H:n viimeisellä lomaviikolla päätimme ihan ex tempore etsiä vuokra-asuntoauton käyttöömme, ja lähteä kruisailemaan kohti Nådens dalia - perinteitä vaalien. Työvuoroni vuoksi pääsimme reissunpäälle vasta iltasella, mutta eipä se kesälomalla niin nökönuukaa ole ja lapset varsinkin nauttivat suunnattomasti pimenevästä illasta tien päällä. 

Rescue-vahvistuksemme Salli oli ollut matkan alkaessa meillä vasta viikon verran ja täytyy myöntää, että alkuun kahden koiran sekä kolmen lapsen kanssa matkustaminen jännitti aikasta isosti allekirjoittanutta, sekä hänen siippaansa. 

Kaikki sujui lopulta kuitenkin ihan super kivasti, ja koiratkin nauttivat silminnähden tiiviistä yhdessäolosta sekä vaihtuvista maisemista kera merituulen. Aika-ajoin oli hieman vaikeaa pitää haukkuja ohjaamon ulkopuolella, mutta pitkän matkan ajossa rauhoittuivat kuitenkin nopeasti unosillensa.

Ensimmäiseksi yöksi ajelimme hetken mielijohteesta Tammisaareen, ja parkkeerasimme auton ilmaiseen puskaparkkiin meren rantaan. Lapset uinahtivat välittömästi omaan viihtyisään pesäänsä, ja aika pian uni tavoitti myös meidät parvella katonrajassa kiikkuvat vanhemmat. 

Niin jännittävää!

 Jossain vaiheessa yötä oli pienin päässyt kiipeämään tikkaita pitkin meidän väliin, mutta onneksi mitään vahinkoa ei tuossa hetkessä kuitenkaan päässyt tapahtumaan. 

 Illalla pimeässä parkkiin pysähtyessämme emme juurikaan tienneet, minkälaisissa maisemissa ensimmäisen yömme vietämmekään. Aamulla näkymä ikkunasta oli enemmän kuin positiivinen.

Herättyämme söimme merelliset karavaanariaamiaiset reissuautossamme, pissatimme koirat ja jatkoimme road trippiämme kohti Fiskaria. Olen itse aina halunnut käydä tuossa kyseisessä paikassa - siispä nyt hetki oli oikea. Voi mikä suloinen ilmestys tuo kylänen olikaan! Suosittelen lämpimästi ihan kaikille! Oli puistoja, ravintoloita ja paljon kaunista katseltavaa ympärillä. Iso bonus koiraystävällisistä kahviloista! Ottimme itsekin hurtat mukaan ihastelemaan ruukin lähimaastoja ja piipahdimme yhdessä myös lounaalla aurinkoisella terassilla. Hienosti osasivat käyttäytyä, nuo meidän karvaisetkin muruset.

Fiskarista olikin aika lähteä köröttelemään kohti aina-niin-aurinkoista (ja sehän muuten monen vuoden kokemuksella ihan oikeasti on) Naantalia. Olin jo edellisenä iltana varannut asuntoautopaikan Naantali Campingistä ja meillä kävi kyllä aivan mahtava tuuri, sillä tuo valitsemani parkkiruutu numero 48 (47 oli jo varattu) sijaitsi suoraan merinäköalapaikalla. 

Kotimatkalla piipahdimme Kasvihuoneilmiössä Vanhan Turuntien varrella, ja saimme siellä kulumaan vartin jos toisenkin. 

"Minä olen kuningas!", huudahti hänen korkeutensa löytäessään valtaistuimen myymälän perältä.  

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! 

Kirjoittelin muutama kuukausi sitten Facebookin We <3 Kerava-ryhmään halukkuudestani löytää meidän perheelle karvainen kummilapsi. En tuossa hetkessä olisi voinut kuvitellakaan, minkälainen retki enterin painamisen jälkeen alkaisikaan.

Iiiiso! <3

Sain lukuisia viestejä, mutta yksi näistä viesteistä oli nostettava ylitse muiden. Päätös oli selkeä, sillä H:n mielipiteellä oli iso vaikutus sen tekemisessä. Pikkupoikana H rakastui jo näihin isoihin nallekarhuihin ja näinollen Leonbergi oli rotuna meille lottovoitto.

