joskus vähän mietityttääkin ja murheet meinaavat ottaa vallan. Iltaisin yleensä.

Kesä on kuitenkin nyt edessä ja aion nautiskella siitä täysillä kera perheeni sekä ystävieni. Annan itselleni(sekä lapsilleni) mahdollisuuden nauttia tästä, ja elää nyt ihan vaan tässä hetkessä syksyyn asti. 


Nyt siis yritän vielä ottaa kaiken irti esimerkiksi tuosta etupihan kukkivasta kirsikkapuusta, joka kylläkin osoittaa jo valitettavasti kuihtumisen merkkejä.  Vielä on silti vaaleanpunaista jäljellä.

Nautin pitkistä aamuista ilman kiirettä. Puolillepäivin kestävistä pyjamabileistä. Kinasteluista ja kikatuksista.  

Mikään kun ei kestä ikuisesti, ja jossainvaiheessa on vaan pakko ottaa askel kohti uutta elämänvaihetta. Tavallaan sitä odottaa, mutta tavallaan en kyllä yhtään odota.

Onneksi jotkut asiat pysyvät mukana hieman pidempään. Ainakin ne kinastelut ja kikattelut. Suukot ja hellyydenosoitukset. 




You Might Also Like

0 kommenttia

Suosituimmat

Facebook

Instagram