Jumppa-tyttö

20.56


Niin oli nättinä meidän neiti tänään ennen fyssarin saapumista. Oli noinniinku muutenkin tosi mukavaa vaihtelua se, että jumpattiin vaihteeksi täällä meillä kotosalla. Pirpana kuulemma kehittyy hirveällä vauhdilla ja jokakerta on tapahtunut edistystä taidoissa kun tapaavat jumpparin kanssa. Tuntuu tietysti hyvältä kuulla se. 

Pirpanan ja fyssarin kemiat pelaavat muutenkin tosi kivasti yhteen. Olemme onnekkaita.

Piippiksen kummisetä leikkasi tänään mun hiukset uuteen malliin ja nyt on tosi uudistunut ja kiva olo. Miten voikaan pienestä tulla iloiseksi ihminen! 

Piipahdettiin mummolassakin tänään ja huomenna palataan sinne taas koiravahtiin. Mummi sekä pappa lähtevät hautajaisiin pohjanmaalle ja valitettavasti me ei nyt voida lähteä sinne mukaan kahden pienen kanssa. Päivästä tulisi liian rankka, jos ensiksi ajaisimme Kauhavalle ja sieltä sitten takaisin kotiin, saman vuorokauden puolella. 

 Ajatuksissamme olemme mukana ihan satavarmasti. Yksi tärkeä ihminen on nyt poissa ja pääsee vihdoinkin haudan lepoon. Suurella rakkaudella Heikki-setää muistaen

<3






You Might Also Like

1 kommenttia

Suosituimmat

Facebook