Meille tarjottiin mahdollisuutta ottaa neljän viikon pätkissä Ryti hoitoon, ja isoon koiraan tottuneena tämä vaihtoehto tuntuikin siis todella kutkuttavan kivalta. Olen kirjoitellu Rytistä aikaisemmin, joten en lähde toistamaan enää aikaisempaa. 

Haluan tässä postauksessa nyt kertoa, että miten meillä on sujunut tuon jättimäisen ipanan (11 kk) kanssa. 

Aluksi jännitimme Rytin isoa kokoa syystä, että 10 kk vanha pentukoira on vielä jokseenkin villi ja innostuu ikäisestään seurasta kovasti. Ulkona kundi riehaantui lasten leikeistä ja muutaman kerran hän onnistuikin tuuppaamaan kumoon yhden jos toisenkin ipanoistamme. Hetken aikaa jo ehdin ajatella että otankohan nyt tietoisen riskin ja voiko jotain pahempaa vielä tapahtua?

Nyt kun aikaa on kulunut ja Ryti on tottunut perheemme hulinoihin, ei näitä riehaantumisongelmia ole ollut. H on suuri auktoriteetti haukulle ja tottelee samantien kun H ääntänsä vähän korottaa. Varmasti myös suurin pentuvilli alkaa olla takana päin ja tästäkin syystä on tapahtunut luonnollinen rauhoittuminen.

Leonbergeistä usein puhutaan, että ovat todellisia perhekoiria ja nyt voinkin itse allekirjoittaa tuon lauseen täysin. Toki aina löytyy poikkeuksia ja tuohon väittämään ei voi tietenkään koskaan tuudittautua täysin. Koiran kanssa tulee aina olla lapsiperheessä varovainen - rodusta huolimatta. 

Aamulla Ryti suukottaa jokaisen varaperheensä jäsenen eikä jätä ketään huomionsa ulkopuolelle. Olemme jo vähän koukussa näihin huomionosoituksiin ja olo on vähän tyhjä, kun poitsu on kotona Helsingissä. Onneksi saamme kuitenkin nautiskella jätkänpätkän suloisesta seurasta aina pidemmän jakson putkissa ja monta kertaa olemmekin H:n kanssa keskustelleet yön hiljaisina tunteina, että tämä on ollut yksi parhaimmista diileistä, jonka minä koskaan olen hetken mielijohteesta tehnyt.


Muutama esimerkkitapaus hurtan suojeluvaistosta omiansa kohtaan:

Eräänä yönä heräsimme siihen, kun Ryti ulisi lastenhuoneessa. H kävi päästämässä pojan ulos ja ajatteli että haukku oli vahingossa jäänyt oven taakse. Hetken päästä sama ulina alkoi uudestaan ja koira oli jälleen lastenhuoneessa. Tällä kertaa H kurkkasi tarkemmin huoneeseen ja huomasi, että pienin ipanoistamme oli tipahtanut sängystä ja nukkui lattialla. H nosti tytön takaisin sänkyyn ja tämän jälkeen koirakin rauhoittui takaisin unillensa. Hätätilanne oli ohi. Voi murua.


  (Nämä kuvat on tänään otettu)



Olemme myös huomanneet, että kun jotakuta meidän lapsistamme vaikka kutitetaan, niin koira säntää välittömästi väliin "pelastamaan" pienen pinteestä.  Sama tapahtuu jos leikimme vaikka hippaa.

"Ryti on hyvä vahtikoira!" -Pikku W

Tämä seuraava kuva oli ihan pakko laittaa vaikka huonolaatuinen onkin (vanhalla kännykkäkameralla otettu) , sillä tässä hetkessä oli meneillään lasten ja koiran yhteinen "Paha susi"- leikki. Vallattoman hauskaa katsottavaa on se.


Muutama video vielä loppuun. Tässä seuraavassa W:n ja Rytin futisleikkiä ja alimmassa jouluyön painajaisia. Meidän lapsukaisista karvainen kummipoika pelkäsi joulupukkia kaikista eniten ja yöllä ikävät muistot palasivat mieleen. Tuota hyljemäistä ulinaa oli tosi liikuttavaa kuunnella. Voi "pientä"! <3

Me ollaan aivan myyty tälle 50 kiloiselle kaverille. Hän on niin ihana ja rakas - super sympaattinen nallekarhu! Rytin läsnäolo tekee meille kaikille todella hyvää ja olen kiitollinen, että saamme olla tämän haukun elämässä läsnä.

