Miesten reissu. HJK-ROPS

21.23

Eilen isovanhempien luona ollessamme, H:n kännykkään tuli viesti, jossa Piippiksen kummisetä ehdotti HJK-ROPS matsia tällepäivälle. Ja niinhän siinä sitten kävi, että PikkuW pääsi tänään kokemaan elämänsä ensimmäisen ison futismatsinsa. Nuorena se on vitsa väännettävä, ja näitä tällaisia reissuja isin kanssa tulee varmasti olemaan vielä lukuisia tulevaisuudessa.

Pikkujätkä oli tosi tärkeenä lähdössä, ja Turtles-reppuun pakattiin eväät mukaan. Hyvin maistuivat herkut ulkoilmassa.

Antaapa kuvien puhua puolestaan. 


Lähdön hetkellä. Yhteistyönä saaduille Reiman aurinkolaisellekin löytyi onneksemme käyttöä vielä tänä syksynä! Istuvat W:n päähän täydellisesti, ja pysyvätkin siellä vaikka meno aika-ajoin yltyisikin hieman villimmäksi.




Kotiinlähdön hetkellä mun iso-, sekä pikku-ukko kiipesivät tietysti vielä stadikan kaltseille maisemia ihastelemaan. Upea päivä pienelle miehelle. Onnellinen poika palautui kotiin, eikä unta tarvinut illalla odotella. Kivaa kuulemma oli, ja lupasi lähteä ehdottomasti uudestaan isin mukaan!


Me tytöt käveltiin päivällä mummin sekä papan luokse syömään, sekä värjäämään mummin hiukset. Ehkä enskerralla päästään myös matsiin mukaan ;) Ei vaan, oon tosi iloinen, että W sai viettää ihan kahdestaan aikaa isin kanssa. Tällaiset hetket ovat myös erittäin tärkeitä näille pikkutyypeille.

Parasta alkavaa viikkoa!

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Komea pikkumies! Varmaan oli hieno reissu W:lle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on kovasti pelistä vielä tänäänkin puhunut! Ja potkinut rantapalloa sisällä ;)

      Poista

Suosituimmat

Facebook