Pupu. Kaikista tärkein unilelu. Pehmoinen, tuttu ja turvallinen. Kiva vetäistä osittain naamalle ja siihen on niin hyvä nukahtaa..

Juhlista selvitty ja paluu arkeen alkoikin tänään mukavissa merkeissä. Käytiin Pirpanan kanssa moikkaamassa pientä ja vähän isompaa ystävää. Tämä pienempi versio on kuukauden Pirpanaa vanhempi ja kiinnostui luonnollisesti vieläkin pienemmästä toveristaan paljon. Pikkuiset sormet vahingossa siinä sitten hipaisi meidän pimun otsaa ja no.. opinpahan tyttärestäni taas jotain uutta. Hän on kovin pitkävihainen! Jokakerta tämän episodin jälkeen kun tämä ihana pieni ystävä päästi jonkin sortin äänen, muisti meidän Pirpana tapahtuneen, suupielet vetäytyivät alaspäin ja itkuhan siinä sitten lopuksi tuli. Harvoin tuo suuttuu mutta kun suuttuu, niin suuttuu näköjään isosti :) Onneksi pikku unoset vei kaikista dramaattisimmat muistot mukanaan ja itkutkin rauhoittui ennen lähtöä. 

Uhmista odotellessa..

Maanantaista sen verran että äidin ja isän keikkailta onnistui täydellisesti. Pirpana käyttäytyi kuulemma esimerkillisesti ja hänen kanssaan ei ollut kummempia ongelmia. Yöllä nukkui paremmin kun meidän kanssa pitkään aikaan. Heräsi kyllä mutta nukahti papan sylkkyyn tyytyväisenä ilman sen suurempaa huutoa. Olin kyllä varautunut mahdoliseen ennenaikaiseen kotiinpaluuseen mutta sellaista ei tapahtunut ja ihan kiva niin. Keikka oli hyvä ja nyt ei sitten vähään aikaan tarvitse mihinkään mennäkkään :)

Oli ihan parasta nähdä ystäviä pienen tovin jälkeen. Puss!

Eipä muuta tälläkertaa. Kaikki on niin hyvin nyt

<3