... pääsin takaisin työharjoittelun pariin.

... pidin ensimmäisen taukopäivän pyykkäämisestä.

... iloinen ekaluokkalainen kipitti reippaana taksiin.

... join kupin kahvia.

... meikkasin.

... tarkistin eskarilaisen läksyt.

... yhtäjaksoinen yöuneni venähti kymmenen tunnin pituiseksi.

... ruokahaluni on palautunut normaaliksi ja leivoin alkavan viikonlopun kunniaksi perjantai-aamun tonnikalapiirakan.  

Olihan viikko, mutta onneksi se on nyt lusittu.  Niinkuin arvata jo saattoikin, tarttui tuo viheliäinen vatsatautipöpö koko jengiin isiä lukuunottamatta. Vaikka kyse ei mitä ilmeisemmin ollutkaan siitä kaikistä kenkuimmasta norosta, kesti toipuminen meillä kaikilla pitkään ja erityisen isosti tämän kaiken koki jälleen kerran Piippis, joka sairastui viime lauantaina minun kanssani samaan aikaan. Voi pientä murua kun oli niin totaalisen surkeana!

Tässäpä se taas nähtiin, että vaikka nämä masutaudit usein ovatkin hyvin nopeasti ohimenevää sorttia, erityislapsen kohdalla toipuminen on usein asteen verran kinkkisempää. Oksentelu Pirpanalla kesti vain yhden yön, mutta sohvalla makaaminen ja yökkiminen kesti usean päivän ajan. Jouduimme taas jo hetkeksi huolestumaan ihan tosissaan, mutta koska neiti kuitenkin joi hyvin ja juomat pysyivät sisällä, emme lähteneet kiikuttamaan tyttöä päivystykseen vaan annoimme levätä kotosalla. 

Kuluneella viikolla ei juurikaan naurattanut se että tämä sairastelu osui mun työharkkaviikolle, mutta nyt jo ehkä uskallan vähän hymyilläkin.. Alkaapa nimittäin olla enemmän sääntö kuin poikkeus, että joku pöpö meidän perheeseen iskee aina kun mun pitäisi suorittaa näitä kouluun liittyviä velvollisuuksia jossain toisaalla. Onneksi työpaikalla sekä koulussa joustetaan sekä ymmärretään, ja eilen pääsinkin onnekseni jo takaisin harjoittelun pariin. Tänään luvassa pizzaperjantaita nuorisotalolla ja huomenna vietetään perheen kanssa ansaittua tervettä vapaapäivää.

 Jos jotain positiivista taas halutaan tuosta kuluneesta viikosta hakea, todettiin yhdessä H:n kanssa että nyt ei ainakaan tarvitse huolehtia sitä että osaako Piippis oksentaa vai ei. Oikein hienosti osaa!  Piippis ei ole koskaan elämässään ögännyt kunnolla vaikka yrittänyt on. Tämä asia on luonnollisesti vähän mietityttänyt meitä vanhempia ja varsinkin kun luin jokunen kuukausi sitten, että tämä vaikeus olisi jopa tyypillistä monelle ds-ipanalle. 

No mutta. Se siitä sairastelusta. Kuluneen viikon aikana meidän kotiin on tullut joulu (koska aikaa sen tekemiselle on ollut rutkasti) ja kuvia meidän joulukodista mahdollisesti luvassa myöhemmin. Nyt porskutetaankin sitten loppuvuosi terveenä ja yksikään tautipartikkeli ei ole tervetullut enää tähän taloon. 

Ihanaa viikonloppua kaikille! 

<3

Viime yönä opin jälleen jotain uutta äitiyteni polulla - koskaan ei näemmä kannata ääneen iloita omaa energistä olotilaansa ja päivittäisiä aikaansaannoksiaan. Se kostautui ainakin tänään nopeammin kuin mitä ikuna olisin osannut arvatakaan.

Tapahtuipa nimittäin niin, että olin eilen illalla juuri kömpinyt vaihtamieni puhtaiden hyväntuoksuisten lakanoiden alle ja mielessäni kiittelin suuresti lähiapteekin farmaseuttia, joka suositteli minulle juuri oikeita vitamiineja kohentaakseni syksyistä väsähtänyttä olotilaani. Mieli on muuttunut päivä päivältä valoisammaksi ja kaivattu energia palannut kehoon - ihan huikea fiilis! Päivittäiset äitiraivarit ovat vähentyneet huomattavasti ja koko perheellä on sen myötä miellyttävämpi olla. 

No mutta palataanpas aiheeseen. Uinahdin pariksi tunniksi ja heräsin puoliltaöin siihen, kun pieni itkuinen kulta kömpi kainaloon. Yritin kysellä että mikä surettaa, mutta neiti veti peiton korviin ja nukahti samantien. Hyvin pian nenääni kantautui lievähkö oksun tuoksu ja siltä istumalta säntäsin lastenhuoneeseen tsekkaamaan tilanteen. Epäilykseni kävivät toteen ja tajusin, että kerrossängyn alapeti oli laatoitettu kohtalaisen massiivisella ögällä. Tämän jälkeen vasta huomasin vanan johtavan myös lastenhuoneesta meidän sänkyyn asti. Hieno homma!

(Olen pahoillani näistä yöllisistä "hetken kuvista", sekä niiden huonosta laadusta. On pakko silti jakaa niitä nyt täällä, sillä ne kertovat hyvin kuluneen vuorokauden tunnelmista) 

En raaskinut millään herättää neitiä ja ajattelin odotella ainakin siihen asti, että isi tulee kotiin töistä niin voimme yhdessä vaihtaa neidille puhtaat vaatteet, tarvittaessa suihkutella ja samalla poistaa likaiset petivaatteet sängystämme. Vaan eipä siinä aikaakaan mennyt, kun neiti aloitti oksentamisen uudestaan ja silmänräpäyksessä kiikutinkin likan jo kylpyhuoneeseen. Tilanteen rauhoituttua suihkutin neidin ja isi saapuikin sitten aikamoisen yrjökatastrofin keskelle työpäivänsä päätteeksi. Luovutin tytön H:n haltuun ja jäin itse siivoamaan sotkuja sekä lastaamaan pesukonetta.

