Pari sanaa äitiydestä

15.58

Äitiys. Herään joka aamu pienten ihmisten syleilyyn ja rakkaudenosoituksiin. Olen väsynyt, niin tuhannen väsynyt mutta samalla niin kovin onnellinen kaikesta tästä olevasta. Minulla on kolme kaunista pientä, jotka ottavat minusta irti kaiken - niin hyvässä kuin pahassakin. Karjun, itken, nauran, suukotan ja halaan. Annan täydestä sydämestä kaikkeni. 

Nämä pienet ihmiset ovat tehneet minusta juurikin sen, mitä tänään olen - herkkä, pelokas, rakastunut, hoivaava ja väsynytkin. Olen toistaiseksi jättänyt (omasta tahdosta) taakseni ison osan sosiaalisesta elämästäni ja yritän jaksaa päivästä toiseen tätä kaikkea arjen hulinaa. Puheterapiaa, fysioterapiaa, neuvolakäynnit, kehitysvammaneuvolat Rinnekodissa, kiukuttelut, sairastelut ja kinastelut. Parisuhdekriisit sekä unettomat yöt.
 
Jaksan kyllä sangen hyvin, sillä minut myös palkitaan päivittäin lukuisin suloisin sanoin ja teoin. Mun on hyvä näin, sillä mikään osio menneisyydestäni ei ole auki . Usein olenkin miettinyt sitä, että Piippiksen todellakin tuli syntyä juuri meille, sillä oma elämäni oli juuri tälle kaikelle erityisyydelle avoinna. Ei yksi extrakromosomi pahasti pakkaa tulisi sekoittamaan!

Kohta on aika irroittaa ote tästä kotoilusta, lähteä ihmisten pariin ja olla sosiaalinen. Se pelottaakin. Osaankohan enää? 

Jos jotain tiedän niin sen, että äitiys on ollut mun elämäni onnistunein koulu. Olen 6 vuotta sitä tarponut ja sille kaikkeni antanut. Kasvattanut täyden kympin ryhmätyönä H:n sekä läheisteni kanssa kolme ihanaa pientä, jotka päivittäin yllättävät minut viisaudellansa. 

 ”Äiti minä tiedän, miksi en ole tänään kiukutellut. Koska isot pojat eivät tee niin.”

Kaipaan jo nyt kuluneita vuosia. Saattuu fyysisesti ja rintaa puristaa. En halua päästää irti tästä. Heistä. Pienistä aarteistani.

 Vaan sittenpä yhtäkkiä saapuu se hetki, kun olen tovin poissa palatakseni takaisin kotiin. Siinä hetkessä ymmärrän, että näinhän tämän tottavie tulee mennä! Elämä kulkee eteenpäin omaa tahtiansa, ja jarruttaminen ei ole mahdollista. Siispä tänään nautin juuri tästä päivästä sillä varmaa on, että juuri näitä hetkiä tulen joskus kaipaamaan.


 Ensi viikolla vietetään taas äitienpäivää, ja sen kunniaksi ajattelin julkaista täällä blogissa pienen tekstinpätkän (toki hieman tuunaten) kirjasta, jota kirjoittelen pikkuhiljaa omaan tahtiini. Nähtäväksi jää, saanko näitä tekstejäni koskaan kansien väliin mutta varmaa on, että niiden kirjoittaminen on mulle itselleni mittaamattoman kallisarvoista ja tärkeää. Meillä äideillä kun pitää olla nämä omat juttumme, joiden ansiosta jaksamme päivästä toiseen olla rakkaimmillemme. 

Tämän tekstin kirjoittaminen sai aikaan niin jättimäisen rakkauskuohun näitä omiani kohtaan, että voisin haljeta tähän paikkaan.

Aurinkoisen ihanaa viikonloppua kaikille!

You Might Also Like

0 kommenttia

Suosituimmat

Facebook

Instagram