Brunssia ja puunausta
17.32
Kuluneen viikon vietin sairastuvalla pieniä potilaitani hoivaten ja sanomattakin lienee selvää, että lauantain aamupäiväinen brunssi ystävien kanssa tuli enemmän kuin tarpeeseen! Vietimme siis baby showereita – tällä kertaa vähän poikkeukselliseen tyyliin. Ilmapallot skipattiin ja istahdettiin valmiiseen pöytään vaihtamaan kuulumiset sekä toivottamaan ihan pian syntyvä pieni poitsu tervetulleeksi maailmaan.
Pääsin pitkästä aikaa moikkaamaan myös sellaisia tuttavia, joiden kanssa olemme edellisen kerran nähneet vuosia sitten. Kuulumiset vaihdettiin ja jälleen kerran sain törmätä seuraavaan, jo tutuksi tulleeseen lausahdukseen:
"Mä tiedänkin jo mitä teille kuuluu, kun blogista kuulumiset aina luen!".
On pakko myöntää, että joskus saatan ehkä hilppasen tuntea oloni jopa yksinäiseksi kun ei kukaan juurikaan meidän kuulumisiamme vartavasten kysele. Tasaisin väliajoin saan kuitenkin lohduttavan muistutuksen siitä, että miksi mitä todennäköisimmin näin on. No juurikin siksi, koska blogi ja pari kertaa viikossa postattu, suht kattava kuulumispäivitys elostamme. Mulla ei kaveripiirissä ole (blogin kautta saatuja ystäviä lukuunottamatta) bloggaajia juurikaan, enkä siis itse voi samalla tavalla toimia. Heh.
Ja nyt haluan painottaa, että tämä on tosi ihana juttu. Musta kun on vaan (ylläriylläri) aina niin kiva kuulla positiivista palautetta blogista, oli kyseessä ennestään tuttu tai tuntematon ihminen. Kiitos siis S ihanasta palautteesta, se yllätti mut hyvällä. Ja on ihan mahtavaa, että myös mulle tutut ihmiset jaksavat mun blogia aktiivisesti lukea. Aikanaan kun tämän homman aloitin juurikin heidän vuoksi.
Mutta jatketaan vielä tovi viikonlopun kuulumisten parissa. Brunssi maistui hyvältä ja Koffarista matka jatkuikin sitten Tuusulan mummulaan muun perheeni luokse. Lauantai-iltana vielä tuo kaikista pienin nostatti pienen lämmön, mutta sen jälkeen olemme olleet kuumeettomia. Yskä kiusaa yhä ja viime yönä sain siivota pienimmän sängystä yhdet oksutkin pois. Onpahan muuten sinnikäs tauti, voin kertoa! Kummallista, että me vanhemmat olemme selvinneet oireettomina. *Kop kop*
Tänään siivosimme lasten kanssa joulun lopullisesti pois, ja päästimme himpun verran jo kevättä sekä valoa sisään. Meidän keväisestä kodista lupaan postauksen sitten vähän myöhemmin. Nyt lähden tyttöjen kanssa siivoamaan vaatehuonetta. Pikkujäbä saa sen aikaa pelata pleikkaria (jossa muuten on jo hämmentävän taitava noinniinkun nelivuotiaaksi).
Parahinta alkanutta viikkoa kaikille. Meillä juhlahumu jatkuu huomenna ja siitä lisää pian..
0 kommenttia