haaveilua

H-hetken lähestyessä

22.02

Niin..eli enää noin viikko meidän kolmannen vauvan syntymään. Olen super-innoissani, hieman peloissani, mutta valmis jokatapauksessa. Enää en jaksaisi tämän mahani kanssa toimia yhtään pidempään kun on tarvis. Vaikkakin.. mun mielestä maha on tavallaan tosi kaunis maha ja tiedän, että ikävä sitäkin joskus tulee. 

Rv 39

Sunnuntaina kivut vei ihan Hyvinkään päivystykseen asti. Soittelin sinne ensin ja käskivät tulla tarkistuttamaan tilanteen, sillä krampit vanhan haavan seudulla voivat pahimmassa tapauksessa olla tosi huonokin juttu. Meidän tapauksessa näin ei onneksi ollut ja päästiin kotiin odottelemaan ensiviikon koitosta. Vauvan sydänkäyrä oli kuulemma "priimaa" ja kohtukin 0,8 mm paksu. No worries siis. Painoksi arvioivat tuolloin 3400g ja syntymäpaino tulee olemaan siinä 3600g - 3800g hujakoilla. Jännä nähdä. H arvioi että nyytti painaa 3300g ja mä veikkaan 3,5. Katsotaan.

Käyrillä

Tänään viimeisellä neuvolakäynnillä kaikki oli muuten ok, mutta mun hb oli taas laskenut 103:een ja nyt mulle tuli kauhea hätä saada se nousemaan ennen leikkausta! Nyt vaan paljon rautapitoista ruokaa tabujen lisäksi, ei kai tässä muu auta. Jos joku on varmaa niin se, että hemppa tulee laskemaan leikkauksen aikana varmasti. Viimeksi taidettiin käydä 77 lukemissa parhaimmillaan, mutta silloin mulle tiputettiinkin 2 yksikköä verta oloa kohentamaan. Onneksi se mahdollisuus on aina olemassa. Olo nimittäin parani tuolloin kummasti ;)

Toivottavasti tälläkertaa selvitään myös yhdellä piipahduksella leikkauspöydällä. Nämä tällaiset asiat mua iltaisin usein mietityttää, mutta silti luotto ammatti-ihmisiin on raudan(hehheh)luja. 

Voi vauva! Minkähänlainen tapaus tälläkertaa mahdat ollakkaan?! <3 

Sisko ja veli sinua jo kovasti odottavat. Kumpikin silittää äidin pumpeloa usein ja toteaa hellästi, että "vauva". Hyvin ovat tietoisia siitä, että jotain todella arvokasta ja pientä siellä masussa on.

Sairaalaelo tulee olemaan mulle raastavaa aikaa siinäkin mielessä, että joudun olla muutaman päivän erossa mun taaperojengistä. Näistä ihanista tyypeistä, jotka mummolassa keksi korvata kodin lempparikeppihevoset vähän toisenlaisilla kepeillä.


Lapsen mielikuvitus on hieno asia!

Pikkutyypit nukahtivat äsken yllättävän nopeasti, mutta Piippis vähän tuskaili masunsa kanssa. Jännä nähdä, minkälainen yö luvassa tälläkertaa. Paljon mahdollista, että saadaan tänäyönä jälleen H:n kanssa väliin pieni tuhisija, ettei pikkuveli heräisi valituksiin. 

Näin he nukkuisivat koko yön, jos saisivat itse päättää. Vierekkäin. Siskonpedissä.


Mu-ru-set.

Pitäkäähän kaikki peukkuja. Torstaina meidän kotia esitellään taas yksityisesti jollekkin kiinnostuneelle. Mä jaksan edelleen uskoa siihen, että loppukesästä istun saunan jälkeen uuden kotini terassilla lämpimässä kesäillassa ja siemailen vaikkapa.. skumppaa. Myhäilen tyytyväisenä sekä helpottuneena, ja totean mielessäni että hyvää kannatti tälläkinkertaa odottaa.

Kauniita unia :)





Kiitollisuutta

Viikon lopussa

21.30


Eilen käytiin Koiramäen pajutallissa katsomassa possuja sekä pupuja. Kaikkein huikeinta paikanpäällä lienee ollut pikkujätkälle kuitenkin yläpuolelta nousevat lentokoneet. Tällähetkellä W on tosi innostunut kaikista "poikien jutuista" eli autoista, lentokoneista, junista ja helikoptereista. 

Pirpana ihmettelee kuvassa kanoja. Ovat niin omituisen hiljaisia verrattuna aiemmin tapaamiimme ;)

Tämän reissun jälkeen mentiin ukin sekä mummun luokse syömään ja leikkimään. Haukipullat maistui varsinkin pikkuW:lle (meistä vanhemmista puhumattakaan) ja isovanhemmat saivat ihan livenä nähdä Boom kah-tanssiesityksen taaperoiden tulkitsemana. 

Eilenillalla miehet jämähti sohvalle fiilistelemään futiksen MM-skaboja. "PAWWO!" huusi pienempi mies innoissaan isin kainalossa. Sain hetken taltioitua.


Tänään sitten lähdettiin heti aamupäivästä evakkoon toiseen mummolaan, asuntonäytön tieltä.  Kävijöitä..nolla. Voin kertoa että alkaa turhauttaa tämä tilanne. Pari tosi läheltä liippaavaa tapausta on ollut tässä välissä, mutta ovat tyssänneet tarjouksen tekijän asunnon myymättä jäämiseen ja toisessa tapauksessa lainaa kiinnostuneille ei herunut. Ei meinaa millään vaan enää jaksaa tätä jokaviikkoista suursiivousrumbaa ja niin edelleen.. No, kun nyt syksyyn mennessä.. Olisi niin huikean ihanaa vaan viettää vielä tovi tätä kesää uudessa kodissa sekä sen pihapiirissä. 

