"Minulla on ikävä Taigaa!"

Niin. Tuo suru ei katso aikaa eikä paikkaa. Perjantaina Piippis puhkesi täysin varoittamatta kyyneliin Järvenpään Citymarketin leipäosastolla. Olen tehnyt lapsille selväksi sen, että suru on luonnollinen tuntemus ja tärkeäkin. Se saa näkyä ja kuulua ja se tarkoittaa sitä, että Taiga oli meille kaikille ihan tavattoman rakas ja merkityksellinen. 

Tuon perjantaisen episodin jälkeen jäin miettimään tätä lemmikkiasiaa. Jos taloudellinen tilanteemme sallisi, on hyvin todennäköistä että perheeseemme suunniteltaisiin jo suloista lisäystä. Tuntuu tosi luonnottomalta elää ilman sellaista, kun koko 33-vuotisen elämäni ajan rinnalla on tassutellut jonkinsortin karvakaveri jos toinenkin. Toisaalta nyt kun mun opinnotkin ovat startanneet, olisi tämä ajankohtana vähän huono lähteä uutta pentua kouluttamaan. 

Hetken aikaa tuumailtuani, sain hassun ajatuksen. 

Laitoin Facebookissa We <3 Kerava-ryhmään ilmoituksen jossa kerroin perheestämme ja siitä, että olisimme todella halukkaita ottamaan karvaisen kummilapsen tästä lähistöltä luoksemme aina silloin tällöin. Sain lukuisia viestejä ja jouduin stoppaamaan tuon haun alle tunnissa. 

Jo seuraavana aamuna saimme suloisen vierailijan kotiimme, kun 8 kuukauden ikäinen Leonberginkoira Ryti tuli tutustumiskäynnille. Alkuun lapsia vähän jännitti, mutta hyvin pian tottuivat sangen innokkaaseen ja pusuttelevaan jätkään. Haukku oli silminnähden suunnattoman ihastunut ipanoihin ja kun Ryti oli lähtenyt pois, jäljelle jäänyt ikävä oli aistittavissa kotiseiniemme sisäpuolella vahvasti.

"Minulla on ikävä Taigaa, tuleeko Jyti huomenna meille?" 

Näihin sanoihin saimme sunnuntaiaamuna sitten herätä, ja iloksemme Ryti tulikin jo tänään harjoittelemaan meidän hoitolapsena olemista! Kaikki meni tosi hienosti ensimmäisen 10 minuuttisen jälkeen, kun koira oli hetken saanut rauhassa ikävöidä emäntäänsä. Ipanat kikattelivat, kun Ryti nuuskutteli ja suukotteli häntä heiluen. Varmuudenvuoksi päätimme tänään vielä pitää valjaita koiran päällä, että mahdollisen pattitilanteen sattuessa koirasta saisi hyvän otteen - koskaanhan ei voi olla liian varma. Mulla on nyt kyllä kuitenkin vahva luottamus siihen, että tästä meidän osa-aikaisesta adoptiohauvasta tuli kertarysäyksellä perheenjäsen. Niin kivasti meillä tänään meni.

Aamulla koko kolmikko istui keittiön ikkunan ääressä ja odotti malttamattona Rytiä saapuvaksi.

 

Mulla viikon kestänyt flunssa on äitynyt nyt aivan infernaaliseen yskään ja äänikin on vielä kadoksissa. Toivottavasti huomenna olisi jo vähän helpompaa, sillä vatsalihakset ovat aivan järkyttävän kipeät tästä jatkuvasta köhimisestä. 

Kivaa alkanutta viikkoa kaikille!