Eilen (vuorokausi ehti vaihtua tätä kirjoittaessani) kun sain lapset nukkumaan hyvissä-ajoin (hyvin poikkeuksellista nykyään), pääsin pitkästäaikaa heittäytymään sohvalle makaamaan ja mua vieläpä lykästi, sillä telkkarista alkoi samaisella hetkellä romanttinen komediakin! Sellaisia kun ei viimeaikoina oo juurikaan ehtinyt fiilistellä. Mainoskatkoilla innostuin selailemaan vanhoja kuvia kännykästä ja löysin jälleen kerran yhden helmen arkistoista..

Tässä kuvassa me vietämme ensimmäistä vappuamme vanhempina. Toisinsanoen tässä kuvassa juhlitaan siis Piippiksen ensimmäistä vappua.

Muistan tämän hetken hyvin selvästi. Elämä tuntui tosi hyvältä ja "tavalliselta" jo. Huolet sekä murheet olivat takanapäin, ja roolimme erityislapsen vanhempina oli täydellisesti sisäistetty sekä hyväksytty. Vauva numero kaksi potki jo mun mahassani ja tyttö isin sylissäkin näyttäisi tuossa otoksessa olevan kovasti tyytyväinen. Tuo pipo on muuten tuunattu vartavasten Piippikselle hänen syntymänsä jälkeen. Auringonkukka otettiin muistaakseni kynttilämansetista ja ommeltiin äitiyspakkauksen pipoon kiinni. Näin siitä tulikin sitten täydellinen tälle meidän rimpsessalle. 

Mutta niin, liikutuin siis luonnollisesti aikas syvästikkin tuosta vappukuvasta. H näyttää jotenkin niin turvalliselta ja maailman parhaimmalta isiltä tuolle pienelle aurinkoiselle. Ja sitähän hän nimenomaan on. On ollut alusta asti. Vitsit miten upeita tunnekuohuja sitä on saanutkaan käydä läpi tähänastisen vanhemmuuden taipaleella  ja hienoa on huomata, miten ne vanhatkin tunteet kuohahtaa uudestaan pintaan kuvien myötä. Ja yhtä voimakkaana, ehkä jopa voimakkaamminkin. Ihan parasta! 

Ja sitten takaisin arkisempiin asioihin. Selvisin ihan hyvin arvosanoin kuluneesta viikonlopusta ja H:n Lontoon reissu oli myös mennyt kuulemma kivasti. En tiedä, olisinko enää järjissäni ilman vanhempieni sekä ystävieni tukea eli kiitokseni lähetän tätä kautta jokaiselle mua auttaneelle! Sydän.

Pääsääntöisestihän näiden mun pikkuihmisten seurassa on viihdyttävää ja kiva olla. Rankkaa toisinaan, mutta hauskaa.

PikkuH:n kummitätöset sekä ihana vauva A viettivät meidän kanssa täällä lauantai-päivää mm. grillaillen, ja tuo ylläoleva kuva kuopuksesta on kummitädin ottama. Ihan kun jo osais poseerata muka! Hih.

Kyllä täytyy vaan myöntää se tosiasia, että aika nopeasti tuota toista puoliskoa tuli ikävä nyt kun hää oli pari yötä pois. Viimeyönä en meinannut saada kunnolla untakaan, vaikka lapset antoivatkin ihan kivasti uniaikaa äiskälle. Mielikuvitus teki tepposet ja mua meinas jopa vähän pelottaakin yöllä. Nyt selvisi sekin, että mistä tuo meidän Pirpana on vilkkaan mielikuvitusmaailmansa perinyt. Ihan kun sitä en olisi aikaisemmin muka tiennyt.. Siksi ehkä aluksi huolestuinkin ;)

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille. Tästä tulee hyvä viikko, vaikka se alkoikin kännykkäpäivityksellä sekä instagram-kuvilla!