Taiga-tyttö nautiskeli mummolan pihalla auringonsäteistä sillävälin kun isi nukkui lasten kanssa päiväunia ja allekirjoittanut yritti lieventää loppuodotuksen kolotuksia saunan lämmössä. Sen jälkeen nukahdin itsekkin hetkeksi.

Ihan jatkuvaa kipuilua koen tällähetkellä. Kaksi viikkoa tuntuu pitkältä ajalta.. Toivon todella, ettei vauvan olo ole yhtä tuskainen kun äidin. Tuntuu että tyttönen meinaa väkisin punkea tiensä vatsanpeitteiden läpi ja tila käy liian ahtaaksi jo :/


Ja loppuun vielä muistutus siitä, miksi viikonloput ovat erityisen tärkeitä ja rakkaita meidän perheelle. Taaperojengi ottaa kaiken ilon irti "Sishistä" hänen ollessaan kotona. Nyt viimeaikoina työt ja keikkahommat kun ovat vähän verottaneet yhteisestä ajasta ja pienet ikävöivät isiä kovasti hänen ollessaan ihan vaikka vaan töissä. 

Pikkuruisen syntymä tuo helpotuksen tähänkin asiaan. Saadaan kaikki olla YHDESSÄ.


<3


Arki

Lunastettu lupaus

22.18

Nyt mä varoitan. Luvassa piiitkä päivitys. Sain varastettua H:n koneen ja palkitsen teidät lukijat eilisen rakentavan keskustelun (kommenttiosiossa) johdosta kirjoittamalla vähän syväluotaavampaa tekstiä meidän elämästä sekä arjesta.

Tänään olen ollut erityisen väsynyt ja ihanaa on se, että H on viettänyt vapaapäivää kotona. Sadepäiväkin vielä. Tuntuu, että lapset sekä äiti hyppii vuoronperään seinille eikä mitään järkevää tekemistä keksi kukaan. Ja sitäpaitsi mulla on ihan kokoajan nälkäkin!

Onneksemme illasta meno aina rauhoittuu ja nyt on aikaa hengähtää sekä keskittyä kirjoittamiseen, vieläpä mukavalla näppäimistöllä.

Eilinen postaus tosiaan sai kommenttikentässä jonninverran aikaan ihan oikeasti rakentavaa keskustelua ja jopa minäkin, sisupussi, nöyrryin hieman raottamaan silmiäni. Kiitän ihanista tsemppauksista ja myös rehellisistä mielipiteistänne.

Multa on aikaisemminkin kysytty sitä, että miten Pirpanan erityisyys vaikuttaa meidän arkeen ja olenpas siitä joskus tänne kirjoittanutkin. Selvästi tämä aihe kiinnostaa ihmisiä paljon ja myös se, että miten meidän arki poikkeaa normaalista lapsiperhearjesta vai poikkeaako se ollenkaan? 

Kyllä se poikkeaa. 

Itseppähän tätä halusitte ;)

Listaan nyt tähän muutaman asian, jotka selvästi tekevät meidän arjesta haastavampaa tuon ds-diagnoosin tiimoilta:

1. Ylimääräiset terapiakäynnit (meillä esimerkiksi Fy-Te joka viikko eriaikaan) pakottavat suunnittelemaan aikataulut viikoittain sopiviksi ja H:n vuorotyön vuoksi se on joskus erittäin ärsyttävää ja hankalaa. Todella voimia kuluttavaa pidemmän päälle.

2. Piippis ei sisäistä käskyjä sekä kehotuksia täysin samallatavalla kuin normi kolmevuotias ja tästä syystä mun on todella hankalaa tällähetkellä toimia yksin lasten kanssa esimerkiksi leikkipuistossa kun kumpikin painelee menemään erisuuntaan ja äitiä ei todellakaan kuunnella tippaakaan. Nämä julkisten paikkojen piipahdukset säästetäänkin suosiolla sellaiseen ajankohtaan kun mulla on apukädet mukana eli toisinsanoen joko joku ystävä, perheenjäsen tai H. Tällähetkellä vielä mun iso masuni estää jo pienenkin spurtin taaperoiden perään.

3. Tytön jatkuva hampaiden narskutus. Pieni, mutta vanhempien tietyn mielentilan vallitessa ihan äärimmäisen ärsyttävä tapa, joka ei ole kitkettävissä pois ainakaan käskemällä. Yritetty on. Aika sekä ikä "parantaa" tämän vaivan. 

4. Nukahtaminen. Vie normaalia pidemmän aikaa sekä päivällä, että illalla. Tämän kanssa ollaan kyllä jo  opittu elämään ja toimimaan. Pikkuveli on jokatapauksessa "pala kakkua" verrattuna siskoonsa näissä nukahtamishommissa. Pirpana on onneksi kyllä rauhallinen ja hiljainen sängyssä, mutta unentulo kestää oman aikansa ja aika usein toisen meistä täytyy olla vieressä nukahtamiseen asti, jottei tyttö herätä velipoikaansa pyörimällä ja hyörimällä sängyssään.

