Saaks olla hetken aikaa vähän negatiivisempi. Viimeiset 24 h ovat olleet aikaslailla normieloa hankalampia ja suurimmat syyt siihet ovat mitä ilmeisemmin a. Pirpanan puhkeavat kulmurit ylhäällä sekä b. Viimeyönä alkanut flunssa tytöllä. Noin yhden aikaan yöllä hän heräsi kun aamulla konsanaan eikä millään suostunut enää unille. 3 tuntia me valvottiin koko konkkaronkka, tai ainakin melkein koko konkkaronkka sillä pienin ei onneksemme häiriintynyt öisistä tsembaloista. Välillä neiti huusi kurkku suorana, sitten rauhoittui hetkeksi keräilemään taas voimia seuraavaan huutokonserttoon ja sitä rataa..  Lopuksi saatiin Piippis vellillä tainnutettua. Niin ja supon annoin. Uskoisin sen olleen paras veto kaikista.

Kauhujen yöstä selvittiin ja päivä oikeastaan menikin sitten paremmin, siihen asti kunnes ilta saapui taasen. Huomasin tytöstä että nyt alkaa posket helottaa siihen malliin notta kuumehan se taitaa nousta niin. Ei muuta kun panadolia ja unten maille. Äidin tärykalvot koki jälleen kovia mutta silittelemällä ja laulun voimalla pieni sitten vihdoin nukahti. Tilanteesta teki hankalan se, että tuo kaikista pienin sitten olohuoneessa kaipasi äidin syliä ihan yhtälailla kun Piippiskin. Juoksin ees taas lastenhuoneen ja olkkarin väliä siinä jonninaikaa. Välillä istuin sohvalle hetkeksi kasaamaan hermoja ja sitten taas meno jatkui. 

Uskomatonta mutta totta, kumpikin nukkuu nyt. Kiitos tärisevän babysitterin. 

Tällaiset erityisillat on rankkoja silloin kun H on iltavuorossa ja mä sitten kolmisin näiden tyypperöisten kanssa täällä näin. Kotiin H ilmestyy vasta puoliltaöin ja siihen asti on selvittävä jotenkin päin. No jos jotain hyvääkin niin nyt mulla on kyllä aika vahva Äiti-fiilis. 

Nyt mä vaan toivon koko sydämeni pohjasta että Piippis selviää vähällä tästä taudista. On aika surkea näky kun muutenkin ahtaat röörit on ihan tukossa ja silmät valuu aivan norona.  No, reipas sairastaja hän on taas ollut muuten. Syönyt hyvin ja iloisella mielellä on pysynyt. Uniaika, tarkemmin sanottuna nukahtaminen on se kaikista vaikein aika.

Niistäjä sai aikaan tänään huikeat kikatuskohtaukset jokakerta kun sitä jouduin käyttämään. Kutitti vissiin kivasti nenussa. Kumpikin siinä sitten loppupeleissä kikateltiin.

Eilen loppui sitten taas yksi vaihe mun elämässäni, nimittäin imetys. Se vaan loppui. Poika ei jostainsyystä enää juurikaan huolinut hanatuotteita ja minä sitten päätin että nyt ei enää taistella kun ei kerta luonnostaan toimi mokoma touhu. Pirpanahan oli ihan täysin tissitakiainen ekat 7 kk. Ei puhettakaan että olisi pulloa huolinut. 

Mutta kuitenkin, tämäkin asia on vähän vetässyt mielen apaattiseksi. Olisin mielelläni vielä jatkanut mutta tää nyt vaan meni näin. Neuvolassa jo sanoivat että voidaan aloittaa soseet koska vain tuon jässin kanssa sillä on niin iso köriläs ettei meinaa nälkä pysyä pelkällä maidolla enää loitolla ja painokin on hilppasen alakäyrillä edennyt viimeaikoina. Tänään annoin sitten vähän mangoa maistiaiseksi. Olisi syönyt enemmänkin mutta aloitellaan nyt kuitenkin rauhalliseen tahtiin. 

Meidän jättiläisvauva

:)

Ihanasti nuo sisarukset toisiansa tuijottelevat ja hymyilevät suloisesti toisillensa. Ja voi sitä pusujen määrää! Pirpana on vetäissyt ihan överiksi tuon suukottelun suhteen mutta mikä sen söötimpää. Hyvä on pienen miehenalun oppia ottamaan prinsessoilta pusuja vastaan heti alusta alkaen.

No joo, tällainen päivitys tälläkertaa. Onneksi viikonloppu tulee taas ja jos Piippis siihen mennessä paranee, niin lauantai aamupäivää vietetään Eiran Aula-kodin joulumyyjäisissä. Suosittelen muillekkin!