Pian pieni potilas sitten halusikin jo palata unosille ja sängyn suojausoperaation jälkeen hän sitten pääsi nukkumaan. Kuuden aikoihin poika kömpi mun kainaloon ja ehdin jo hänellekin ääneen todeta, että pikkusisko taisi päästä helpolla ja paha olo johtui ilmeisesti jostain sopimattomasta sapuskasta ym:sta. Valitettavasti hetken päästä tajusinkin jo olevani väärässä ja tauti jatkoi jylläämistään. Aamukymmeneltä neiti oksensi viimeisen kerran ja sitten starttasivat hieman toisenlaiset vatsaoireet.

Laitoin jo yöllä viestiä Piippiksen luokan puhelimeen että neiti ei tänään tule kouluun koska sisko sairastaa, ja samanmoisen tekstarini näpyttelin myös eskarilaisen opelle aamuvarhaisella. Olemme tosi tarkkoja H:n kanssa siitä, että jos vatsataudin vaara on olemassa niin me emme omalta osaltamme sitä ainakaan eteenpäin levitä. Vaikka tällä kertaa oma kuopuksemme sairastelee todella reippaasti ja sen kummempia murehtimatta, voi joku toinen ipana kokea ja sairastaa rajummin. Meidänkin perheestä sellainen murunen löytyy ja nyt jännityksellä odotammekin, iskeekö pöpö häneen. 

Tässä realistisia otoksia tavallisen talvivatsataudin valtaamasta kodista.

Isi kävi täydentämässä kodin ämpäriarsenaalia niin ei tarvitse enää pottaan ögätä..

Vaikka sairastaminen ei mukavaa koskaan olekaan, on siinä jollain hassulla tavalla aina myös se positiivinen puolensa. Se on pakollista pysähtymistä kaiken kiireen keskellä ja se on perheen yhteistä omaa aikaa. Ihan kaikki muu jää toisarvoiseksi ja tärkeintä on oman rakkaan tervehtyminen sekä hyvinvointi.

Positiivinen asenne auttaa tässäkin asiassa paljon ja bonuksena kaiken tämän pyykkirumban keskellä olkoon nyt vaikka se, että tuleepahan pitkästä-aikaa pestyä peittoja ja tyynyjäkin petivaatteiden ohella. Ja jos tauti nyt sattuu iskemään tuohon esikoiseenkin, ei hetkeen tarvitse ainakaan ummetusongelmia murehtia. Ni. 

 Tsemppiä vertaistovereille. Nyt taitaa olla liikenteessä taas paljon kaikenlaista. Jos tämä pöpö on pakko sairastaa, mielelläni hoidan sen alta pois ennen joulua. Positiivista siis sekin ;)

Ja loppukevenyksenä kerrottakoon, että meidän ihana rakas karvakaveri Ryti saapui tänään neljäksi viikoksi sulostuttamaan sekä tämänpäiväistä sairastupaa että hulina-arkea. Ihan parasta on se!

 (Juuri kun olin painamassa julkaisu-nappia, kantautui ruokapöydästä korviini ipanoiden keskustelu joka meni jotakuinkin näin:

PikkuW: "Hei Piippis mikä sä sanoitkaan että susta tulee isona?"
Piippis: "Meteoriitti" )

Niin se kuulkaas taas hurahti 4 viikkoa työharjoittelussa ja huomenna mulla alkaakin sitten nelipäiväinen näyttö. Perhosia vatsassa just sillai sopivasti. 

Viikonloppu sairasteltiin enemmän ja vähemmän eikä loppua pöpön riehumiselle näy vieläkään. Tänä aamuna kuume nousi poitsulle ja pari päivää sitten kuumeili pienin. Nyt mä jännitän normi näyttökutinan lisäksi myös sitä, että pysynkö itse kuumeettomana loppuviikon ajan. Tämä yskä on jotain aivan kamalaa ja se on kaikenlisäksi kestänyt jo viikon verran. Vetäsee olotilankin niin totaalisen klesaksi että kaikki arkiset hulinat tuntuu ylitsepääsemättömän raskailta.

Terveimpänä meidän jengistä on keikkunut  (ylläri ylläri) Piippis, jonka kanssa piipahdin tänään jokavuotisessa hammaslääkärin tarkastuksessa. Sain kuulla siellä vähän huonoja uutisia ja tänään en ole muuta sitten enää mietiskellytkään. 

Piippiksen takahampaassa on kiillevaurio (ei reikä), joka on valitettavasti lohjennut suuremmaksi. Hammaslääkärin mielestä nyt tilanne olisi hyvä korjata, sillä jos kävisi niin huono tuuri että joku pöpö tulehduttaisi hampaan, ei meidän neidille saataisi todennäköisesti herkän yökkimisrefleksin vuoksi mitään päivystyksessä tehtyä.  Hetken aikaa asiaa harkittuani annoin luvan lähetteen kirjoittamiselle. Hampaan korjaus tapahtuisi noin puolen vuoden kuluttua Lastenklinikalla ja nukutuksessa tietenkin. Olen aivan kauhuissani tästä anestesia-ajatuksesta (koska meidän perheestä vaan isäntä on joutunut sen kokemaan) ja harmittaa vietävästi, että yhden kiillevaurion vuoksi joudumme moiseen operaatioon ryhtyä. Mitä jos mun pieni on allerginen jollekin lääkeaineelle? Entä jos tuleekin jotain komplikaatioita? Toisaalta haluan kuitenkin ajatella tässä nyt vain ja ainoastaan Piippiksen parasta ja siksi en uskalla ottaa sitä riskiä, että neitokaisen suuhun tulee joku paise tai muu kipeä juttu. Se on nimittäin se kaikista suurin riski koko tässä jutussa.

Kaikki kokemukset pienten ihmisten nukuttamisesta jakoon pliis! Mä tarvitsen tsemppiä ja kannustusta nyt ihan julmetusti.

Että sellaisia mureheita alkuviikkoon. Toivottavasti loppuviikko hurahtaa mukavammissa merkeissä. Sairastelupostausten lisääntymisestä voi vaan todeta, että syksy on saapunut ja rytinällä. Tätäkö tämä nyt sitten on taas kevääseen asti? Mä. En. Ala. 

