Maailman huonoin äiti?

23.46

Tänään on ainakin se fiilis ja vahvasti onkin..

H:llä on iltavuoroviikko. Kelloja on jälleen kerran lapsiperheen "iloksi" siirretty ja naperoiden (sekä äidinkin) pasmat ovat siitä vahvasti sekaisin. Talvikin teki comebackit ja se vaikuttaa varsinkin allekirjoittaneen vireeseen merkittävästi. 

Toisaalta, ilta on mennyt tosi mukavasti. Jokaisella kolmella ipanalla on vatsat täynnä ja kakat tehty(tämä on ihan oikeasti tärkeä seikka vatsaongelmiin taipuvaisessa porukassa). Kaikki lapset ovat olleet hyväntuulisia, mutta nyt kuitenkin silminnähden jo valmiilta nukkumaan. Hammaspesut, pisut, pusut ja nukkumaan siis.

Sitten tulee aika laittaa kaikista pienin petiin. Alkaa jokailtainen taisto. Harvoin silti ottaa näin tiukille.Loppujenlopuksi ei kelpaa tutti, ei pullo ja tyttö vaan huutaa sekä yrittää nousta ylös pinnasängyssään. Huutaa niin, että oksennus meinaa lentää. Synnytyksessä tapahtunut keuhkon kasaan painuminen aiheuttaa tytölle edelleen sen, että pienikin itku pistää heti yökkimään. Tämän vuoksi lapsen huudattaminen unikoulun nimissä ei käy meillä laatuun. 

Keskimmäinen makaa hiljaa vuoteessaan ja olisi jo aivan valmis nukahtamaan, mutta perheen pikkuneidit häiritsevät unentekoa. Kun juoksen vauvan luokse, ampaisee Piippis välittömästi ylös sängystään ja kipittää olohuoneeseen laittamaan dvd:n päälle. Käskyt eivät mene perille, ei sittenniin millään ja lopuksi väsyneenä karjaisen niin lujasti, että kadun sitä samantien itsekkin ja alan kärsimään samantien suunnattoman suuria tunnontuskia asiasta. Itku tirahtaa. 

Tämän jälkeen soitto H:lle töihin. "Mä en jaksa enää yhtään tällaista iltaa!". Luojan kiitos tiedän, että aamulla kaikki tää on jo unohtunut. Ja luojan kiitos, näitä iltoja on "vaan" kerran kahdessa viikossa. Öbaut.

Vien Piippiksen takaisin sänkyynsä, otan vauvan syliin tutin ja rätin kanssa ja istahdan lastenhuoneen lattialle. Ollaan kaikki aivan hiljaa. Kun rauha on laskeutunut, kokeilen viedä vauvan sänkyyn ja laitan hänet maitopullolle. Lähden Pirpanan luokse, W nukkuu jo. Saan tytötkin pikkuhiljaa rauhoittumaan ja lopulta kaikki nukahtavat.

Oma olo on kauhea. Oon maailman surkein mutsi. Sisimmässäni kuitenkin uskon, että tuskin kuitenkaan olen. Nyt hetkenaikaa vaan tuntuu taas tältä. Tuttu juttu jo tämäkin.

Riittämättömyyden tunne tekee hallaa itsetunnolle sekä "hyvä äiti"- fiilikselle. Onneksi tulee taas uusi aamu, joka muuttaa kaiken paremmaksi.

Yritän ajatella hyviä asioita. Mulla on terveet ihanat lapset, eikä ne tällaisista hätkähdä. Itse taisin eniten tässä nyt ottaa henkistä iskua.

Tätä varmaan tapahtuu kaikille joskus? 









You Might Also Like

11 kommenttia

  1. Häntä pystyyn eli uutta päivää kohti ilon kautta! Kaikille tulee tuollaisia hetkiä, jolloin ei voimia olisi, mutta silloin pitääkin ottaa yksi syliin ja omalla esimerkillä rauhoittaa ne muut. Osasit ja jatkossa kenties otat sen osaksi ilta-agendaa yksin ollessasi. Niin minä tein omien neljän kanssa mieheni reissatessa työn takia viikkomääriä kaukana kotoa. Zemppihalaus ihanalle rakastavalle äidille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikille näitä tulee juu. Kuuluu äitiyteen. Tylsiä hetkiä siltikin. Kiitos Jutta :)

      Poista
  2. Hyvänen aika, sä olisit huono mutsi jollet komentaisi lapsiasi! Siis pidä vaan tiukasti rajoista kiinni (niin tiukasti kuin se erityislapsen kanssa on mahdollista), niin se kantaa hedelmää jatkossa. Ääni nousee jokaisella meistä vanhemmista joskus, ei se ole mikään hyvän tai huonon äidin mittari. Äitiys ei muutenkaan saisi olla suorittamista tai johonkin "mittariin" tuijottamista, että olenko mä nyt hyvä äiti. Puhuisin mieluummin "riittävän hyvästä vanhemmuudesta". Minun lapset on syöneet tuttia, saaneet korviketta ja purkkiruokaa, niille on välillä konahdettu ja niitä on laitettu jäähylle - aika mainioita koululaisia on kasvanut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo otsikko on vähän raflaava. Halusin sillä vaan tuoda esille niitä hetkellisiä fiiliksiä, joita tuollainen iltainen taisteluepisodi saa väsyneessä äidissä pintaan. Ihan hyvä äiti koen olevani :)

      Poista
  3. Ja komentaminen illalla ennen lasten nukahtamista on mulle henkisesti paljon rankempaa kun päivällä komentaminen. Tuskin kaikki samallatavalla näitä kokee ja hyvä niin :) hyviä äitejä ollaan omillemme jokainen.

    VastaaPoista
  4. Njääh, ihan perus kamaa (eikä siis mikään ylilyönti), siis mitä tulee siihen, että joudut yhtä komentamaan ja toinen nostaa hien pintaan, kun ei asetu aloilleen. Hyvin oot suoriutunu ja kuten tuolla jo mainittiinkin, niin tommosina yh-iltoina voi hyvin jo ite valmistautua siihen ajatukseen, että ottaa yhden pienen syliin unta hakemaan. Oman sängyn kautta varmaan kannattaa kuitenkin kokeilla, koska kokemukseni perusteella sitä äipän syliä arvostetaan enemmän, kun on haettu vauhtia sieltä oman punkan pohjalta ;) Hyvin sä vedät ja vielä kolmen kanssa!!

    VastaaPoista
  5. Kiitti :) Wäinö kyllä äsken käänsi veistä haavassa ja muisteli asiaa :D ei se onneksi vaikuta kärsineen tapahtuneesta muuten. Ehkä tuosta eilisestä taas vähän opin.. Täytyy yrittää vaan pysytellä rauhallisena jatkossa kun ei se raivoaminen kuitenkaan auta..

    VastaaPoista
  6. Huhhuldaa.. Omalla pojalla kolme iltaa ollu ihan kaoottista ja omat voimavarat koetukselle.. Toki mulla vaan tämä yksi temppuilee mutta kyllä itsekkin joskus "syyllistyy" moiseen ärähtämiseen.. Ei tuo varmasti tee sinusta huonoa äitiä, mutta juu tiedän todella tuon tunteen ja itsensä syyllistämisen! Aikuisellakin on rajalliset voimavarat. Tsemppiä. �� -Elisa

    VastaaPoista
  7. Kaikki hermostuvat joskus - jopa äidit! Tsempit sinne! <3

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook

Instagram