21.31
Uupumusta ilmoilla! Yhdessä oleminen sekä kesä on ihan mahtava juttu, mutta jostain syystä olen taas siinä pisteessä, että unettaisi ihan mahdottoman paljon eikä energiaa ylimääräiseen juurikaan meinaa löytyä. Tästä syystä siis olen taukoillut hieman kirjoittelemisenkin suhteen. Kyse ei ole mistään vakavasta, sen tiedän. Tämä nyt on vaan tällaista normaalia perheenäidin kesäuupumusta. Näitä aina sillointällöin tulee ja sitten taas yhtäkkiä huomaan olevani paljon tarmokkaampi kun aikoihin. Tällähetkellä se suurin ongelma on varmaankin vaan ihan yksinkertaisesti unen puute.
No huomenna jos sää sallii, lähdetään Orimattilan kotieläinpuistoon virkistävälle piipahdukselle. Tarkoitus oli mennä jo tänään, mutta aamulla harmiksemme havaitsimme vesisateen läsnäolon ja reissu jäi tekemättä. Mentiin sitten mummun ja ukin luokse syömään. Siellä lapset tapasivat serkkutytön ja viihtyivät taas oikein kivasti.
Ovat niin suloisia, kaikki kolme <3
Ovat niin suloisia, kaikki kolme <3
Niin, vuosi sitten tilanne oli tämä. Näin valtaisan masun kanssa odoteltiin H-hetkeä lähestyväksi ja kovasti jo jännitti. Ajatella, että perjantaina juhlitaan meidän superihanan pojankoltiaisen ensimmäistä syntymäpäivää?! Paikanpäälle tänne meidän kotiin on tulossa kaikista läheisimmät rakkaat.
Siispä vuosi tapahtumista, joita en vieläkään oikein osaa käsitellä järkevästi. Viimeisen kuukauden aikana tuo mun epäonnistunut sektiosynnytys on ihan tosissaan alkanut vaivaamaan mieltä, ja soittelinkin jo Hyvinkäälle josko saisin tarkan synnytyskertomuksen vuoden takaisista tapahtumista. Pyyntö täytyy lähettää kirjallisena ja se kuuluukin nyt mun lähitulevaisuuden suunnitelmiin. Mun on selkeästi vaan pakko käsitellä se asia nyt loppuun oman mielenrauhani vuoksi. Tavallaan tuntuu tosi pahaltakin, että niin upeat tapahtumat kun omien lasten syntymät, ovat jättäneet moiset traumat. Miten olenkaan voinut aina olla niin huonotuurinen näiden asioiden suhteen?! Ja ei, nyt en tarkoita ylläriextrakromosomin ilmenemistä ensimmäisen synnytyskokemukseni yhteydessä. Se oli pieni, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna mun elämäni suurin onnenkantamoinen.
No niinkun aika usein niin myös nyt voi sanoa, että loppuhyvin ja kaikki hyvin. Mulla on maailman kaunein 2-vuotias ja hurmaavin 1-vuotias joiden vuoksi nyt voi tavallaan puoliksi henkensä heittääkin.
;)
Ja niin vielä, Musen stadikkakeikka oli huikea kokemus. Tänään kuulin, että Sigur Ros tulee marraskuussa Hartwalille eli ei muutakun maanantaina sitten vaan lippuja jonottelemaan :)
1 kommenttia
haha, mua vähän kadettaa, kun en ite päässyt kattoon musee. :D
VastaaPoistahyvä, et oli kivaa! :)