Toisaalta jos näistä saikkupäivistä voi jotain hyvää keksiä niin ainakin lasten mielikuvitus pääsee ihan uudella tavalla valloilleen päivittäin. Alla näkyvän taideteoksen ikuistin puhelimellani pari päivää sitten. Kirjoista on moneksi.

 Nyt mä lähden iltahommiin ja pidän itseni pois Googlen ääreltä. En halua nyt vahingossakaan eksyä lukemaan kauhutarinoita epäonnistuneista nukutushammashoidoista.

Kivaa alkanutta viikkoa kaikille! Hyvä tästä tulee.

Seuraavana aamuna neiti oli super väsynyt ja päätimme yhdessä H:n kanssa, että tytön on parempi jäädä kotiin. Nenä vuosi kuin Niagara konsanaan ja flunssa oli hyvin vahvasti läsnä.

Päivän mittaan myös pikkusisko alkoi sitten pärskimään ja seuraavaksi oli mun vuoroni. Yöllä pienin neitokaisista valitteli mun kainalossa (koska räkä ja ahdistus) 5-10 minuutin välein ja yö oli aivan mahdoton muutenkin. Aamuyön tunteina alkoi oma kurkku tuntumaan karhealta ja sanoin H:llekin että nytkö se tauti minuunkin sitten iski? H tokaisi unen seasta että hänen kurkkunsa on myös kipeänä. Homma alkoi avautumaan tässä vaiheessa mulle kunnolla ja tajusin, että mulla ei ole aamulla mitään asiaa työharjoittelun pariin. Kyseessä olisi selkeästi tosi nopeasti ja herkästi tarttuva pöpö, joka voisi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa isonkin epidemian hoitolaitoksessa. Sitä taakkaa en vastuulleni haluaisi ottaa.

Aamulla kun W tuli meidän huoneeseen, niin hänen ensimmäinen lauseensa oli : "Mulla on kurkku kipee..". 5/5.

 Pikkuruisin neitokaisista nosti juuri kuumeen itsellensä ja kerran jouduin kuopuksen kiikuttamaan vessaan oksentamaankin (kasvoin taas piirun verran isommaksi emetofobiani kanssa kun yritin pitää karkuun yrittävää tyttöä pöntön ääressä estääkseni massiiviset yrjölätäköt olkkarin lattialla). Tyttö söi mehujätskin ja leivän äsken joten katsotaan nyt mihin suuntaan tilanne tästä etenee.. Ennen kuin äsken nukahti niin oli itkuinen ja valitteli masuansa että vähän pahaltahan tuo nyt näyttää. Voiko sillä olla 2 eri pöpöä käynnissä samaan aikaan?! Se tästä nyt vielä puuttuisi.

Sisarukset ovat ihan hämillään kun pikkusisko vaan makaa sohvalla. Tähän ei meistä kukaan ole oikein tottunut.. :(

 Sain H:lta punaisen kimonon synttärilahjaksi ja se tuo kivasti piristystä saikkupäivään. Kohta levitetään iso patja olohuoneeseen ja kömmitään sinne koko sakki toipumaan. Tällaisessa hetkessä aika jotenkin pysähtyy toviksi. Siinä on myös hyvät puolensa. Nyt vietellään vähän toisenlaista syntymäpäivää mutta se on ihan ok, sillä tämä saa silmät taas auki sille kaikesta tärkeimmälle.

Seuraavaksi kokkaillaan bataatti-inkiväärisosekeittoa ja toivotaan, että se veisi tylsän pöpön mennessään. Olemme koko jengi ihastuneet Vaianaan ja luulenpa että se pelastaa meidän tämänkin illan.

Niin että sellaista tänään. Tämä ei ollut se postaus, jota olen jo tovin suunnitellut kirjoittavani ja josta mun oli tarkoitus tänään kirjoitella - sen aika tulee ehkä sitten seuraavaksi.

Nyt peukut pystyyn että paranemme tästä taudista nopeasti ja pääsemme halimaan mummin ennen sairaalaan menoa. Kaikinpuolin harmilliseen ajankohtaan saapui tämä kevätpöpönen. 

Aurinkoista viikkoa taasen kaikille ja yrittäkää te pysytellä terveenä!

 Elämme vuoden kriittisintä aikaa. Se vaanii nurkkien takana sekä ovien kahvoissa. Siitä varoitellaan vanhempia aamusella eskarin eteisessä ja sitä kauhunsekaisin tuntein kotona sitten odotellaan saapuvaksi. 

Jossain vaiheessa se tulee kuitenkin!

Me tosiaan saimme varoituksen eskarissa eilen, mutta nyt vaan toivomme että selviämme hiihtoloman yli ilman oksuja. Viime yönä olin jo satavarma että nyt se alkoi, mutta Piippiksen hikinen otsa ja tuskainen olemus johtuikin vain toisenlaisista masuvaivoista ja helpotus tapahtui kun istuskeltiin vessassa tovi. Sen jälkeen nukuttikin hyvin koko sakkia. Mitä nyt vähän nukkumapaikkoja unenpöpperössä vaihdeltiin..

Mistä mun kauhuni tätä kyseistä tautia kohtaan kumpuaa? No menneiden vuosien kokemuksista. Olen tästä muistaakseni aikaisemminkin jo kirjoitellut, mutta uusille lukijoille nämä asiat vielä kerrottakoon. Piippis ei osaa kunnolla oksentaa ja tästä syystä ihan tavallinenkin vatsatauti vetäisee neitokaisen huonoon kuntoon pitkäksi aikaa. Noro on erityisen paha tauti, koska Pirpana kuivuu hyvin herkästi (kun toisesta päästä lentää tavaraa) ja edellisellä kerralla neiti makasi monta päivää patjalla kanttuvei. Kädet levällään lattialla -  tyhjyyteen tuijottaen.  Se oli ihan kamalaa katsottavaa ja jälkeen päin olenkin tuumaillut, että meidän varmaan olisi pitänyt vähän herkemmin lähteä tytön kanssa tiputukseen. Jatkossa olen viisaampi. Onneksi tuolloinkin saimme neidin kyllä kuntoon sinnikkään ja jatkuvan nesteytyksen ansiosta.