5. Ummetusongelmat. Kiinteiden myötä alkanut, tähän päivään asti kestänyt, tuskallinen vaiva. Microlax-paketti on aina oltava kaapissa ja ilman niitä meidän arki olisi to-del-la vaikeeta. Tänäänkin Mäntsälän piipahdukselta tuli kiire kotiin ja loppumatka ajettiin talla pohjassa tuskaisen tytön nyyhkyttäessa takapenkillä. Oli masu niin kipeänä ja kakkahätä kova. Mustan huumorin ystävänä olemmekin monesti todenneet, että lapsenpäästäjäopiskeliljasta tulikin loppupeleissä tosielämän lapsenkakanpäästäjä. 

6. Kommunikaatiovaikeudet. Pieni ei tule kuulluksi eikä ymmärretyksi niinkun normaali 3-vuotias tulee. Ei varsinkaan kotiseinien ulkopuolella. Me vanhemmat kyllä mielestämme osaamme aika taitavasti omaamme tulkita. Piippis on onneksi tosi rauhallinen ja kyllä..superihana neiti, eikä juurikaan onneksi turhaudu vaikka häntä nyt ei aina ihan heti ymmärrettäisikään. Hän on tyytyväinen, kunhan vaan saa yhteyden, kontaktin toiseen ihmiseen. 

7. Viittomat. Aihe, joka saa meidät vanhemmat potemaan huonoa omaatuntoa päivittäin. Meidän pitäisi ahkerammin vaan nyt opiskella, sillä tyttö on todella vastaanottavainen ja taitava oppimaan uusia viittomia jos vaan joku niitä hänelle opettaisi. Piippis käyttää taitavasti tukiviittomia sanojen ohella ja on innostunut niistä.

8. Syöminen. Vaikkakin P on kuluneen vuoden aikana tullut huomattavasti reippaammaksi syöjäksi on hänen ruokalistansa silti vielä kohtalaisen suppea ja rajoitettu. Usein karkeampi ruoka myös jämähtää kurkkuun ja niissä tilanteissa säikähtää sekä tyttö, että vanhemmat isosti. Kaiken neitokainen työntäisi kokonaisena suuhunsa ja näissä tilanteissa tulee aina olla joku aikuinen vahtimassa. PikkuW handlaa nää hommat jo paremmin. Kotona ollaan kyllä jo niin totuttu tähänkin, että automaattisesti joku aina seuraa Pirpanan ruokailua, mutta esimerkiksi tytön ollessa vaikkapa hoidossa, asiasta tulee aina muistuttaa hoitavalle henkilölle. 

Lauantaina huomasimme myös isin keikalla, että muumikeksi jäi helpommin kurkkuun kun tyttö kiinnitti huomionsa vaan ympärillä oleviin ihmisiin sekä hulinaan ja näinollen syöminen unohtui--> nielaisi puolikkaan keksin ja säikähti sitä itse kovasti. Ja niin säikähdin minäkin.

9. Itsesuojeluvaisto = Sitä ei ole. Sunnuntaina meidän vesipeto olisi juossut suoraan järveen jos ei isi olisi napannut kädestä kiinni. W oli huomattavasti arempi ja osasi pelätä vähän. Kasteli pitkän tuumimisen jälkeen vasta varpaansa veteen.

Onhan näitä erityisjuttuja siis ihan jokapäiväisessä arjessa, mutta koska Piippis on meidän esikoinen, ollaan jollaintavalla opittu pitämään tuota kaikkea tavallaan osana hänen persoonaansa. Nyt rinnalla kasvava "tavisveikka" kuitenkin on avannut silmät sille, kuinka elämä omalla tavallaan on vähän haastavampaa kera tuon yhden ylimääräisen kromosomin.

Se on silti nyt meidän elämää ja olemme siihen pieneen extraan jo niin tottuneet, etten osaa edes haaveilla muusta. Sitäpaitsi Pirpana on kyllä noin muuten kaikinpuolin todella tyytyväinen ja kiltti lapsi. Hän kiukuttelee erittäin harvoin, toisin kuin esimerkiksi pikkuveljensä.

P on haasteineenkin koko mun suurelle perheelle iso rakkaus ja lahja. Kuluneen kolmen vuoden aikana oon itse oppinut suuresti kunnioittamaan erilaisuutta ja vilpittömästi nautin kohtaamisista esimerkiksi kehitysvammaisten ihmisten kanssa. Viihdyn ja tunnen oloni hassulla tavalla kotoisaksi. On helppoa olla. Tämän huomasin viimeksi tiistaina fyssarin ovella törmätessäni sööttiin kehitysvammaiseen teinipoitsuun, joka  iloisesti jo kaukaa huikkasi mulle "Huomenta!" vaikka emme koskaan ennen olleet tavanneetkaan.

Viimeaikoina mulla on ollut äärimmäisen hankalaa saada arkea toimimaan täällä kotona kolmisin lasten kanssa, mutta ei ole vaan tullut mieleenikään tulla asiasta tänne valittelemaan. Itse kun en jaksaisi sellaista tekstiä ainakaan usein lukea. Iso masu vie voimat ja olen aivan valmis jo siihen viimeiseen rutistukseen. Vauva syliin nyt vaan ja äkkiä niin päästään jatkamaan tätä meidän hulina-arkea vähän paremmalla fyysisellä olemuksella ;) Tässäpä kuva tämänhetkisestä olemuksestani.


