Takapakkia

14.28


Piippis ja isi piipahtivat tänään puolen vuoden tauon jälkeen treffaamassa fysioterapeuttia ja palaute ei ollut ihan sellaista, mitä olisimme toivoneet sen olevan. Meidän terapeutti oli yllättynyt siitä, miten tuo tauko oli vaikuttanut neitokaiseen, sillä tyttö on kuitenkin ollut niin taitava liikkuja kuluneen vuoden aikana. 


Tällä hetkellä ongelmakenttä löytyy yliherkästä tasapainoelimestä. Tyttö ei ollut meinannut uskaltaa kiivetä keinuun, eikä kaatua taaksepäin fyssarin sylissä – tämä siis on aikaisemmin onnistunut. Sivulle ja eteen kaadutaan kuitenkin edelleen rohkeasti, hyvä niin.

Puheen kehitystä oli kehuttu ja voihan tietysti olla, että spurtti höpötyksen saralla on vaikuttanut fysiikan "taantumiseen". Myös tytön kasvupyrähdykseen oli kiinnitetty huomiota ja se myös voi olla yksi syy tähän takapakkiin, josta nyt ei ilmeisesti kuitenkaan huolissaan tarvitse olla. Meillä nimittäin on vielä 4 kertaa fyssaria jäljellä ja katsotaan, mihin suuntaan jatkossa edetään. Jos tilanne sitä vaatii, lähdetään anomaan lisää fyssarikäyntejä. Eipä siinä sen kummempaa. 

Kotitehtäviäkin saatiin ja näitä nyt sitten päivittäin täällä yhdessä treenaillaan. Eikähän me pian saavuteta vanha "tatsi" tässäkin asiassa, kun nyt vaan oikein panostetaan alla oleviin juttuihin – koko perheen voimin.


Tuntui hassulta kuulla kaikki tämä, sillä neiti liikkuu kotona mahdottoman paljon. Juoksee, kiipeää ja hyppii. Mutta mepäs emme olekaan ammattilaisia ja tästä syystä saammekin olla super kiitollisia, että nämä terapeutit ovat arjessamme mukana. Kaikkien meidän tavoitteena kun on saada tuosta neitokaisesta mahdollisimman taitava liikkuja ja se tavoite totta vie yhdessä saavutetaan, ei epäilystäkään etteikö niin tapahtuisi!

Ihanaa viikonloppua tyypit! 

<3




You Might Also Like

0 kommenttia

Suosituimmat

Facebook