Keskiviikkona tämä ihana muru täyttää 1-vuotta. Lapset jo kovasti pohtivat, että mitä ostamme Rytille lahjaksi. Itse ajattelin antaa ainakin piiiiiitkän koirahieronnan pojulle. Hän siitä kovasti nauttii.

Suloista alkavaa viikkoa kaikille! Seuraavassa postauksessa luvassa neonvaloja ja jännittäviä hetkiä naapuripitäjässä.

"Minulla on ikävä Taigaa!"

Niin. Tuo suru ei katso aikaa eikä paikkaa. Perjantaina Piippis puhkesi täysin varoittamatta kyyneliin Järvenpään Citymarketin leipäosastolla. Olen tehnyt lapsille selväksi sen, että suru on luonnollinen tuntemus ja tärkeäkin. Se saa näkyä ja kuulua ja se tarkoittaa sitä, että Taiga oli meille kaikille ihan tavattoman rakas ja merkityksellinen. 

Tuon perjantaisen episodin jälkeen jäin miettimään tätä lemmikkiasiaa. Jos taloudellinen tilanteemme sallisi, on hyvin todennäköistä että perheeseemme suunniteltaisiin jo suloista lisäystä. Tuntuu tosi luonnottomalta elää ilman sellaista, kun koko 33-vuotisen elämäni ajan rinnalla on tassutellut jonkinsortin karvakaveri jos toinenkin. Toisaalta nyt kun mun opinnotkin ovat startanneet, olisi tämä ajankohtana vähän huono lähteä uutta pentua kouluttamaan. 

Hetken aikaa tuumailtuani, sain hassun ajatuksen. 

Laitoin Facebookissa We <3 Kerava-ryhmään ilmoituksen jossa kerroin perheestämme ja siitä, että olisimme todella halukkaita ottamaan karvaisen kummilapsen tästä lähistöltä luoksemme aina silloin tällöin. Sain lukuisia viestejä ja jouduin stoppaamaan tuon haun alle tunnissa. 

Jo seuraavana aamuna saimme suloisen vierailijan kotiimme, kun 8 kuukauden ikäinen Leonberginkoira Ryti tuli tutustumiskäynnille. Alkuun lapsia vähän jännitti, mutta hyvin pian tottuivat sangen innokkaaseen ja pusuttelevaan jätkään. Haukku oli silminnähden suunnattoman ihastunut ipanoihin ja kun Ryti oli lähtenyt pois, jäljelle jäänyt ikävä oli aistittavissa kotiseiniemme sisäpuolella vahvasti.

"Minulla on ikävä Taigaa, tuleeko Jyti huomenna meille?" 

Näihin sanoihin saimme sunnuntaiaamuna sitten herätä, ja iloksemme Ryti tulikin jo tänään harjoittelemaan meidän hoitolapsena olemista! Kaikki meni tosi hienosti ensimmäisen 10 minuuttisen jälkeen, kun koira oli hetken saanut rauhassa ikävöidä emäntäänsä. Ipanat kikattelivat, kun Ryti nuuskutteli ja suukotteli häntä heiluen. Varmuudenvuoksi päätimme tänään vielä pitää valjaita koiran päällä, että mahdollisen pattitilanteen sattuessa koirasta saisi hyvän otteen - koskaanhan ei voi olla liian varma. Mulla on nyt kyllä kuitenkin vahva luottamus siihen, että tästä meidän osa-aikaisesta adoptiohauvasta tuli kertarysäyksellä perheenjäsen. Niin kivasti meillä tänään meni.

Aamulla koko kolmikko istui keittiön ikkunan ääressä ja odotti malttamattona Rytiä saapuvaksi.

 

Mulla viikon kestänyt flunssa on äitynyt nyt aivan infernaaliseen yskään ja äänikin on vielä kadoksissa. Toivottavasti huomenna olisi jo vähän helpompaa, sillä vatsalihakset ovat aivan järkyttävän kipeät tästä jatkuvasta köhimisestä. 

Kivaa alkanutta viikkoa kaikille!