Tällähetkellä arki ei todella ole pelkkää vaaleanpunaista, mutta en halua antaa negaatioille liikaa valtaa tässä tilanteessa, sillä en koe siitä olevan hyötyä nyt kenellekkään. Ei mulle, vauvalle tai muulle perheelle. Mieluummin otan vaan ihanista jälkeläisistäni söpöjä kuvia ja jään ihastelemaan niitä ennen unen tuloa. Ja näin se nyt vaan on. Sellainen minä olen.

Nyt ollaan aika-ajoin tosi kovilla, mutta kaiken hulinan keskellä tulee muistaa, että tämä ei kestä ikuisesti. Ja kaiken tämän hulinan keskellä on niin paljon ihania sekä onnellisia juttuja sekä hetkiä, että ne tulisi yrittää muistaa nähdä, tallettaa muistihin ja kyllä,, myös tänne blogiin kun mulla sellainen nyt kerta on täällä. Märehtiminen ja ikävien asioiden vatvominen ei vaan mun mielestä nyt kannata. Siksi en ihan kaikkea arjen kakkaa tänne halua kirjoitella. Tuosta Piippiksen "vikalistastakin" tuli vähän hölmö olo. Haaste muka,, kun kyse on mun elämäni täydellisimmästä pakkauksesta <3

Kohta saan oman koneen ja sitten tämä bloggaushomma taas helpottaa. Odottakaapas kun kuulette, että mistä ja miten sen saan. Elämässä on paljon vielä hyvyyttä, sen tulen todistamaan. 

Tässäpä vielä muutama kuva kuluneelta viikolta.

W yllätettiin rysän päältä ottamasta itsestään selfieitä.

Ja sitten se halusi hengailla housuvaippa päässänsä eilen illalla.
Pirpanan synttärijuhlat sujui mukavasti ja loppuillasta mentiin vielä vieraiden kanssa puistoonkin leikkimään.

Serkkupoika 2-vee toi ruusun <3

Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille! 

:)





kolmosen odotusta

Neuvolakuulumisia ja pientä valitusta

22.13

Olen varsinainen lahopää. Tänään kylläkin onnekas sellainen, nimittäin huomasin aivan vahingossa lapsille ruokaa laittaessani, että mulla on tunnin päästä neuvola. Sanoin vielä H:lle siinä samalla : "mä nyt vielä varmistan että se neuvola oli varmasti keskiviikkona". Ei sitten ollut. 


Onni onnettomuudessa, mä ehdin paikalle ajoissa ja pääsin purkamaan tuntojani raskauteen liittyvissä asioissa. 
Valitettavasti mitään apua en vaivoihini saanut. Verenpaineet oli hyvät, pulssi vähän korkea mutta niinhän se on nyt ollut tässä jo pidemmän aikaa, ei sokeria eikä proteinia pississä. Paperilla kaikki näyttää siis hyvältä, mutta mun olo on silti kurja. En jaksa suihkussa tosiaan seistä 5min kauempaa sillä henkeä alkaa ahdistamaan muuten liikaa ja lihakset menee aivan veltoksi. Aamut on kaikista kurjinta aikaa. Lasten kanssa oleminen yksinään on pääsääntöisesti jo hurjan rankkaa fyysisesti, mutta onneksi mulla on äiti lähellä. Kaikista huonoimpina päivinä hän rientää apuun ja se on iiiso etuoikeus se. 

Sf-mitta kulkee aivan keskikäyrällä ja oli nyt tosiaan sen 29 cm raskausviikolla 33. Painoa on tullut 600g viikossa, mutta näillä viikoilla painopyrähdys on tapahtunut joka raskaudessa. Luotan että satagrammaisten kertyminen rauhoittuu tulevina viikkoina ;) 

Ei tässä nyt auta kun vaan jaksaa ja ottaa mahdollisimman iisisti. Toiset jäävät saikulle tässävaiheessa, mutta mulle paluu töihin olisi tällähetkellä helpompaa kun näiden taaperoisten perässä juokseminen, heh. 

Aika yksin näiden vaivojen kanssa kyllä on. Vaikka kuinka yrittää ammatti-ihmisille selittää miten pelottavalta tuntuu olla fyysisesti näin heikossa kunnossa niin silti tuntuu ettei tarpeeksi selkeästi saa asiaa selitetyksi. Ja onhan se niin, etteivät he voi asialle oikein mitään tehdä, mutta silti..Toivotaan nyt ettei kyse ole mistään vakavasta. Ei mulla näin rankkaa oikein koskaan ole ollutkaan loppuvaiheessa .. Luulen että kolme raskautta neljän vuoden sisään alkaa nyt vaan vaatimaan veronsa mun kropasta. Ja äidin pienestä koosta tuskin on apua tilanteessa.

Noh, näillä mennään. Palkintoa odotellessa. Se on varmasti tosi ihana.

Ainiin se mun pitikin vielä kertoa, että terkkari epäili vauvan kääntyneen perätilaan ainakin toistaiseksi. Sydänäänet kuuluivat niin ylhäältä. Jännä nähdä miltä synnytystapa-arviossa sitten näyttää. 

Tämä ilta on kaikesta huolimatta mennyt tosi kivasti kolmistaan lapsosten kanssa. 

Lähinnä näissä merkeissä:



Oi ja voi. I'm in lööv.

