"Kaksosilla" pukkaa hammasta nyt ihan tosissaan.  Kokoajan sormet suussa kummallakin ja pienempi meinaa hukuttaa jokapaikan kuolaan. Pirpanalla on ne kaikista tuskasimmat poskarit tulossa ja sen saattaa jopa huomata tuosta ilmeestäkin. No, aika aikansa kutakin. Kohta tämäkin vaihe on ohitettu.

"Pikkutyyppien" kanniskelu ottaa allekirjoittaneella nyt vähän koville ja pari yötä onkin tuskailtu aika infernaalisen selkäkipuilun parissa. Tätä mä vähän olen pelännytkin. Täytyy yritää jumppailla nottei enää pahemmalta ala tuntumaan.

Täytyy olla kiitollinen siitä ettei tämän talven flunssa- sekä vatsapöpöt ole vielä rantautuneet meidän kotiin. Toivon todella etteivät tulekkaan. Ympärillä pyörivät mokomat kokoajan että aika onnekas tässä tulee olla jos meinaa kaikilta säästyä. Jännä nähdä. Maitohappobakteerit sekä vitamiinit ovat kovassa käytössä maksimoidaksemme mahdollisuuden välttyä näiltä pikku kuokkavierailta. 

Tänään mietiskelin juuri sitä kun aikanaan sairaalassa meitä varoiteltiin että down-vauvojen ensimmäinen vuosi on yleensä yhtä infektiokierrettä. Meidän kohdalla näin ei kyllä todellakaan ollut ja ensimmäinen lentsu tytölle iski 1-vuotis-syntymäpäivänä. Siispä, yksi myytti down-lapsiin liittyen murrettu jälleen. Olemme olleet onnekkaita tässä suhteessa. 

Onnekkaita totta tosiaan. Kaikinpuolin.

Todellinen superpaketti on tuo pikkutyttö meille ollut, ei paremmasta väliä! Ja nyt sitten tuo toinenkin tuossa..

<3