Noro 2013

Me muut kyllä selviämme nopeammin näistä taudeista, vaikkakaan eihän se koskaan mitään hauskaa sairastamista ole - varsinkaan kun yleensä me vanhemmat sitten saamme saman taudin lasten kanssa samaan hetkeen! Viimeksi mummi ja pappa pelastivat meidät katastrofilta (ja apua silloin meillä oli vaan yksi vessa!), mutta nyt tilanne on toinen syöpähoitojen vuoksi. 

No mutta, ei tästä nyt liiaksi viitsi stressiä ottaa ja pöpö tulee kun on tullakseen. Jos jotain hyvää siinä on niin se, että usein tämän taudin saapuessa taloon arki pysähtyy muutamaksi päiväksi täysin. Silloin ollaan kaikki saman katon alla ja parannellaan oloa - pikku hiljaa yhdessä toipuen. Ja voi sitä olotilaa sitten, kun tauti todetaan selätetyksi! Silloin jos koska voi tuntea elävänsä. 

Toivottavasti siellä ruudun toisella puolella on selvitty ilman pöpöjä ja kaikki pääsevät nautiskelemaan hiihtolomapäivistä terveenä!

Mitäs meille muuta? No eipä kummempia. Saimme Rytin eilen luoksemme taas neljäksi viikoksi ja tänä aamuna herättiin kylmiin ja märkiin pusuihin. Teimme piiiitkän lenkin ulkona äsken ja kohta syödään munkkeja. Aika perus meininkiä, mutta tosi ihanaa sellaista. Mulla on koulusta nyt myös viikon loma ja aion nautiskella siitä täysillä. Olen parin viime viikon aikana saanut taas pari tenttiä tehtyä ja koulu etenee tosi kivasti. 

Kovasti olen yrittänyt tässä mietiskellä, että mitähän kivaa sitä lasten kanssa tulevalla viikolla keksisi? Kaikki vinkit ovat tervetulleita siis :)  Kovinkaan kauaksi ei päästä nyt lähtemään, sillä H on töissä normaalisti viikolla. Ulkoilemme toki, mutta jotain muutakin olisi kiva tehdä. 

Huomenna juhlimme keskimmäisen nimppareita ja mikäpä sen parempaa kuin kellahtaa koko jengin voimin sohvan pohjalle katsomaan Putousta, jota meidän ipanat nyt suuresti fanittavat. Alla oleva videoklippi antakoon vähän osviittaa..

Viikonloppuja kaikille! 

<3

P.s Pieni vinkki Keski-Uudenmaan seudulla asuville lukijoille. Jos ostat 60 tai 90 Rela tabua keravalaisesta apteekista, saat Helsinki-Tukholma-Helsinki risteilyn kaupanpäälle. Mekin saatiin ja keväällä lähdemme koko tiimin voimin risteilemään !

Otsikko sen jo kertookin - sitkeä lentsu on kovasti yrittänyt sekoittaa muuten niin kivasti startannutta uutta arkeamme. Itse sairastuin jo 2 viikkoa sitten, mutta vasta kulunut viikko sai rojahtamaan sängyn pohjalle. Olen yskinyt niin lujasti, että keskivartalon lihakset huutavat edelleen "Hoosiannaa". En muista tällaista köhää koskaan aikaisemmin kokeneeni. Jouduin kolmena päivänä opiskelemaan etänä täältä kotoa käsin, sillä järkyttävät yskänpuuskat estivät koulunpenkillä istumisen. 

Ilokseni sain kuitenkin suoritettua kaksi kurssia kuluneella viikolla ja whatsappin kautta järjesteltiin tulevia ryhmätöitä sekä jaoimme tehtäviä kolmen opiskelukaverin kesken. Ihan mahtavaa, että tällainen on mahdollista - kiitos siitä nykytekniikan! Torstaina kävin koulussa höpöttelemässä opettajani kanssa ja yhdessä teimme mulle henkilökohtaisen opintosuunnitelman. Olen ihan super iloinen siitä, että aikaisemmat opintoni sekä työkokemus tuovat hieman helpotusta tähän käynnissäolevaan koulutukseen, ja esimerkiksi pari ensimmäistä työharjoittelua tulenkin suorittamaan tiivistetyssä aikataulussa. Kaikin puolin vaan niin hyvä ja kiitollinen fiilis tästä kaikesta!

Palataan nyt kuitenkin vielä saikkutunnelmiin. Lapsista ensimmäisenä taudin minulta nappasi keskimmäinen, ja yhdessä kundin kanssa sitten viime viikko kröhittiin ja niiskuteltiin. Perjantaina tytöt alkoivat valittelemaan kurkkuansa ja nyt varsinkin Piippis on kovin limainen ja yskäinen. Näin ollen siis ipanoiden osalta syysloma saa jatkoa sairasloman merkeissä - juuri näpyttelin opelle infon Wilmaan. Nyt vaan toivotaan, että tilanne pysyy tällaisena. Olen 2 yötä nukkunut Piippiksen ja W:n kanssa samassa huoneessa, kun välillä esikoisen hengitys tuntuu olevan kovinkin ahtaalla ja se pelottaa minuu. 

Vaikka syksy on tuonutkin tullessaan näitä ikäviä sinnikkäitä liitännäisiä (pöpöt), on se tuonut onneksi mukanansa enimmäkseen hyviä juttuja. Perjantaina saimme nautiskella aurinkoisesta syyssäästä rakkaassa lähimetsässä, ja siellä tallustellessamme eturintamassa joukkoa johdatti suloinen karvainen kummilapsemme. Saimme haukun ensimmäistä kertaa yökylään ja kaikki meni tosi hienosti. Ollaan aivan myyty tuolle tyypille, joka seuraavan kerran tiistaina luoksemme saapuu. Tämä koirakummius on kyllä aivan huippu juttu.

Toivottavasti tulevalla viikolla blogikin päivittyy ahkerammin. Viikonloppuna tulemme juhlimaan Porvoossa Maitokahvimedian pikkujouluja ja luonnollisesti odotan karkeloita kovasti! Yhteisömme instagramissa voi huomiseen asti osallistua kilpailuun, jossa voi voittaa 2 kutsua tuleviin kemuihin. Kipinkapin osallistumaan siis (@maitokahvimedia) ! ;)  

Täällä käperrytään nyt peittojen alle ja vietellään leppoisaa sunnuntaipäivää lastenleffojen parissa. Tänään ei kiirehditä minnekään ja nyt ollaan vaan - toivutaan ja keräillään voimia!

Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!

Viime viikko oli blogissa hiljainen, sillä omat ajatukseni olivat hyvin vahvasti Piippiksen mukana eskarissa, ja illat pyhitettiinkin sitten ihan vaan leppoisalle yhdessäololle. 

Neitokainen selviytyi ensimmäisestä viikostansa todella hienosti, ja myös minä handlasin homman suht kivasti. Niiskutellut olen paljon, mutta lähinnä onnesta sekä liikutuksesta. Tyttö on saanut suloista palautetta hoitajilta, ja aamuisin Piippis on urheasti jäänyt eskariin. Ruokakin on maistunut paremmin, kuin mitä etukäteen ajattelimme ja reippaasti on mimmi muutenkin osallistunut luokan touhuihin.

Vieraan lapsen itku sai tytsyn vähän hämilleen loppuviikosta, mutta uskon kyllä että näistäkin tilanteista tullaan selviytymään kunnialla, kunhan neiti tottuu oman luokkansa ääniin sekä uusiin luokkatovereihin.

 Ja niin.. vähän kai siellä luokassa on loppupäivästä äitiä ikävöity, mutta tunne lienee täysin luonnollinen - ja myös hyvin vahvasti molemminpuolinen.

Perjantai toi tullessaan pienen takapakin, kun isin viikon kestänyt flunssa jatkoi kiertoaan kuopuksessa. Lauantaina sairastui sitten keskimmäinen, ja tänään oli meidän eskarilaisen vuoro. Voi pärskettä, köhää ja niiskutusta! Koko muu perhe on nyt sairaana, mutta minä tässä vielä sinnikkäästi yritän pysytellä terveenä ja hoidella omiani. Saas nähdä, kuinka mulle käy!

"Sain" siis jo näinkin pian tutustua Wilman jänskään maailmaan ja näpytellä opelle viestin, ettei Piippis tule huomenna eskariin. Isillä tämä pöpö jatkui keuhkoputkentulehdukseen asti, ja nyt yritetäänkin vaan levätä, jotta nämä pienet pääsisivät helpommalla.  

Tarttuvaa sorttia tuntuu olevan tämä - ja pitkäkestoista valitettavasti myös. Sitten kun vielä osaisi arvioida sen, että koska näitä ipanoita uskaltaa taas viedä kerhoon sekä eskariin niin, etteivät muuta porukkaa tartuttaisi?! Isukilla kun nimittäin starttasi jo toinen nuhainen viikko. 

Tyypit saivat nyt tällaisen vähän pehmeämmän laskun uuteen arkeen, ja tärkeintä nyt onkin vain saada pikkuväki kuntoon. Olin kyllä henkisesti valmistautunut siihen, että tulemme sairastelemaan jatkossa enemmän mutta enpäs olisi arvannutkaan, että se sairastelu näin nopeasti starttaisi - ja että se ensimmäinen pöpö saadaan vieläpä isin työpaikalta kerhon tai eskarin sijaan. 

Näillä eväillä uuteen viikkoon. Aina ei suunnitelmat toteudu niinkuin alunperin on ajateltu, mutta eipä tuo nyt onneksi maailmanloppu ole. Toivottavasti pian tervehdymme ja pääsemme jatkamaan sekä opettelemaan uutta arkeamme. Olen luottavaisin mielin. 

Noniin rakkaat lukijani! On ilo ilmoitella täällä bloginkin puolella, että  www.maitokahvimedia.com on nyt auki kaikille siitä kiinnostuneille! Hirmuisen onnellinen fiilis tästä, ja olemmekin kaikki kolme perustajajäsentä todella tyytyväisiä sivujen ulkonäköön. Nyt tämä on niin todellista kuin olla vain voi!

Kävimme lauantaina By Pinja'sin Pinjan kanssa kuvailemassa vähän Fredrikinkadun Cafe Picnicissä ja tässäpä alla muutama potretti meistä. Nyt sain vihdoin itsellenikin kaksi iiihanaa korua Maitokahvimedian omasta mallistosta. 

Valkkasin omakseni Coffee gone cold:in sekä Sugar, anyone?:n. 

Oli ihan mahtavaa tavata aamukahvin merkeissä aurinkoisessa Helsingissä tätä super jengiä, ja tästä eteenpäin onkin hyvä jatkaa yhdessä kohti uusia tuulia. 

 Mitä mieltä olette sivuista? :) 

On pakko vielä tähän loppuun kertoa, miten mun lauantai-päiväni jatkui tämän kuvaussession jälkeen. Pääsin kotiin ja kurkkukipuni kiusasi koko ajan entistä voimakkaampana. Yhtäkkiä nielussa oleva kitapurje turposi mulla kolminkertaiseksi ja paniikkihan siinä meinasi iskeä sitten. Itkunsekaisin fiiliksin lähdimme ajamaan kohti Peijaksen sairaalaa, ja onnekseni sain hyvin pikaista hoitoa paikanpäällä. Tulehdusarvoni olivat 28 ja lämpöäkin oli hieman. Sain mukaani kortisoni-pillerin siltävaralta, jos kurkkuni turpoaa vielä lisää. Seuraavana aamuna olotilani oli tosi tukala ja otin tuon pillerin, koska pelkäsin ihan tosissani, että kohta en enää henkeä saa. Iltaa kohti olotilani helpotti ja tänään tuo kitapurje on palautunut melkeinpä jo normaaliksi. Kurkkukipu on hellittänyt, mutta pientä jomotusta on vielä havaittavissa. Nyt sitten yskittää vähän. Huomenna saan kuulla nieluviljelyn tulokset, mutta uskoisin että nyt ei ole angiinasta kyse, koska tuo kurkkukipu muuttui yskäksi. Katsotaan sitä nyt sitten vielä huomenna. 