Höpönlöpöä

Höpinöitä

22.13

Hieno fiilis. Taas on selvitty kunnialla tästäkin iltavuoroviikosta, vaikka välillä on meinannutkin vähän väsyttää. Nää on niitä hetkiä, kun allekirjoittanut kaipailisi palkinnoksi vaikkapa lasillista oikein hyvää punaviiniä, mutta viili mansikkahillolla ajakoon nyt olosuhteiden pakosta saman asian. Viili on kyllä tällähetkellä palkinnoista parhain. Omituinen himo on iskenyt siihen. 

Tänään tapahtui ainutkertainen hetki äitiysvuosieni ajalta kun sain lörpötellä ystävän kanssa puhelimessa ihan tuosta noin vaan 1 h ja 18 minuuttia. Lapset touhusivat omia juttujaan ja vasta ihan puhelun loppumetreillä alkoi mielenosoituksellinen kiukkuaminen. 

Ruoanlaitto on ollut viimeikoina todella äänekäs ja haastava tapahtuma meidän arkipäivässä, kun PikkuW kaipaisi äidin jatkuvaa huomiota ja luonnollisesti siinä tilanteessa tuota huomiota on vaikea antaa tarpeeksi. Olen nyt ajatellutkin asian niin, että mun taaperoita on ehkä vähän koulittava siihen, ettei aina voi saadakkaan vanhempien jatkuvaa huomiota ja tästä syystä juttu"tuokio" ystävän kanssa oli tänään hyvää harjoitusta. Ja hienosti meni. Puhelu oli terapeuttinen kokemus meille kaikille. Tarvitsin sitä itsekkin.

Tänään oli kivaa myös se, kun mummi sekä pappa piipahti kylässä ja pääsin käymään Siwassa herkkuostoksilla.

Ystävien merkitys viimeviikkojen aikana on korostunut entisestään. Nyt vasta ymmärrän, miten pahasti olen ollut erakoitumassa ja miten tärkeää ihan oikeasti on pitää yhteyttä omiin rakkaisiin, muihinkin kun perheenjäseniin. Voin henkisesti paljon paremmin nyt kun vaikkapa kuukausi sitten. En ole tajunnutkaan sitä, kuinka suuri tarve mulla on höpöttää ja puhua ihan vaan niitänäitä. Se on ihan parasta.


Pikkutyyppien iltamenot olivat tänään villimmän puoleiset, mutta sehän sopii kun perjantaikin on. Nukahtivat nätisti vuoteisiinsa, nuorimmainen suomi-englanti-suomi-sanakirja kainalossaan. Pirpanan lentsu sai aikaan jälleen hampaiden puhkeamisen ja nyt on pari päivää narskuteltu hampaita taas ihan huolella. Iltashottina annoin tytölle buranaa, josko yö olisi vähän rauhallisempi. Mokomat naskalit kun kiusaavat nimenomaan öisin ja päikkäreillä eniten. 

Mutta nyt, jatkan nettisurffailua ja uuden kodin päänsisäistä sisustamista :) Tämän viikonlopun aikana on tarkoitus laittaa nykyinen koti myyntikuntoon ja heti maanantaina alkaa myyntihommat. Yritetään näin alkuun selviytyä siitä itse, mutta jos ei onnistu niin sitten otetaan välittäjä avuksi. 

En ole saanut hyviä kuvia aikaiseksi viimepäivien aikana, mutta tässä nyt kuitenkin yksi. Pikkujätkä muikeena uudessa Makiassaan. Tein löydön nettikirppikseltä ja nämä Makian hupparit ovat aivan mahdottoman laadukkaita sekä pehmeitä vielä kymmenien pesujenkin jälkeen.  


Ja niin vielä, oma vointini on tosi ok nyt. Vaikka masu kasvaa niin pahemmilta säryiltä on toistaiseksi vielä vältytty. Paineentunnetta alavatsalla ilmenee aina silloin, kun teen fyysisesti jotain raskasta esim, nostan muksuja tai jotain muuta painavampaa, mutta sen kummempaa en ole vielä havainnut. Väsyttää, mutta sitä ilmenisi ilman raskauttakin tässä elämäntilanteessa. Synnytys mielessä aika-ajoin, vaikkakin ahdistus on kadonnut toistaiseksi. Kyllähän me nyt tästä selvitään! :) 

Puolessavälissä mennään jo. Aika hurjaa.

Rentouttavaa viikonloppua kaikille!




kolmosen odotusta

Vastaus arvoitukseen

23.03


Uni meinaa väkisin tulla silmään ja on pakko kömpiä peiton alle. Sitä ennen tulen nyt kuitenkin päivittämään tämänhetkisen maha-asukki tilanteen ja sehän on seuraava: Lääkäri uskalsi veikata ultrassa tulokasta tänään.. tytöksi!

Menin ihan hiljaiseksi kun olin niin täydellisen yllätetty tuossa tilanteessa. Lekuri kysäisikin multa:"Kai sulle tyttökin kelpaa?" Johon minä sitten kauhistuneena että Totta hitossa kelpaa! :) Niinkun aiemmin totesin, sukupuolella ei ole väliä ja molemmissa on puolensa. Nyt on ihana ajatella, että Piippiksellä on myös sisko tulevaisuudessa auttamassa ja tukemassa. Se tuntuu todella kivalta.

Tärkeintä edelleen on se, että kaikki vauvalla on hyvin ja hienosti kasvaa TYTTÖ! Pieni tytöntylleröinen <3

Kolmen viikon päästä asiaan saadaan varmistus, mutta nyt uskallan kyllä jo vähän luottaa tähän lopputulemaan kun sen kerta ammattilainen on mulle ääneen uskaltanut sanoa. 

