Mummolle sekä isomummolle

19.29


Sydän särkyy. Olisinpa ehtinyt vierellesi.

Muistot pulpahtavat pintaan. Olet aina ollut iso osa onnellista lapsuuttani. Olisit ehdottomasti ansainnut sen viimeisen halauksen, myös minulta.

 Kiitoksen.

Olit äiti neljälle. Suuri esikuvani. Mummolassa odotti aina lämpimänä maailman maukkain palapaisti, kun pohjanmaalle etelästä ajoimme – vuosikymmenien ajan.  Ja jälkkäriksi käärretorttua kermavaahdolla sekä nomparelleilla! Ihan parasta.

Rakastit omiasi ja  melkeinpä päivittäin soittelit satojen kilometrien päähän. Hoivasit ja välitit. Olit supermummo minulle (ja lukuisille muille myös).

Poislähtösi ei tuntunut vielä kuukausi sitten lähellekään ajankohtaiselta...


... ja se tekee tästä luopumisesta erityisen hankalaa.


Viime kesänä uskaltauduimme lähteä ajelemaan autolla luoksesi, koko perheen voimin. Kohtaaminen oli sydäntä lämmittävä. Pidit kiinni tiukasti – jokaisesta meistä viidestä. Rakkautesi oli suurta ja tuosta reissusta jäi ikuinen, kaunis muisto.  Toivottavasti tunsit onneni siinä hetkessä, kun vihdoin pääsin tuomaan lapseni sun lähellesi kahden vuoden jälkeen. En ikinä unohda!

Tuolloin myös ymmärsimme valokuvien merkityksen ikäihmisen elämässä. Lapsenlapsia sekä lapsenlapsenlapsia sinulla oli jo lukuisia ja meidän ipanoista vain kahdesta oli hyllyssäsi kuva (olimme totaalisen ajattelemattomia emmekä ymmärtäneet PikkuH:n kuvaa lähettää). "Kolomeko niitä jo olikin", tokaisit meidät nähdessämme ja siinä sitten yhdessä asialle naureskeltiin.

"Ajatella, että kolome jo!"

<3

Vaikka vuosia sinulla oli jo kiitettävät 94, ei siinä ollut yhtäkään liikaa. Siinä oli muutama liian vähän.

29 vuotta sitten jouduit hyvästelemään rakkaasi ja tänään koitti se päivä, kun pääsitte yhdessä jatkamaan matkaa tähtösissä. Muistan kun pikkutyttönä pihasaunaan tallustellessa melkeinpä jokakerta vilkuttelin hyvätyöt Voitto-papalle taivaalle , ja nyt sitten omien pienten kanssa tähtösiin terkkuja iltaisin toivottelemme – teille kummallekin.

En ehtinyt enää luoksesi, vaikka suunnittelimmekin H:n kanssa junareissua Seinäjoelle loppiaiseksi. Siirsivät kuitenkin sinut jostain omituisesta syystä hoitohenkilökunnan toimesta Härmään..

..ja sitten se aika pian loppuikin kesken.

Kiitos mummo, rakastan sinua ikuisesti. Muistot onneksi jäävät ja joskus sitten taas toivottavasti tavataan. Onneksi sait nukahtaa ikiuneen rauhassa ja levollisesti, ilman kipuja. Tieto siitä antaa lohtua tässä luopumisen hetkessä.




You Might Also Like

5 kommenttia

  1. <3 Menetys on aina niin rankka <3 Jaksamisia ja osanotot

    VastaaPoista
  2. <3 Voimia koko perheelle <3 Olipa kaunis kirjoitus!

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvä ja kiva blogi. Minua kiinnostaa down-asiat. Tervetuloa lukemaan myös minunkin blogia http://akkapentu.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook

Instagram