Aikataulutettu arki

12.57

Vähän hullu pitää olla, että liittää muutenkin hektiseen arkeen mukaan vielä yhden ylimääräisen ja suht ison projektin. Olen nyt aloittanut kirjani kirjoittamisen oikein tohinalla ja jos saisin, niin tekisin sitä koko ajan. Kivasta uudesta harrastuksesta huolimatta lapset pysyvät luonnollisesti tärkeysjärjestyksessä numero ykkösenä ja näin ollen mun kirjoitteluaikani ajoittuu iltaan/yöhön tällä hetkellä. Ja se on ihan ok. Siispä päätin, että vuorottelen tasapuolisesti blogin ja projektin välillä - viettäen yhden vapaapäivän viikossa. Eilen kirjaa, tänään blogia ja sitä rataa..


Näiden omien juttujen lisäksi meillä rullaavat koko ajan terapiat ja isukin vuorotyöt antavat myös omat mausteensa arjen hulinaan. Toisaalta olen iloinen, että saan olla lasten kanssa vielä tovin kotona niin tämä kaikki on oikeasti vielä mahdollistakin. Ja pieni bonus tällä sekä seuraavalla viikolla on H:n yksi ylimääräinen vapaapäivä, jolloin viikko tuntuu jo huomattavasti leppoisammalta. Synttäreitäkin meillä juhlitaan muutaman päivän päästä..

Työskentelymateriaalia
Blogin ulkoasua vielä vähän muokataan ja yritetään saada mm. etusivun kuvien kokoa kuntoon. Niille lukijoille, jotka saapuvat blogiini www.47palasta.blogspot.com osoitteen kautta vinkkaisin, että klikatkaa uusimman postauksen otsikkoa, jolloin kuvat näkyvät postauksessa tarkempina ja oikean kokoisina. Huomasin, että kännykkäkuvat näkyvät toistaiseksi etusivulla vähän epämääräisesti mutta joskus niitäkin on tänne vaan pakko laittaa :)  Ja se mobiili, se saadaan todennäköisesti tänään kuntoon.

Kirjasta en toistaiseksi tämän enempää täällä blogissa tule höpisemään. Se valmistuu omalla tahdillansa ja toivottavasti liekki sen suhteen jaksaa roihuta. 

Tässäpä vähän infoa maanatai päivään ja seuraavaksi palailenkin sitten jo ihan toisenlaisten juttujen merkeissä. 

Kevättä alkaneeseen viikkoon!

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Kiva uusi ulkoasu ja hienoa, että olet vihdoin aloittanut projektisi :) Siitä saa varmaan arkeen sellaista "omaa juttua" blogin lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Yöunista meinaa vaan vähän verottaa ja eilenkin yhteen asti kirjoittelin vaikka piti pitää välipäivän :D No eiköhän tää innostus tästä vähän tasoitu ajan kanssa..

      Poista

Suosituimmat

Facebook