Eleltiin huhtikuun kymmenettä,  vuonna 2023 -  39 vuotis-syntymäpäiväni iltaa. Olimme jo muutamana iltana kuunnelleet takapihalla helmipöllöjen huhuilua, mutta tuona iltana huhuilu kuului erityisen läheltä saunamme lauteille sisätiloihin saakka. Läksin kuuntelemaan ja hyvin pian huomasin, että pieni helmipöllö istui n. kolmen metrin päässä lähikoivussa huhuilemassa vaimokekandidaateillensa. En voinut uskoa silmiäni! Olinhan juuri ennen muuttoa todennut perheelleni, että yksi Lapissa vietetyn vuoden suurimmista haaveistani on nähdä pöllö luonnossa. 

Vaan enpä tuossa vaiheessa tosiaankaan tiennyt, mitä kaikkea tulisimme vielä näkemäänkään!

Huhuilu jatkui joka ilta tiettyyn kellon aikaan, ja muutaman päivän päästä ensikohtaamisestamme havahduimme nukkumaankäydessä aivan valtavaan mekkalaan, joka kantautui suoraan makuuhuoneemme yläpuolelta välikatosta. Heti tajusimme, että rouva oli valittu ja jonkinsortin lemmenleikit peltikatolla oli käynnissä. 

Tuosta illasta alkoikin suloinen projekti, jota saimme aitiopaikalta seurata muutaman kuukauden ajan.  Joka ilta koiras kuskasi myyriä välikattoon hautovalle naaraalle, ja aina kun menimme takapihalle, jompikumpi linnuista kurkki pienestä raosta meitä hyvin rauhallisesti tarkkaillen. Kohtaaminen oli aina hyvin rauhoittava, ja perheemme äänet tulivat linnuille tutuiksi. Asutimme kaikki yhteistä, hieman isompaa "pöllönpönttöä" :) 

Ehkä upein järjestyskameralla räpsäisty otos on tämä allaoleva H:n ottama. Kuulin, että kuvasta on teetetty taulukin, ja tulen sen saamaan joululahjaksi. 

Täydellistä!

On olemassa myös toinenkin kuva, jossa samainen herrasmies istuu samaisella oksalla suussaan päätön Lapin myyrä. Se on kuitenkin ehkä vähän turhan brutaali tänne blogiin julkaistavaksi :)

Kun sana Nuorgamissa pesivästä helmipöllöpariskunnasta kiiri Metsähallitukselle asti, sain puhelun jossa meitä pyydettiin vilauttamaan tuota pesintäpaikkaa Utsjoella työskenteleville rengastajille. Pohdimme asiaa hyvin tarkkaan, mutta lopulta myönnyimme ja päästimme rengastajat luoksemme. Sisukkaat helmarimme eivät suostuneet näyttäytymään, emmekä siis koskaan saaneet tietää oliko pöllöistä jommalla kummalla renkaat nilkoissaan vaiko ei. Hyvin todennäköisesti ovat kuitenkin melko pitkän vaelluksen tehneet sillä helmipöllö on havumetsien asukki, eikä täällä Nuorgamissa havupuita juurikaan ole. 

"Hyvin todennäköisesti kyseessä on Suomen pohjoisin pesintä", sanoivat.

Myös kissalla oli iltaisin tekemistä, kun sai kuunnella lintusten kolistelua. Heti kun mekkala alkuillasta alkoi, ryntäsi katti sänkymme jalkopäähän tähystämään ikkunasta katolle. Tuon ikkunan yläpuolella pesäkolo sijaitsi. 

Alkoi kesäloma, ja joka päivä odotimme josko ehtisimme nähdä mahdolliset poikaset ennen etelän reissuamme. Valitettavasti emme kuitenkaan ehtineet, mutta onneksi sain naapurimme lähettämiä kuvia jotka toivat valtavasti lohtua ja voimaa vallitsevaan tilanteeseemme. 

Lapsetkin tulevat muistamaan meidän "Höpötsin" ja "Pöltsin" varmasti vielä kiikkustuolissakin. Perheemme voimaeläimet.

P.S Jos haluat lukea vanhan postaukseni aiheeseen liittyen, voit lukea sen TÄÄLTÄ 

Ihanaa pikkulauantaita kaikille!