Uusi sävel arjessa

18.50

 Saimme eilen jotain todella kaunista lainaan, ja kulunut vuorokausi onkin hurahtanut hyvin vahvasti sen äärellä onnellisesti musisoiden.

Olen haaveillut jo tovin omasta sähköpianosta ja innostuin sitten nämä haaveet heittämään ilmoille myös Facebookin puolella - onneksi niin tein! Hyvin nopeasti sain nimittäin sangen kivan yhteydenoton: Tuo Yamaha jolla olen ensimmäiset soittotuntini kummitädin loistavassa opissa soitellut, seisoa tönötti yksinäisenä kummisetäni työpaikalla vailla soittajia! Lupauduin siltä istumalta adoptoimaan soittimen itselleni toistaiseksi.

Aika nostalgista ja ihanaa!


Tänään olen toiminut lapsille ihmisjukeboksina ja tulkittu on niin Ellinooraa, Paula Vesalaa kuin Muumejakin. Lapset eivät juurikaan ole kuulleet kuinka äiti soittaa pianoa, ja hämmästys oli aistittavissa kyllä hyvin vahvasti kun pianotuolille ensimmäisen kerran istahdin.

"Äiti opeta minua!", pyysi keskimmäinen eilen päättäväisesti ja kyllähän sitä hetkenaikaa yhdessä sitten yritettiinkin. Vielä ei kuitenkaan ollut aika Ukko-Nooalle tai Kissanpolkalle.

Yhteiset lauluhetket ovat aivan täydellisen mahtavaa ajanvietettä silloin kun isi on töissä - ja tietysti muulloinkin! Sovimme että lapset saavat kyllä soittaa, kunhan jokainen tekee sen vuorollaan eikä kaikki pimputa samaan aikaan. Nämä pikkutyypit ovat kyllä jo oppineet kohtelemaan soittimia arvokkaasti (koska isin kitara), niin ongelmia tämän asian suhteen ei ole ollut.

Tämä piano oli juurikin sitä, mitä tähän elämäntilanteeseeni kaipasin! On hämmentävää huomata, kuinka soinnut soljuvat koskettimilla suht kivasti "takaraivosta" ja nyt jälleen muistan myös sen, kuinka paljon tätä hommaa rakastankaan! Soittaminen ja laulaminen toimii mulle täydellisenä terapiana ja heittäytymisenä arjen hulinoiden ulkopuolelle - tähän pianoon nimittäin voi iskeä luuritkin kiinni! :)

Nykyään muuten Googlesta löytää melkeinpä soinnut kuin soinnut ja soittaminen on paljon mielekkäämpää kuin vaikkapa silloin, kun olin pieni tytöntylleröinen. Myös jukeboksin virkaa on huomattavasti helpompaa suorittaa tänä päivänä.

Huomenna lämpö hellii, ottakaamme siitä kaikki irti!

<3

You Might Also Like

0 kommenttia

Suosituimmat

Facebook