Ekalla skeitillä
0.15
En ihan tarkalleen tiedä, miksi olin eilen tässä hetkessä niin tavattoman liekeissä.
Ehkä siksi että tuo meidän keskimmäinen, ainoa pieni miehemme on normaalisti vähän kömpelö, kaikella rakkaudella. Yhtäkkiä se handlasi uuden jutun tuosta noin vaan. Ihan niinkun olisi jo pidemmänaikaa harjoitellut.
PikkuW on meidän "Hessu Hopo". Kompastuu usein omiin jalkoihinsa ja on just siks niin ihana. Legot ja muut pikkupiiperrykset handlaa sitäkin taitavammin.
Eilen näin tuossa pojassa jotain sellaista uutta jännää, täydellistä keskittymistä uuteen juttuunsa. Määrätietoisuutta.
Itse olen aina ollut liian arka ja kärsinytkin siitä sillointällöin. Siksi tämä varmaan tuntui hyvältä.
Lapset oppivat ja innostuvat. Se heissä on vaan niin parasta. Se on jotain sellaista mihin me aikuiset ei samalla tarmolla pystytä. Tai ainakaan yhtä helposti. Tai no minä en ainakaan pysty.
Lapsen tulee antaa olla juuri se, mikä on. Eilen jälleen tajusin myös sen, miten suunnattoman tärkeää on kehua ja kannustaa. Poika oli itsestään selvästi ylpeä ja se oli kaikille meille tärkeä hetki.
Jokapäivä nää tyypit jaksaa yllättää.
Elämä näiden pienten ihmisten kanssa on uskomattoman mielenkiintoista!
2 kommenttia
Ihana Pikku W! Ja Heili, ei enää mikään pikkuvauva! Heilillä ja Lailalla on ihan samanlainen veikeä hymy ja jotenkin Heilin istuma-asentokin on kuin Lailalla kuvassa, jossa istuu rattaissa :)
VastaaPoistaJuu kyllä nää kaikki sisaruksiksi tunnistaa :)
Poista