Ollaan tyttöjen (Pirpana ja Taiga) kanssa mummolassa kun tahdoin saunaan ja tahdoin myös seuraa. H on yövuoroviikolla ja yksinäiset yöt ei pidemmän päälle ole kiva juttu, se tuli eilen todistettua. Ajatukset alkaa harhailemaan väärille raiteille. Yhtäkkiä kaikki huolet ja murheet kasaantuu samaan köntsään ja olo muuttuu kurjaksi. Viimeaikoina on tapahtunut paljon ja kun tilanteet ovat nyt vihdoin rauhoittuneet tekee väsymys tepposet. Mulla on meneillään joku ihan tyhmä vaihe. Raskaushormonitkin varmasti lisäävät omat kitkerät mausteensa tähän soppaan.

Piippiksen motorisessa kehityksessä on tapahtunut nyt mielenkiintoinen ilmiö. Tyttö ei enää lattiatasolla suostu kääntymään masulleen ollenkaan. Jos äiti ja isi yrittää avittaa kääntymään, pistää  tyty oikein vihaisesti hanttiin ja tekee hyvin selväksi että siihen asentoon ei halua. Syy on selkeä. Tytön kädet puuhastelee/tavoittelee kokoajan jotain tai jotakin. Nyt on selvästi tullut aika tutkia ihan kaikkea mahdollista kätösillä ja masullaan ollessa se ei ole samalla tavalla mahdollista, siispä skipataan ne hommat hetkeksi. Öisin tyttö kuitenkin kääntyy kyljelleen ja masulleen nukkumaan joten taito on selkeästi tallella mutta mielenkiintoa vaan ei. Ehkä tämäkin on saanut mut hieman mietteliääksi kaiken muun ohella. Tänään onneksi vertaistuki taas teki tehtävänsä ja olo helpottui kovasti tämän asian tiimoilta. 

Toisaalta kehitystäkin on taas tapahtunut. Pirpana osaa antaa äidille pusun <3 Ja tuo käsillä toimiminen on ehdottomasti myös vain ja ainoastaan positiivista. Ja niinkun tänään aikaisemminkin vertaisille totesin, mun tytölläni on hymy joka on ihan omaa luokkaansa. Siihen olen koukussa.

Mä en ole oikein koskaan osannut olla kovinkaan huolissani tytön kehityksestä ja jotenkin on ollut jopa huojentavaa että hän saa kehittyä omaan tahtiinsa ilman että jokaista uutta taitoa tarkkaillaan tai kysellään neuvolassa. En siltikään kuitenkaan toivoisi että jo opitut jutut unohtuisivat mutta siitä tässä tosiaan tuskin onkaan siis kyse niinkun jo yläpuolella kertaalleen totesin.

Jokatapauksessa, nyt pitäisi selvitellä uuden asuinkaupungin kehitysvammaneuvolasysteemit/fysioterapiajutut ja se onkin taas oma rumbansa. Väkevää kun pippuri mutta pakollista. Ensiviikolla.

No ja vielä, tämä mun fyysinen olotilakin on jo välillä niin mahdottoman surkea että ei sekään nyt helpota olemista. Jokapaikasta kokoajan ihan puuduksissa, pallo pinkeänä ja äsken taas supisti ihan kivuliaastikkin. Noita kivuliaita suppareita on tullut sillointällöin mutta onneksi aika vähän vielä toistaiseksi. Henki pihisee edelleenkin heikohkonlaisesti ja kokoajan odottelen että vauva senverran laskeutuisi että olo helpottaisi. Pirpanan nostaminen ja kantaminen on jo aika työlästä. Onneksi hän onpi tyytyväinen suurimman osan ajasta ihan itsekseen lattialla leikkien.

Vaikka nyt onkin vähän rankkaa niin tuntuu hyvältä huomata että rakkautta on ja riittää! Sehän se onkin se suurin ja eteenpäin työntävä voima. Tuo meidän tyttö on se kaikista suurin rakkauspakkaus ja niin kauan kun hänen kasvoiltaan paistaa onni ja tyytyväisyys, ei meillä vanhemmilla ihan oikeasti ole mitään hätää. Sitäpaitsi mulla muutenkaan ole. Asiathan on aikuisten oikeasti tosi mallillaan nyt.

Kai joskus kuitenkin saa vähän purnata?

 :)

Lauantaina lähdetään Pirpanan isomummun 90-vee juhlia viettämään Kauhavalle. Varasin tänään hotellihuoneen ja kuinka ollakkaan, siellä esiintyy samana iltana PMMP!  Hotellivirkailija varoitteli metelistä mutta ehkä me selvitään yksi yö kunhan katto vaan on pään päällä. Varasin viimeisen vapaan huoneen. Meitä tulee täältä pk-seudulta muitakin noita ysikymppisiä juhlimaan..  Ja ihan syystä.

Sain muuten tänään kuulla ihan mielenkiintoisen uutisen. Mun suvun puolelta löytyy toinenkin extrakromosomitytsynen. Isän puolelta ja suht lähisukuakin on. 

Mutta nyt nukkumaan-->