Mutta nyt nukkumaan, piiitkä päivä takana. Hieno päivä kerrassaan. 




Höpönlöpöä

Viikon lopussa

21.53




Pulkkailua sekä hymynaamoja
Kulunut viikonloppu koostui seuraavista asioista:

Arvatkaa mistä ne pankkitunnukset löytyi?
Perjantaiset treffit vähän isompien ja pienempien tovereiden kanssa meidän kotona. Pikku-pojan takakuontalon siistimistä onnistuneesti. Elpyneet kiharat. Löydetyt pankkitunnukset, jotka ehtivät olla hukassa viikkoja. Avocado-pesto-risottoa. Missattu asuntonäyttö taaperon kakkavaikeuksien vuoksi. Voitettu kakkavaikeus. Unta. Katkonaista unta. Hellyydenosoituksia. Sunnuntaiset pulkkailut Tanharin puolilumettomassa mäessä. Onnellisia hymynaamoja. Mummin ja papan kyläilyä. Tulevan viikon jännäämistä.

Ja niin tietysti, Muumeja Muumeja sekä vielä vähän Muumeja. 

Rähjäinen äiti kelpaa halattavaksi <3

Tuleva viikko jännittää meitä jokaista. Sinnikkäästi lukijat jaksavat uskoa tyttötulokkaaseen ja se tekee tästä entistä mielenkiintoisempaa. Hyvässä lykyssä asia ratkennee pian. Jännitystä luvassa myös asuntoasioiden tiimoilta. Ei,  me emme tehneet valitettavasti tarjousta hirsiunelmasta josta puhuin (kuntokartoitusraportti oli sangen epäilyttävä), mutta jotain jännittävää silti on mahdollisesti tapahtumassa?

Facebook-tauko tekee hyvää edelleen. Yhtään en ole ikävöinyt sinne takaisin ja tuskin vähäänaikaan niin tulee tapahtumaankaan. Olen lähettänyt tekstiviestejä ja whatsapp-viestejä enemmän kun viimeisen puolenvuoden aikana yhteensä ;)

Unohdin vielä mainita tuohon viikonlopun tapahtuma-listaan, että myös raskaushormonit ovat saaneet jotain positiivisella tavalla merkityksellistä aikaiseksi ihan muutaman viimepäivän aikana. Jotain niinkin itserakasta on tapahtunut, kun että allekirjoittanut onpi ihastunut omaan pyöristyvään vartaloonsa ihan tosissaan! Toistaiseksi kun tuo pyöristyminen tuntuu tapahtuvan juurikin oikeista kohdista. Tissit kasvaa ja vatsamakkarat muuttuu pikkuhiljaa pinkeäksi vauvamahaksi! Mikä sen parempaa.

No joo, tiedän että tää fiilis tulee kyllä muuttumaan pian. Hyvinkin pian jos aika juoksee tulevienkin viikkojen aikana yhtä nopeasti kun menneet 18 viikkoa ovat tehneet. 

Mutta nyt, unen kautta uuteen viikkoon. Kaikille mukavaa sellaista! 



Kasvua

Keskiviikon kuvatukset

22.12


Suukottelua Zalando-laatikossa.

(Paidassa soma vesitahra)
Jälleennäkemisen ilo. PikkuW on joutunut olla tovin erossa malamuutista ja otti kaiken irti siitä, että tyttö tuli takaisin kotiin. Pirpanakin päästi riemun kiljahdukset kun Taiga löntysteli eteisestä tupaan. Tärkeä on tuo karvakorva näille mukeloille sitä ei käy kieltäminen.


Positiivinen yllätys. Ensimmäinen ranskanletti, jonka Piippis antoi mun laittaa päähänsä ilman kiukkua. Tein sen supernopeasti ja sen kyllä huomaa. Tärkeintä on se, että tähänkin hommaan totutellaan pikkuhiljaa. Sama meininki meillä on nyt pikkuW:n kanssa suihkussa/kylvyssä. Pari viimeistä kertaa poitsu on vetänyt ihan järkkyitkupotkuraivarishown kun on tullut pesun aika. Aikaisemmin ei ole ollut mitään ongelmaa. Liekö sitten mennyt vähän saippuaa silmään tai jotain mikä on jäänyt mieltä kalvamaan.. Hassuja nuo ipanat. Piippis muuten oppi sanomaan ääneen ensimmäisen kaksisanaisen lauseensa: "Vauvan koru". Se on se mikä äidin kaulassa kokoajan killuu..

Perjantaina meillä olis yksi asuntonäyttö. Koska on vaan pakko. 
;)

Ja sitten vielä muutama juttu. Kohtu kasvaa ja kipuilee. Tänään jouduin ihan dobblerilla kuuntelemaan vauvaa kun huolestutti niin, että onko kaikki kunnossa. Olihan siellä. Näin voimakasta pistelyä en muista tässä raskaudessa vielä tunteneeni. Hyvähän se on että masu kasvaa. Liikettäkin tuntuu jo ja kokoajan enenevässä määrin. Viikon aikana mun naamaan on ilmestynyt enemmän finnejä kun mitä normaalisti koko vuoden aikana tulee. Ihanata ihanata. 





kolmosen odotusta

Unihiekkaa etsimässä

23.04

Kerronpa teille hieman la-su välisestä yöstä. Eilen illalla kaikki meni hienosti ja saatiin lapset unille uuden järjestelyn mukaisesti samaan huoneeseen. Kolmen aikaan yöllä W alkoi äheltämään ja menin lastenhuoneeseen hänen viereensä istumaan. Pikkuhiljaa äänentaso nousi ja niinhän siinä sitten kävi, että Piippis heräsi ja oli vähän kauhuissaankin tuosta älämölöstä. Nappasin tytön kainaloon ja kiikutin meidän sänkyyn jatkamaan unia. Sillävälin H "tassutteli" poikaa ja sai tyypin rauhoittumaan. Nukahtamisessa tosin kesti jokunen tovi.