Mutta nyt ollaan jo vahvasti toipumaan päin, ja näiden iloisten Maitokahvimedia-uutisten myötä onkin kiva aloitella uutta, terveempää viikkoa! :)

Tämä sunnuntai ei ollut poikkeus kuluneiden sunnuntaiden joukossa, eli toisinsanoen tänäänkin leivoin (olipahan muuten aika luksusta rauhassa omassa hiljaisuudessaan dippailla mansikoita valkosuklaaseen ja odotella raparperipiirakan jäähtymistä sillävälin, kun H leikki lasten kanssa pihalla).

Mummin luvalla kävin nappaamassa heidän pihaltaan pari raparperia ja ryhdyin säveltämään. Olin ostanut kaupasta mustikalla ja vaniljalla maustettua rahkaa sekä mansikoita, ja näistä aineksista ajattelin tälläkertaa leipomukseni rakennella.

Lisäsin ihan minimaalisen määrän sokeria rahkaseokseen ja huomasin piirakan valmistuessa maun olevan vielä hilppasen liian kirpakka meidän perheen mieltymyksiin. Onneksi meidän kaapista löytyy melkein aina jotain suklaata, ja tänään mun leipomukseni saikin makeutensa siis valkosuklaasta.

Ei ehkä mikään "masterpiece" (aika boheemi ulkonäkö), mutta oikeasti aikasta hyvänmakuinen ja kiva piristys alkuillan kahvihetkeen. Ja tuo valkosuklaa oli muuten ihan täydellinen pieni bonus kivasti hampaissa rapsahtaen!

Meidän perheen riesana pyörii juuri nyt angiina, joka tällä hetkellä näyttäytyy vain kahden antibioottikuurin muodossa - perheen miesväki sairaana, mutta onneksi oireettomana jo. Tässä nyt sitten jänskäillään, että saadaanko me tytöt oireita. Ei nyt kuitenkaan liikaa murehdita etukäteen eli tulee jos on tullakseen - nyt herkutellaan kun siihen vielä pystytään! ;)

Parin viimeisen postauksen ajan olen fiilistellyt näitä kesän ihania herkkuja, joten ensi kerralla yritän kehitellä jotain ihan muuta sitten taas. Tämä viikonloppu meni hujauksessa kun H:lla oli perjantaina iltavuoro ja eilen sitten vielä bändinsä keikka Nosturissa. Arkista hommaa on siis riittänyt koko viikonlopun ajan, mutta onneksi tulevalla viikolla lähdetään näillä näkymin toteuttamaan lasten kesälomareissutoivetta. Siitä lisää sitten myöhemmin. 

Lämmintä viikon alkua!

Lasten kanssa joutuu säikkymään aina silloin tällöin, ja hetkittäin me vanhemmat saammekin näiden ipanoidemme kanssa tuntea olomme voimattomiksi. Näin tapahtui isi H:lle ja äiti A:lle viime yönä.

Olen monesti kirjoitellut Piippiksen ummetusongelmista ja kertonut myös siitä, kuinka niiden kanssa elellään aikamoisella vuoristoradalla. On hyvin hankalia vaiheita, mutta sitten taas helpottaa ja esimerkiksi kesäisin tilanne on usein vähän helpompi kuin vaikkapa talvella. Olemme itse ajatelleet, että tämä johtuisi mahdollisesti herneistä joita Piippis rakastaa ja jotka auttavat neitokaisen vatsaa toimimaan rivakkaammin. Vihanneksia tai hedelmiä kun on muuten tosi vaikea saada mimmin kitusista alas tipahtamaan - valitettavasti!  

Viime viikolla H ja PikkuW piipahtivat Peijaksen sairaalassa juttelemassa "kakkaexpertin" kanssa, joka havainnollisti hyvin taitavasti lapsen kielellä sen, mitä suolessa tapahtuu kun on ummetusta, mikä sen aiheuttaa ja mikä siihen auttaa? Kuinka paljon pitää juoda vettä päivässä ja niin edelleen. W kärsii aika-ajoin myös näistä ongelmista ja oli hämmentävää huomata, kuinka kaikki tieto iskostui pojan päähän ihan eri tavalla, kuin mitä meidän vanhempien "paapattamana". Kun kundi tuli kotiin, alkoi hän heti kertaamaan siskollensa juuri saamiansa oppeja. "Piippis sä et saa pidättää sitä kakkaa enää.."  ja sitä rataa. Suosittelen todella lämpimästi käyttämään tätä palvelua, jos lapsella on masuvaivoja. Olin aluksi itse skeptinen, mutta jälleen kerran pääsin toteamaan että turhaanpa olin!

H oli saanut vanhemman näkökulmasta myös tosi paljon hyödyllistä ja uutta ohjausta, jota tietysti rupesimme heti käytännössä noudattamaan. Pegorionia tulee jatkossa juottaa Piippikselle koko ajan (olemme virheellisesti lopettaneet käytön tilanteen helpottaessa) , eikä sitä saa stopata "kuin seinään".  Tarvittaessa annosta saa nostaa huomattavasti, jos tilanne ei helpota. Tällä hetkellä mennään jo vähän aikaisempaa suuremmalla annostuksella (12 g päivässä).

Mutta niin. Mikäpäs se nyt tällä kertaa meidät säikäytti niin totaalisesti viime yön hiljaisina tunteina? Piippis oli jo ennen iltasatua poikkeuksellisen vaisu ja itkuinen. Olin melko varma, että pikkuveljen vastasairastettu flunssa olisi tehnyt tuloaan ja neiti olisi siitä syystä hiljainen sekä väsynyt. Tässä vaiheessa emme siis kumpikaan H:n kanssa oivaltaneet mahdollista nestehukkaa, johon neitokainen on aina reagoinut hyvin voimakkaasti (esim. noroviruksen aikana). Ja vaikka tyttö oli koko päivän juonut normaalisti, hänen tilansa pysyi silti kehnona. Pistimme näinollen käytöksen väsymyksen, mahdollisen orastavan flunssan ja ummetuslääkkeen tehoamisen piikkiin (neidillä kun on tapana taistella viimeiseen asti sen perhanan kakkaamisen kanssa) .

Yöllä tyttö alkoi vaikeroimaan ja H asettui lastenhuoneeseen nukkumaan siltä varalta, josko jotain ylläreitä ilmaantuisi (esim oksu). Yritimme kysellä että mihin sattuu, mutta tyylillensä uskollisena Piippis jätti kertomatta meille sen. Muutaman tunnin kuluessa murunen kuitenkin rauhoittui ja nukahti levolliseen uneensa. 

