Erilainen päivä

19.25

Tänä-aamuna pistin omille fb-sivuille päivityksen, jossa haaveilin nukkumisesta. Edes yhden kokonaisen yön verran. Ei mennyt aikaakaan kun puhelimeen tuli tekstiviesti : "Tuokaa Pirpana tänään meille päiväunille". Eli siis mummilta. Mikäpäs siinä, ajattelin. Olinhan menossa pankkiin sovittuun tapaamiseen Pirpanan päikkäriaikaan ja ulkona satoi vettä joten meillä kotona tytön nukuttaminen olisi ollut muutenkin hankalaa(Meillä ei ole katosta..vielä). Työmiehetkin katolla kolistelevat julkisivurempan tiimoilta eli sisällä nukkuminenkaan ei onnistuisi tänään. Hetken päästä puhelin soi ja toisessa päässä ääni kysyi varovaisesti: "Saiskos se Pirpana jäädä tänne yöksi tänään?" No, kysyin H:n mielipidettä ja hän suostui, hieman kuitenkin empien. 

Siellä tyttö nyt kaikesta huolimatta on ollut muutaman tunnin ajan ja tulee olemaan ensiyön. Me ollaan kyllä ihan oikeasti nykyään aika pehmoja! Täällä yhdessä istutaan hiljaisuudessa H:n kanssa ja tuijotellaan toisiamme.. ja ikävöidään ääneen tuota meidän rakasta tyttöä. Poika nukkuu makuuhuoneessa vauvan unta ja tuntuu ihan turhalta olla tässä ja näin. Toimettomana. Kahdestaan.
Hyvähän tämä on oppia tällainenkin. 

Jännää miten turvalliseksi ovat muodostuneet meidän jokapäiväiset, Pirpanan vuoksi opetellut rutiinit. Nyt kun niitä rutiineeita ei tänään poikkeuksellisesti suoriteta, on tosi TOSI outo olo. Vauvan kanssa kun mitään säännöllistä päivärytmiä ei vielä ole. Nukkuu ja syö miten milloinkin. 

Käytiin kolmistaan syömässä ravintolassa tappaaksemme aikaa (ja tilin saldoa). No, vauva nukkui koko tuon ajan ja me syötiin iso kasa lihaa kumpikin H:n kanssa. Tänään siis ei ollut kasvisruokapäivä. 

Äsken sain puhelimeeni seuraavan kuvan ja se kyllä liikutti kaikilla mahdollisilla tavoilla meitä kumpaakin vanhempaa,vaikkakin mummin puhelin on jo aikas vanhaa mallia ja sehän näkyy kuvanlaadussa. Se teki hetkestä vieläkin liikuttavamman.


Mä niiiiin tiedän miltä nuo halit tuntuu ja mulla on niiiin kova ikävä. Toisaalta ihanaa että niitä haleja jaellaan välillä isovanhemmillekkin. Ovat nimittäin omansa ansainneet.

Nämä on niitä hetkiä kun sen tajuaa.. mä en enää koskaan palaa entiselleni. Mä en enää koskaan ole vain minä. Mä olen jakautunut kolmeen osaan. Ihan elämäni loppuun asti.
Se on pelottava mutta niin taivaallisen ihana tunne.

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Sattuipas että mietin tätä samaista asiaa juuri tänään. Katselin kun pieni tytär nukkui päiväunia kainalossani ja mietin, että jossain vaiheessa hän lähtee yökylään, ensin mummien ja kummien luo, ja sitten kavereille, ja sitten tulee ehkä joku seurustelukumppani, ja... Apua. Osaa jotenkin nauttia näistä rutiineista ja elämästä pienen ihmisen kanssa entistä enemmän, kun tiedostaa miten katoavaista tämä on, miten nopeasti aika juoksee.

    Toivottavasti saatte nukuttua virkistävät yöunet!

    VastaaPoista
  2. Sä kirjoitat samoja asioita, joita itse ajattelen päivittäin... Tippa linssissä rakkaudesta olen miltei joka päivä, kun katselen ja hoidan omia lapsiani <3
    Ihanaa iltaa teille ikävästä huolimatta :)

    VastaaPoista
  3. Nuo viimeiset lauseet kyllä herkistivät minutkin<3 Voin vain kuvitella, kun ei ole vielä omia lapsia, mutta uskon että noinhan se on...

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook