Kultaista keskitietä etsimässä

14.31

Niinkun melkein kaikki muutkin, myös minä päätin vuoden alussa aloittaa jälleen kerran painonpudotustaiston ja elämäntaparemontin. Poikkeuksellista tänävuonna tässä projektissa on ollut se, että vielä huhtikuun puolessavälissäkin olen samalla polulla edelleen. Paino on tippunut toivotusti ja olo on hyvä. Tai no siis olosuhteisiin nähden hyvä. Vielä kun saisi yöunia venytettyä edes neljän tunnin kokonaisiin pätkiin, niin voisin varmasti vieläkin paremmin mutta nyt on näin ja näillä mennä porskutetaan eteenpäin. 


Tammikuussa jo sen päätin, että en tule olemaan itselleni liian ankara tässä haasteessa. Tämä päivä on ollut hyvä esimerkki mulle hyvin tyypillisestä päivästä. Aamulla herätessäni tein aamujumpat muiden aamutohinoiden lomassa ja jossainvaiheessa mulle sitten iski ihan järkyttävä leipomisvimma kun H:kin oli kotosalla ja katsoi lasten perään. Kurvasin lähi Siwaan ja hain tarvittavat jutut, jonka jälkeen valtasin keittiön ja työstin uuniin ihan perinteisen kinkku-aura-ananaspiirakan. Söin sitä kaksi palaa hyvällä omallatunnolla. Tämän jälkeen pieni lepo, ja sitten säntäsinkin jo vauvan kanssa reippaalle vaunulenkille. Samalla käytiin myös apteekissa hakemassa särkylääkettä mun kolottavaan hampaaseen (joka toissapäivänä paikattiin?!).




Ideologiani on siis seuraavanlainen: Jos liikun, niin annan itselleni luvan hyvällä omallatunnolla myös välillä herkutella sen kummemmin asiaa murehtimatta. Tämän oon nyt todennut tosi toimivaksi keinoksi ja tämä taktiikka on tuottanut tulosta paremmin kun koskaan aikaisemmin. En ole ennen erityisemmin edes nauttinut rehkimisestä, mutta nyt olen senkin onnen tässä saanut tuntea. Jokapäivä on tehtävä jotain, jotta mieli pysyy virkeänä. Tarvitsen liikuntaa ja sitä hyvänolontunnetta jonka siitä liikkumisesta saan. Tämä siis on ollut mulle elämäntapamuutosta totta tosiaan! 

Alkuviikosta omat fiilikset heittelehti taas aikamoista vuoristorataa ja pohdiskelin ensimmäistä kertaa ihan tosissani mm. blogin kohtaloakin kaiken muun ohella. Ei silti huolta, täällä ollaan edelleen ja pysytään. Muutama pieni juttu nyt vaan kaihertaa mieltä, mutta niille asioille en nyt oikein mitään mahda ja mentävä on eteenpäin. Onneksi on ystäviä, joille näistä on ollut helppo puhua. Tai no, ystävä tässätapauksessa. Tiedät kyllä kuka olet puss. 





Loppuviikkoa kohden mieli näköjään muttuu taas kirkkaamaksi ja viikonloppu tuo mukanaan kivoja juttuja jälleen kerran. Tapaan Kaksplus-kollegoita bloggaajamiitissä ja kaikkea muutakin kivaa tapahtuu. Saan tuosta tapaamisesta varmasti taas uutta puhtia ja inspiroidun upeista bloggaajatovereista.
Tällaista tämä mun äitiyteni on. Tunteet vaihtelee ylös ja alas. Välillä pää on pilvissä, välillä taas kainalossa ja joskus mieli on maassa. Tylsäksi ei käy mun aikani eli kaikki hyvin siis! ;) 
Pientä muutosta on tapahtunut myös päänupin ulkopuolellakin ja ikääntymisen kunniaksi saksin isolla kädellä kuontaloa lyhyemmäksi. Fiskarseilla. Siihen nähden lopputulos on ihan hyvä.



Ja tähän loppuun laitan vielä kuvan PikkuH:sta joka kasvaa sekä kehittyy silmissä. Meidän lapsukaisista ei kenelläkään ole ollut näin kiire aikaisemmin ja ymmärtäähän sen, sillä pitäähän sitä sisarusten kyytiin päästä mukaan niin äkkiä kun suinkin vaan mahdollista! Huvittava hyvänmielen kuva tuo kyllä on. Pikkuinen tönöttäjä. Äidin sulosilmä.


Kivaa viikonloppua! Laitan instagramiin lauantaina kuvia tuosta Kaksplus-miitistä eli kiinnostuneet voivat sieltä seurailla :) agu47 oli tuo mun instatunnus.




You Might Also Like

1 kommenttia

  1. ihana tyttö! hiustenväri muuttunu aika paljon kun eikös melkein ensimmäisissä kuvissa tytöllä ollut ruskeat hiukset :D

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook

Instagram