Aamulla nukkuivat pitkään koko porukka, ja herätessään mun viereeni kömpi kolme hyväntuulista pientä. Tää onni kuitenkin kesti vaan hetken aikaa ja pikkuhiljaa Piippiksen hymy alkoi hyytymään. Neiti heittäytyi vaakatasoon eikä muuta tehnyt, kun makoili vain masullaan mun vieressä. Tässä vaiheessa mulla rupesi hälytyskellot soimaan päässä, ja hain äkkiä kaapista mehua. Neiti joi koko purkin ja pikkuhiljaa vointi alkoi normalisoitumaan. Kohta jo maistui aamupalakin. Ja lounasta syötiin oikein hyvällä ruokahalulla - kera ison vesilasin!

Olin itselleni vihainen. Miten tällaista oli päässyt tapahtumaan?! Meidän esikoinen kärsi selvästikkin nestehukasta, jota me vanhemmat emme heti ymmärtäneet. Ja miksi emme? Koska neiti kyllä oli juonut, mutta saatuaan nyt useamman päivän ajan vähän isompaa annosta Pegorionia nesteen tarve on kasvanut  huomattavasti - SIIS HUOMATTAVASTI!

Miksi kirjoitin tästä? Koska tämä on yksi niistä asioista, mikä erityislapsen kanssa ei suju ihan samalla tavalla kuin "tavisten" kanssa. Pirpana ei läheskään aina osaa kertoa, miksi olotila on kurja - itseasiassa hyvin harvoin niin tekee. Yleensä meidän vanhempien tulee itse arvioida, mistä vaivasta tällä kertaa on kyse. Nyt epäonnistuimme täydellisesti. Neiti ei tässä tapauksessa osannut itse myöskään pyytää juomista, vaikka yleensä osaa sen tehdä janoisena.  

No, näin nyt kävi tällä kertaa ja jatkossa olemme taas asteen verran fiksumpia. Liiaksi ei pidä lähteä itseään syyttelemään ja nyt ollankin vaan erittäin iloisia siitä, että syy neidin kurjaan olotilaan löytyi ja että pahoinvointi hellitti. 

Torstaina vien vielä tuon keskimmäisen lääkäriin, sillä viikon takaisen kurkkukipu/lämpöilyn jälkimainingeissa huomasimme kaulalla hyvin voimakkaasti turvonneet imusolmukkeet(?!) ja haluan varmuuden sille, että kyse on normaalista elimistön reaktiosta eikä mistään vakavammasta. 

 Niin että sellainen alkuviikko meillä täällä!

Tällaisten tilanteiden jälkeen on taas erittäin helppoa arvostaa sitä, että lapset ovat terveitä ja voivat hyvin. Arkiset (ja joskus vähän väsyttävätkin) yhteiset kauppareissut muuttuvat yhtäkkiä rakkaistakin rakkaimmiksi, ja hektiset aamuhetket kolmen lapsen kanssa nousevat elämän tähtihetkien top 5:seen. Siltä tuntuu just nyt.

Lasten kanssa elämä on aina yllätyksiä täynnä - niin hyvässä kuin ei-niin-hyvässäkin. Valehtelisin jos väittäisin, ettäkö meidän erityislapsiperhe-elossa ei olisi vielä astetta verran enemmän näitä epätoivon hetkiä. Kaikista pahinta on se kun ei tiedä eikä ymmärrä. Onneksi näitä tilanteita tulee enää harvakseeltaan Piippiksen puheenkehityksen ansiosta, mutta vielä silloin tällöin niitä kuitenkin kohtaamme. 

Tästäkin selvittiin. Onneksi.

Monet kotiäidit elävät aikamoisella vuoristoradalla jaksamisensa suhteen - näin myös minä. Kuluneet puoli vuotta on onnekseni menneet kohtalaisen kivasti ja olen tuntenut olevani jopa poikkeuksellisen energinenkin aika-ajoin. Toki arjen askareet uuvuttavat harva se viikko, mutta oma mieliala on pysynyt valoisana siitäkin huolimatta

Tilanteessa on nyt kuitenkin tapahtunut selkeä muutos ja menneen viikon ilon pirskahduksista on tultu parin päivän aikana rytinällä alas. Eilen avasin suuni puolisollekin.

"Nyt en oikein meinaa jaksaa .."

Tuon ääneen sanominenkin helpottaa usein jo kovasti, vaikkakaan tieto ei tullut H:lle tällä kertaa yllätyksenä. Kyllähän tämä nyt on ollut havaittavissa. Lapset kinastelevat, kaikki tiuskivat keskenään ja koko ajan on joku pieni tilanne käynnissä. Se on väsyneelle rankkaa.

Voimat ovat nyt totaalisen kadoksissa ja joudun sängystä noustuani todella patistamaan itseni kotitöiden ja päivän askareiden pariin. Alkuun päästyäni homma toimii automaattisesti - "takaraivosta". Vitamiineista ei ole merkittävää jeesiä tähän vaivaan ja liikuntakaan (joka usein on loistoapu näissä aallonpohjissa) ei jaksa tällä hetkellä kiinnostaa. Joogasta poikkeuksellisesti haaveilen useinkin, mutta yksin en taida uskaltaa. Kaverin kanssa olisi mukavampi, mutta heilläkin on luonnollisesti omat hulinansa.

Tiedän että parhaimmassa tapauksessa jo huominen tuo kadotetun energian sekä ilon takaisin - tieto siitä helpottaa. Kyllä näiden tuntemusten yli taas kahlataan ja kaikesta selvitään. Auringon ja kevään saapumisen myötä viimeistään.

Näissä hetkissä hämmentävää on se, että yleensä tilanteen ollessa päällä kaikki mahdolliset negatiiviset tunteet meinaavat ottaa vallan ja herättävät mokomat öisinkin! Viime yönä heräsin kesken unieni pelkäämään ties ja vaikka mitä ikävää. Koen olevani yksinäisempi kuin koskaan ja tulevaisuus on yksi iso peikko. Todella mieltä ylentävää!

