.. kauan odotettu hetki oli jo todella lähellä. Musta oli tulossa vihdoinkin äiti. Olin kaksi vuorokautta jo ähissyt sekä puhissut itsestäni äitiä ihan tosissaan, mutta se viimeinen ponnistus (kirjaimellisesti) oli vielä työstämättä. 

Tänään ollaan kovasti mietiskelty ja muisteltu. Itkin silmät aamulla punaiseksi, kun kerroin muistikuvista ja tuntemuksista H:lle. Kun sain pienen vastasyntyneen tyttäreni rinnalle, paidan alle lämpimään..Siinä hetkessä mulla oli hyvä ja onnellinen olo. Pirpana oli odotettu ja kaunis lapsi. En jaksanut murehtia tuota pientä extraa hänessä. Tyttö hamuili rintaa, imi onnistuneesti (ihan niinkun "tavisvauvat") ja meidän loistotiimi toimi alusta asti hyvin yhteen. Syntymän jälkeen meitä ei erotettu enää toisistamme ja saatiin Haikaranpesässä tutustua toisiimme rauhassa, kätilöiden kohdellessa meitä arvokkaasti sekä kunnioittaen. Aika kultaa muistot, mutta väitän silti, että tuo oli kaunista aikaa.

Meidän yhteinen alku oli siis hyvä ja se hyvyys on jatkunut nyt kuluneet kaksi vuotta. Rakkaus on syventynyt tuota ihmislasta kohtaan sitä mukaa, kun olemme toisiimme tutustuneet ajan kuluessa. Kiitän jokapäivä siitä, että olen saanut Pirpanan omakseni ja että juurikin me ollaan saatu jotain näin suloista aikaiseksi. 

Huomenna Piippiksellä on synttärijuhlat täällä kotona. On niin kiva järkätä näitä kemuja! Iso kiitos taas omille vanhemmille, jotka auttavat tarjoiluiden tekemisessä. Meidän uuni on rikki. Ja astianpesukone. Ja pyykinpesukone. Mikä siinä onkaan, että aina irtisanovat itsensä samaan aikaan?! 

Huomenaamuna mennään PikkuW:n kanssa lääkäriin. 8kk tarkastus vaikkakin poitsu on jo kohta 10 kk. Näin Järvenpäässä ;-)

Tuntuu hyvältä, että tuntuu hyvältä. Muistella Pirpanan syntymän hetkeä. Se tapahtui ihan juurikin melkein 2 vuotta sitten, noin viiden tunnin päästä..

<3