Eli takapakkia tuli nyt sitten. Siitäkin huolimatta nukutettiin jälleen lapsukaiset samaan huoneeseen ja nyt jännitellään että miten tämä seuraava yö tulee sujumaan. PikkuW nukkuu huomattavasti paremmin kuitenkin tuolla lastenhuoneessa ja onhan se selvää, sillä siellä on rauhallisempaa. Meidän makuuhuoneessa kun ei ole edes ovea. Ei ole koskaan ollutkaan. 

Vaikkakin yöt on poitsulla mennytkin jo aikas kivasti ja ylimääräisiltä heräämisiltä on vältytty, niin siltikin aina sillointällöin näitä hetkellisiä maidonhimoja vielä iskee. Nyt ainoa dilemma onkin siis se, että tottuuko Piippis velipojan satunnaiseen kekkalointiin. Jos ei, niin en tiedä mitä tässä nyt sitten tulisi tehdä. Pirpana on nimittäin aika herkillä silloin, kun sikeän unen keskeltä herätetään. Kukapa meistä ei olisi. 

Yöllä kirosin meidän asunnon suppeaa neliömäärää. Tässä kodissa kun ei ole muuta vikaa. Suunnittelin jo kaikenlaisia erikoisratkaisuja olohuoneeseen mm, seinästä kaadettavaa sänkyä meille vanhemmille. Vuodesohvaa. Yhdistettyä olohuone/makuhuuonesysteemiä.  Emmätiiä. 

Ehkäpä tää tilanne tästä lutviutuu jotenkin ennen Enskan syntymää. 

Kaikkein ihaninta tuossa yöllisessä episodissa oli kuitenkin se, että sain piiiitkästä aikaa nukkua mun suloisen neitokaisen vieressä. Ennen nukahtamistaan hää silitteli äiskää poskesta ja pikku sormillaan kutitteli käsivarresta. Ihan parasta. 

Yöllä tyttö oli puolestaan aikas levoton ja saatiin isin kanssa monoa ihan kiitettävästi. Neiti osaa ottaa kyllä tilansa meidän suht isossa parisängyssä :D

Muutenkin pientä levottomuutta on ollut nyt ilmassa ja tämä ilmenee juurikin nukahtamisessa sekä unen aikaisessa toiminnassa. Nukahtaminen kestää normaalia pidempään ja yöllä potkii sängynlaitoja kun pyörii ja hyörii levottomasti. Liekö tuo hammas sitten vielä kiusoittelee, sillä kovasti ainakin unissaan sormea jäytää. Hereillä ollessaan neiti on oma ihana itsensä. 


Oli miten oli, meillä on näistä yöseikkailuista huolimatta ollut taas kiva viikonloppu ja paljon ollaan yhdessä touhuttu jos jonkinmoista.

Kotona parasta hommaa tällähetkellä on tämä

Rakentelu. 

Tänään tyypit ansaitsivat aplodit ruokapöydässä, sillä oppivat itse dippaamaan ranskalaisia ketsuppiin. Näin pienistä asioista sitä tulee nykyään onnelliseksi. Ja se on ihan huippua.

Näin paksusti jakselee äiti. Suht pieni tuo masu vielä onnekseni on. Aamulla väkertämäni sunnuntai-kampaus näyttää jotenkin massiiviselta masuun verrattuna ;)


Mukavaa alkavaa viikkoa!

joulu

Joulu 2013

22.31


Meidän joulu hurahti nopeasti, mutta silti mukavan rauhallisissa tunnelmissa. Aatonaattona oltiin mummun sekä ukin hellässä huomassa ja aattona sitten kurvattiin mummin sekä papan luokse herkuttelemaan ja nautiskelemaan joulutunnelmasta. Lumiukkoa on katsottu repeatillä ja myös uutta Muumi joulu-dvd:tä. Uusia viittomia on opeteltu ja tanssittu into piukeena. Oma väsymykseni on tällähetkellä megasupervoimakasta mutta nyt tuntuu siltä, että oon saanut vähän levätäkkin ja siitäpä olen saanut uutta puhtia saapuvaan arkeen. Saapuu se mokoma sieltä jossainvaiheessa kuitenkin. Itseasiassa jo huomenna hetkeksi, sillä H menee iltavuoroon. Onneksi vain yhdeksi illaksi.

Kinkun ja muun joulupöperön lisäksi tässä on sulateltu vähän toisenlaistakin seikkaa. Käytin entisen luokkakaverin(valmistunut jo lapsenpäästäjäksi) asiantuntemusta hyväkseni ja kysyin hänen mielipidettään tulevan pikkuihmisen sukupuolesta. Hän uskalsikin sitten antaan varovaisen veikkauksen, mutta painotti sitä kuinka tässävaiheessa sekä tytön, että pojan vehkeet muistuttavat vielä kovasti toisiaan. Mikään ei ole siis varmaa ja siksi en asiaa täällä vielä paljasta. Siispä jatkakaa vaan äänestämistä :D Helmikuussa meillä on sitten se rakenneultra ja siellä epäilykset varmistuu.. mahdollisesti. Aikaisemmin ainakin olen aina saanut kakkosultrassa tuon sukupuoliasian selville.

