"Mulla ei ooo mitään tekemistä!". 

Niin, tämä lienee tuttu lause jokaiselle vanhemmalle? Meillä sitä ainakin heitellään ilmoille ihan päivittäin - mutta eipä hätää! Lukaisin nimittäin pari viikkoa sitten artikkelin jossa väitettiin, että lapsen on sillointällöin täysin ok rypeä tylsyydessä - jopa suotavaa! Tuon artikkelin lukaistuani, olemme H:n kanssa tarkoituksellisesti tutkailleet tätä asiaa ja tehneet havaintoja sen tiimoilta. Ja kyllä muuten on totisinta totta se, että kun sateisena sunnuntai-aamuna vanhemmat haluaisivat vaan kölliä peittojen alla tai syödä pitkän kaavan mukaista aamiaista, ryhtyy meidän kultakolmikko keksimään toinen toistaan hilpeämpiä leikkejä. 

Viime viikonloppuna keksivät sellaisenkin, jossa 1 esitti aina joulupukkia ja 2 odotti sohvalla lahjuksia. Sohvalla olevat sulkivat silmänsä ja sillä välin joulupukki toi olohuoneen lattialle laitettuun pahvilaatikkoon jokaiselle jotain jännää. Sitten joulupukki juoksi talon toiseen päähän ja huusi "Saa herätä!". Voi kuinka onnellista se olikaan, kun laatikon luokse riennettiin ja sen uumenista paljastui toinen toistaan hauskempia (vanhoja) juttuja! Ja tätä leikkiä tosiaan jaksoivat piiiitkäään uudestaan ja uudestaan - pukki vaan vaihtui välillä. 

On olemassa myös itsekeksitty "Nuku ja kuorsaa"-leikki sekä lukuisia muita yhtä hassuja. Putous-leikki on myös hitti. Siinä W on Roope Salminen ja tytöt vuorottelevat Tanhupallon, Ansa Kynttilän ja munamiehen rooleissa. Piippiksen bravuuri lienee Kete Rahkonen. "Penati tomp!"

Olen aina ihaillut äiteja ja isejä, joilla riittää energiaa touhuta ipanoidensa kanssa jatkuvasti jos jonkinlaista, ja joiden paukut riittävät helposti lukuisiin harrastuksiin kuljettamiselle. Joskus (liian usein) olen jopa kokenut huonoa omaatuntoa siitä, että minä itse en lukeudu tuohon porukkaan ja meidän kotona vietetään päivittäin sellaisia hetkiä, jolloin kolme muksua toistaa kuorossa tuota "Mulla ei oo mitään tekemistä"-mantraa. Huojentavaa on ollut siis todeta, että nyt saan "luvan kanssa" relata ja aina silloin tällöin tylsistyttää katraani kuoliaaksi  - kokematta kuitenkaan sen kummempia "huono äiti"-hetkiä. Tylsyydestä kumpuaa lähestulkoon aina super kiva leikki, joka on tuhat kertaa parempi vaihtoehto kuin vaikkapa jatkuva pleikarin pelaaminen tai leffojen toljottaminen. Toki niitäkin tarvitaan ja myönnänkin nyt ihan rehellisesti tässä, että en itse kovinkaan herkästi meidän DVD-soittimesta luopuisi..

Viime aikoina kun harjoittelupäivien jälkeen olen väsyneenä rojahtanut sohvalle, on meillä hellitty ja halittu paljon. Ipanat hyvin mielellään jopa käpertyvät kainaloon, sillä kiireinen arki synnyttää aika-ajoin ikäväntunteita äitiä kohtaan. Se on ihanaa!

Tällaisia tunnustuksia tänään. Voi hitsi vie että edelleen ramasee! Arki soljuu ihan mukavasti eteenpäin moisesta kestoväsymyksestä huolimatta, ja siitä olenkin hyvin hyvin kiitollinen. Vielä kun aamuihin saatais vähän lisätempoa niin ehtisi äitikin joskus kammata hiuksensa ennen töihin lähtöä ;) 

Pari päivää vielä arkisia tohelluksia ja viikonloppuna onkin sitten juhlan aika. Lähdemme koko perheen voimin juhlimaan ystävien hääjuhlaa ja kovasti pikkuväki tuota kokemusta jo odotteleekin. Me isommat toki myös siinä ohessa. Kuinka sujui? Siitä lisää sitten ensi viikolla.

Kivaa keskiviikkoa kaikille!