Viimeksi lupailin, että kirjoittelen tuntemuksista liittyen alkaneisiin opintoihini ja nyt ajattelinkin  tuon lupauksen lunastaa. 

Kiire ja iltaisin liian nopeasti hurahtavat tunnit näkyvät täällä bloginkin puolella tällä hetkellä hyvin selkeästi, mutta onneksi muutaman viikon päästä alkaa joululoma ja silloin toivon saavani enemmän aikaa myös kirjoittelulle. Ennen tuota joululomaa mulla on kuitenkin edessä hyvin tärkeä ja jännittävä koitos - työharjoittelu sekä tutkintotilaisuus! Iik.

Takana on kuukauden päivät hyvin intensiivistä opiskelua ja nyt olisikin aika sitten jo siirtyä kentälle oppimaan. Joku ehkä muistaakin, että aikaisemmin iloitsin täällä(kin) saamaani harjoittelupaikkaa taidepainotteisessa päiväkodissa ja huomenna aamulla olisi tarkoitus tosiaan tepastella sinne lastenhoitoa harjoittelemaan. Jännittää kovasti, mutta kai tästä nyt jotenkin selvitään taas.

Olen vuosia sitten työskennellytkin päiväkodissa, joten ihan vierasta se maailma ei onneksi mulle ole. Tosi iloinen olen siitä, että pääsen nyt näkemään miten yksityisen taidepäiväkodin meininki poikkeaa ns. "normipäiväkodista" - vai poikkeaako ollenkaan? Jos kaikki sujuu ennakko-odotusten mukaisesti, suoriudun tästä harjoittelusta tiivistetyssä aikataulussa ja saan nautiskella vähän pidemmästä joululomasta perheen kanssa. Katsotaan. Pitäkää peukkuja!

Totesinkin alussa, että opiskelutahti on ollut tiivis ja siitä syystä arki onkin hieman takkuillut . Ongelmia tuottaa lähinnä aamut ja eniten juurikin ne aamut, kun H lähtee aikaisin töihin. Lasten hoitoon vieminen jää mun kontolleni ja kouluunkin pitäisi usein puoli yhdeksäksi ehtiä. Onneksi nyt ei ihan joka aamu kuitenkaan.  

W on joutunut olla kerhosta aika paljon poissa, sillä sinne ei voi lapsia aikaisemmin viedä ja kerhoaamut alkavat vasta yhdeksältä - siihen aikaan yleensä itse istun jo koulun penkillä. Piippiksen kasi-aamut onnistuu ihan kivasti niin, että vien ensiksi tytön ja kurvaan siitä sitten itse koululle. Kiire on kuitenkin joka aamu tullut, kun pitää laittaa sekä itsensä että myös (aamuisin hieman laiskahko) neitokainen valmiiksi. No tämä nyt lienee kaikille samassa kiireessä tarpoville tuttua. Meille se on vaan niin uutta, että vielä menee hetki tottua kaikkeen tähän uuteen hulinaan. 

Onneksi tämä ensimmäinen harjoitteluviikko aloitellaan vähän kevyemmin, kun isi tekee iltaviikkoa ja on aamuissa apuna. Se lieventää myös pientä jännitystä tässä hetkessä.

Eniten stressaavinta tässä kaikessa on ollut kuitenkin se, kun joka ilta joudumme suunnittelemaan ja sumplimaan että saadaan seuraava päivä taas jotenkin päin sujumaan. Piippiksen terapioita ei saa suorittaa koulupäivän aikana ja kotiintulon jälkeen täällä meillä vetästään vielä tarvittavat terapiat kolme kertaa viikossa. Tai no, fysioterapia on yleensä Järvenpäässä ja sinnekin tosiaan pitäisi aina jotenkin ehtiä. Joskus tuntuu, että tämä on myös aika rankkaa eskarilaiselle itselleenkin.

Positiivisena seikkana tässä kaikessa todettakoon vaikkapa se, että iltaisin ei nykyään tarvitse tekemistä keksiä, kun yhtäkkiä sitä aina huomaa kellon olevan seitsemän ja iltatoimien aika. Peiton alle on helppo nukahtaa ja melatoniinit ovat jääneet pöytälaatikkoon. Heh.

Vaikka arjen sujuva eteenpäin soljuminen vielä antaa odottaa itseänsä, on opiskelu itsessään tuntunut ihan super kivalta ja mielekkäältä! Viime viikolla vietimme etäpäivää neljän luokkakaverin kanssa paikallisessa palvelutalossa, jossa saimme tutustua talon toimintaan ja vetäistiin me asiakkaille myös tunnin pituinen Bingo-hetkikin. Lupauduimme ennen joulua vielä palaamaan - jouluisen yhteislaulutuokion parissa. 

 Tää on niin mun juttu ja olen tosi kiitollinen, että pääsin opiskelun aloittamaan juurikin nyt. Tammikuussa aloittavat aikuisopiskelijat joutuvat opiskelemaan mm. fysiikkaa, kemiaa ja äidinkieltä eli olen luonnollisesti hyvin tyytyväinen, että vältyin tältä kohtalolta ;) Lähihoitajan koulutukseen tulee vuodenvaihteen jälkeen paljon muitakin merkittäviä muutoksia, ja niistä omaan opiskeluun ehkä eniten vaikuttaa harjoittelupaikan saamisen vaikeutuminen. Tammikuusta eteenpäin meistä lähihoitajaopiskelijoista ei enää makseta "harjoittelupalkkiota" ja nyt vähän jänskättää, että kuinka kovan työn takana tulee olemaan huhtikuisen Hoiva ja huolenpito-jakson harjoittelupaikan saaminen. Aika sen näyttää. Täytynee jo aktiivisesti alkaa metsästämään tuota paikkaa..

Mutta se opiskeluista nyt toistaiseksi. Flunssa on meidän perheessä taltutettu ja nyt ristin käteni, että pysyisimme koko sakki edes jouluun asti terveinä!

Tulipas pitkä teksti, toivottavasti jaksoitte lukea. Loppuun toivottelenkin sitten taasen aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!