Elämä on. Ihan mahottoman hassua. 

Tärkein asia mikä saatiin np-ultrassa selville on kuitenkin se, että pikkutyypillä on homma niinsanotusti hanskassa. Kaikki tosi hienosti siis. 

Lapsukaiset lahjottiin ystävien sekä omaisten tiimoilta isosti ja olemme toki kiitollisia kaikille muistaneille. Tosi kilttejä ovat olleet mun kultaiset.



Ja sitten vielä.. naapurissa kavereiden perhe kasvoi aatonaattona uudella pikkumiehellä. Onnea S, P ja M! Huippusuoritus! <3





kolmosen odotusta

Kipunointia

22.54

Ajattelinpa käyttää pienen hetken omien tuntemusteni jakamiseen. Viimeisen viikon sisään olen huomannut henkisen tasapainoni järkkyneen. Ja tämä oli vielä suht lievästi ilmaistu. Saan ihan järkyttäviä raivonpuuskia ja hermostun herkästi. Itsetunto on ihan pohjamudissa ja muutenkin apea fiilis liian usein. Tunne on tosi rasittava ja outo, vaikkakaan en mä koskaan mikään maailman rauhallisin hahmo ole ollut ;) Eniten tästä tietysti kärsii tuo H-parka. Lapsiin en onneksi näitä puuskia pura muutakun ehkä sillointällöin vähän tiuskimalla. Niin kai jokainen äiti joskus tekee.

H muisteli, että Pirpanaa odotellessa olin yhtä vaikea hetkenaikaa. PikkuW:n odotuksen aikana kuulemma olin ihan siedettävä. Hehheh.

Voisiko tästä vetää nyt jotain johtopäätöksiä tulevan vauvan sukupuolta arvuutellessa? ;) Toisaalta, netin mukaan odottavan äidin mielialanvaihtelut kuuluu aika yleisesti raskauteen, masutyypin sukupuolesta riippumatta. Arvuuttelu on silti kivaa. Kivaa on myös seurata tuota galluppia. Suurin osa lukijoista on vielä tällähetkellä tyttökannalla.. Jännä nähdä! Meille ei väliä, sillä omistamme jo kumpaakin sorttia. 

Ja aikamoiset omistammekin sittenniin.

<3 

Nyt saa jakaa kokemuksia vastaavanlaisista tuntemuksista. Onko mun blogini lukijoilla ollut samanlaisia fiiliksiä odotusaikana? 


alkuraskauden ultra

Ultra-kuulumisia

21.53


En malttanut tässäkään raskaudessa odottaa np-ultraan asti ja niinpä me riennettiin H:n kanssa alkuraskauden ultraan tälläkin kertaa. Olin vähän ihmeissäni siitäkin syystä, että kahdessa aikaisemmassa odotuksessani olen ihan alkumetreiltä asti voinut tosi huonosti, mutta nyt en ole.  Be careful what you wish for.. vai miten se meni? Hiipihän tuo mokoma tähänkin raskauteen mukaan muutama päivä taaksepäin. Aamut sekä illat ovat ne vaikeimmat. Kauhulla odottelen ensiviikkoa kun H on aamuvuorossa ja minä jään kahden pienokaisen kanssa kotiin. Kai siitä jotenkin selviydytään..

No kuitenkin, viikkoja vastaava sikiö sieltä minun masustani löytyi ja syke helpotukseksemme myös. Alkutaipaleellahan tässä vielä mennään, mutta nyt yritän nauttia ja olla stressaamatta. Jännästi sitä vaan suht nopsaa tottui ajatukseen kolmannesta vauvasta ja nyt olo on tosi onnellinen sekä odottava. Kirjaimellisesti.

Toki moni asia mietityttääkin, mutta niinhän se vaan menee, että asiat järjestyy kyllä aina tavalla tai toisella. Sen jos minkä olen tähänastisessa elämässäni oppinut. 

7 kk odotusta edessä.. huhheijaa! :) Se tuntuu aika hurjalta, mutta senkin olen oppinut, että nopeasti se odotusaika hurahtaa loppujenlopuksi. Sektiohaavan kunto minuu vähän huolettaa, mutta lääkäri lohdullisesti mulle sanoi, että huolta sen suhteen ei pitäisi olla. Toivotaan niin. 

Tästä päivästä sen verran, että oltiin mummun ja ukin luona syömässä koko kööri. Lapset ovat olleet hyväntuulisia ja ihania. 

Yks tollanen lisää, kiitos! <3


Suosituimmat

  • Muistopuhe rakkaalle
    Seison epämääräisen, Postin A4 kirjekuoreen rustatun puheen kanssa saattoväen edessä. Käteni tärisevät kokoajan voimakkaammin, mutta sinnik...
  • Erityisen jännittävää kotitreeniä
    On sellaisia asioita, joista hetken aikaa haaveilee ja jotka sitten pikkuhiljaa ajan myötä väistyvät ajatuksista taka-alalle. Sitten on sel...
  • Teknisiä ongelmia
    Meidän viimeinenkin tietokone hajosi eilen illalla ja nyt kärsin. Mun piti kirjoittaa tänään pitkä postaus tulevan viikonlopun tiimoilta mu...

Facebook