Liikuttava lappunen menneisyydestä

20.28

Heräsin tänään pahantuulisena sekä vähän itkuisenakin. Kaikki harmitti ja ketutti ihan valtavasti, enkä oikein itsekään osannut sanoa että mistä tämä kaikki negatiivinen nyt mahtoikaan kummuta maanantai-aamuuni. H:n lähtiessä töihin soitin äidilleni, että voisiko hän tulla katsomaan lapsia siksi aikaa, kun mä "vähän järjestelisin paikkoja"  - eikä mennyt aikaakaan, kun vanhemmat kurvasivat meidän pihalle kuopustaan jelppimään. Ollappa jälleen kerran kiitollinen ja onnekas.

No mutta niin, ryhdyimme yhteisvoimin siivoamaan ja itse päätin vihdoin sekä viimein tarttua kiinni ikuisuusprojektiini, eli virallisten papereiden järjestämiseen sekä karsimiseen kymmenen kuluneen vuoden ajalta. Huh.

Yllätyin positiivisesti siitä, kuinka helppoa tämä homma mulle olikaan, kunhan vaan tomerasti ryhtyin tuumasta toimeen! Löysin lukuisia kadoksissa olleita sopimuksia sekä lausuntoja, mutta eniten mua kuitenkin liikutti tämä alla näkyvä paperi..


Se on saatu silloin kun Piippistä odotin, ja kun asuimme vielä Tapaninkylässä Helsingissä.

 Ajatella että kun tuo paperi mun kouraani annettiin, ei mulla ollut hajuakaan siitä mitä kohtalo onkaan meidän tulevaisuudellemme kirjoittanut! Tässä vaiheessa olen varmasti pohtinut sitä samaa, kuin mitä moni muukin vanhempi paperin saatuaan: "Olisikohan minusta vammaisen lapsen äidiksi?". Olisin varmasti myös kyseenalaistanut tämän viimeistään silloin , jos meidän suloisen pienokaisemme pikkuruinen "salaisuus" olisi paljastunut tässä seulassa -  johon me tietysti tahdoimme osallistua jo ihan kahden ultrankin vuoksi!

Onneksi seulonta meidän kohdallamme meni mönkään, sillä kaikista ennakkokäsityksistäni huolimatta tämä erityislapsen vanhemmuus on istunut minuun ja isiin oikein helposti, ja nyt onkin aika vaikeaa kuvitella enää elämää ilman tuota samaamme arvokasta tehtävää.  

Moni on kysynyt multa, että antoiko tuo seula mitään "vihiä" tulevasta? Ei antanut. Ainokainen pieni merkki saapuvasta näin jälkeen päin ajateltuna oli vauvan pieni koko, mutta koska olen itse 156 cm, ei asiaan kiinnitetty sen kummoisempaa huomiota. Piippiksellä oli myös "poikkeuksellisen" iso pää (ds-vauvoilla usein normaalia pienempi) ja tämäkin hämäsi varmasti tuossa seulassa. Mahdollisuudeksi ds-diagnoosiin seulassa annettiin 1:17 000. 

Aikamoinen lottovoitto, sanon! <3

Tällaisia ajatuksia sai tuo yksi A4:nen aikaiseksi tänään, monen muun suloisen ja liikuttavan muiston (syntymäkertomukset, hääkutsut)  seassa. 

Siivoaminen epäilemättä pelasti tänään mun päiväni. Huomenna pääsen viiihdoinkin kampaajalle, mutta illalla aion hyökätä lasten lelujen kimppuun. Nyt annetaan kyytiä turhakkeille ja siistitään koti kunnolla kesävalmiuksiin!

You Might Also Like

0 kommenttia

Suosituimmat

Facebook

Instagram