Sporttispurtti

21.10

Pirpana on päässyt nyt oppimisen makuun! Tänään, äidin ja isin ollessa töissä, Piippis kiipesi itse sohvalle kotona! Mummi oli sillähetkellä täällä pieniä kaitsemassa. Olipahan iloinen uutinen tämäkin, joskin se tarkoittaa sitä, että meillä hommat vaan lisääntyy täällä kotosalla. Tyttö kun ei kuitenkaan osaa siinä sohvalla vielä nätisti ja turvallisesti istua. 

Mistä pienet jalat yhtäkkiä löysi moiset voimat? Ihmeellistä, mutta upeeta.

Itse tulin juuri kampaajalta ja on ihan huono omatunto, kun tänään niin vähän olen pienten kanssa ollut. No, huomenna sitten taas jatkuu tämä meidän kuitenkin suht tiivis yhdessäolo sekä arki, kun isi aamulla menee töihin ja me jäädään kolmisin kotiin. 

Huomenna mennään koko porukka illalla mummolaan yöksi ja perjantaina sitten päästään Suomenlinnaan häähumun keskelle. Kaikki yhdessä. Vähän jännittää, että miten pienet jaksaa käyttäytyä sekä juhlia, mutta vahva luotto mulla silti on siihen, että kaikki menee hyvin. Odotan kaikestahuolimatta rakkaan serkun häitä kovasti ja kiva tehdä koko perheen voimin yhdessä jotain uutta sekä mukavaa.

En olekkaan aikaisemmin kertonut, mutta mulla on serkkutyttö, joka on syntynyt samanapäivänä mun kanssani. Samana vuonna tietysti myös ja samassa sairaalassa vieläpä. 

Elämä on täynnä ihmeellisiä ja ihania yhteensattumia.

<3

You Might Also Like

0 kommenttia

Suosituimmat

Facebook