Meillä keskimmäinen sairastaa nyt ja tänään luvassa onkin lekurissa käynti. Uskoisin, että tämä tilanne on nyt toiminut laukaisevana tekijänä (yleisen väsymyksen ohella) näille mun tuntemuksilleni. Pelko jostain pahasta nostaa päätään (olen ds diagnoosin myötä herkistynyt moiselle) ja huoli oman pienen voinnista tekee olon ahdistuneeksi. Riittäis tää sairastelu jo..

Kundi on ollut nuhainen, yskäinen ja nyt myös kuumeinenkin. Lämpö ei ole noussut kuin korkeimmillaan 37,8 asteeseen, mutta poika on sunnuntaista asti valitellut selkä- jalka- ja kylkikipua. Toivottavasti kyse on vaan normaalista lihassärystä, mutta haluamme sulkea pois mahdollisen virtsatieinfektion ja näin ollen tänään siis suunnataan auton keula kohti Aavaa ja virtsa-/verinäytteenottoa. Toivottavasti syy kipuilulle selviää ja se onkin nyt kaikista tärkeintä mulle tämänhetkisessä mutkittelussa .

Kyllä tää tästä taasen iloksi muuttuu, ihan varmasti :)

 Kuluneen viikon vietin sairastuvalla pieniä potilaitani hoivaten ja sanomattakin lienee selvää, että lauantain aamupäiväinen brunssi ystävien kanssa tuli enemmän kuin tarpeeseen! Vietimme siis baby showereita – tällä kertaa vähän poikkeukselliseen tyyliin. Ilmapallot skipattiin ja istahdettiin valmiiseen pöytään vaihtamaan kuulumiset sekä toivottamaan ihan pian syntyvä pieni poitsu tervetulleeksi maailmaan.

Tänään siivosimme lasten kanssa joulun lopullisesti pois, ja päästimme himpun verran jo kevättä sekä valoa sisään. Meidän keväisestä kodista lupaan postauksen sitten vähän myöhemmin. Nyt lähden tyttöjen kanssa siivoamaan vaatehuonetta. Pikkujäbä saa sen aikaa pelata pleikkaria (jossa muuten on  jo hämmentävän taitava noinniinkun nelivuotiaaksi). 

Parahinta alkanutta viikkoa kaikille. Meillä juhlahumu jatkuu huomenna ja siitä lisää pian..

Ongelmallista neidin sairastamisessa on myös se, että hän ei suostu koskaan kertomaan meille vanhemmille että mihin sattuu. En tiedä mikä siihen on syynä, mutta millään emme saa kipeää kohtaa selville vaikka kuinka arvailisimme.  

"Ei oo!" , huutaa tytsy vain vihaisesti.

Toinen ongelma esimerkiksi vatsataudin aikana on se, että Piippis ei osaa kunnolla oksentaa (äitinsä kärsii samanlaisesta ongelmasta) ja jokainen osaa varmasti kuvitella, miten kurja olotila noroviruksen aikana voi ihmisellä olla kun paha olo ei tule kehosta ulos. 

Tänään tilannetta ei myöskään ole helpottanut se, että ummetus vaivaa viruksen ohella ikävästi. Hain äsken apteekista ison satsin Pegorionia, joten kohta toivottavasti helpottaa sekin viheliäinen vaiva.

Kaikki ipanat yskivät yhtä kovasti nyt. Toivottavasti viikonloppua kohti alkaa helpottamaan, että päästään pian uloskin. Seinät ja sitärataa.. tiedätte varmaan! :)

Itse en meinaa saada öisin nukutuksi, kun kuuntelen lasten yskimistä ja varaudun juoksemaan ämpärin kanssa vastaanottamaan oksuja. Onneksi toistaiseksi petivaatteita ei ole tarvinnut kuitenkaan pyykätä rajun yskimisen vuoksi. Nyt kun näin sanon, niin ensi yönä varmaan sitten on sekin edessä. Heh.

Piippis tuli viime yönä meidän viereemme nukkumaan ja loppu yö meni mun osalta surullista neitiä vähän väliä lohdutellen. Nyt on äiskän energiatasot matalalla, mutta eikähän tämä tästä taas iloksi pikkuhiljaa muutu kunhan päästään tervehtymään ja starttaamaan aktiivisempi arki. Sitä todella odotellessa!

Kuukauden päästä reissaamme koko perheen voimin Pohjanmaalle saattelemaan isomummoa viimeiselle matkallensa ja tuota reissua tässä jo kovasti suunnitellaan. Mennäänkö autolla vai junalla? Missä yövymme? Kuinka monta yötä ollaan reissussa ja niin edelleen.. Hyvä suunnitelma on iso osa onnistunutta reissua, kun perheessä vaikuttaa kolme alle 6-vuotiasta ipanaa.

Toivottavasti siellä ruudun toisella puolella on pysytelty terveinä. Onneksi päivä jo pitenee ja kevät tekee kovaa vauhtia tuloansa..  Nyt näyttäisi siltä, että kevään myötä myös blogissa tapahtuu muutoksia. Niistä lisää myöhemmin sitten.

Kivaa alkanutta viikkoa kaikille! 

 Lapset ovat loistavia keksimään ajanvietettä – jopa saikkupäivinänsä.

Terkkuja sairastuvalta! Saimme maanantaina kuulla, että olemme altistuneet enterorokolle ja osasimmekin siis odottaa taudin rantautumista. Niinpä sitten keskiviikkona PikkuW nostatti ensimmäisenä kuumeen ja vasta tänään oli seuraavan potilaan vuoro. Piippis makoilee nyt tuossa mun vieressäni aivan kipeänä ja odotellaan buranan vaikutusta alkavaksi. Aina yhtä kurjaa katsoa vierestä vaikka reippaita sairastajia ovatkin.

Todella hämmentävä tauti on tämä. Meillä pöpö etenee näköjään seuraavanlaisesti: Yhtäkkiä korkealle pompsahtava kuumepiikki-->kipua suussa ja nielussa-->päänsärky-->rokkonäppylät. PikkuW:llä edelleen käsissä ja jalkapohjassa näppyjä mutta enää eivät kutise. Pe-la välinen yö meni itkiessä sekä kutinaa valitellessa.