Kiitollisuutta

22.20

"No voi hattivatti!" -Muumipappa

Jotakin ennenkokematonta ja uskomatonta sain kokea. Jotakin sellaista, mitä kohdalleni ei vielä tässä elämässä ole ennen sattunutkaan. Meille ennestään tuntematon lukija tahtoi auttaa ja lahjoittaa vanhan, mutta toimivan tietokoneensa mun käyttööni. En voisi olla kiitollisempi Annille sekä hänen miehelleen tästä todellakin arkea helpottavasta laitteesta, joka toissapäivänä mun ovelleni tuotiin. Ja vieläpä Japanista asti!!

Jotain pientä kivaa saadaan siis paketoida nyt vastapalveluksena sekä kiitollisuuden eleenä takaisin maailmalle. 

On kiva auttaa, mutta kyllä täytyy myöntää että aika kivalta tuntuu kokea jotain tällaista elämässä. Saada olla näin vilpittömän ja kivan eleen kohteena itse.

Kiitos vielä asianosaisille! 
<3

Tämä uusi ihana bloggaajan apuväline tulee herkistämään minuu vielä pitkään. Toissapäivänä itkin ilosta.



Ollaan oltu nyt pari päivää mummolassa syystä että oma olotilani on ollut hieman kehno jälleen ja toisesta syystä että tänään meillä oli yksityisnäyttö aamupäivällä täällä kotosalla. Tällähetkellä sanon vain senverran, että se näyttö meni tosi hienosti ja ensviikko saattaa olla aika merkittävä tulevaisuutemme kannalta.. :)

Nämä isännän aamuvuoroviikot on mulle tosi tosi vaikeita. Supistaa ja kiristää. Sekä kroppaa, että hermoja. Nyt vielä nämä helteet tähän kaupanpäälle niin aika kovilla tässä ollaan sitä ei käy kieltäminen enää. 

Onneksi mulla on nuo mun vanhempani, jotka tarjoavat auttavaa kättä heti kun huomaavat mun väsähtävän. En ihan oikeasti selviäisi tässä elämäntilanteessa mitenkään ilman heitä. 

No, ei tässä tosiaan ole enää kun se kolmisen viikkoa h-hetkeen. Ei se elämä missään nimessä täysin helpota silloin, mutta saanpahan ainakin kehoni takaisin. Nyt esimerkiksi lasten pukeminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, kun maha ottaa vastaan ja heti kun jommankumman taaperon selkä osuu mun napaan niin masu supistuu palloksi. En myöskään nuku öitäni enää levollisesti ja kyljen kääntäminen sattuu mahdottomasti. Lasten sylissä pitäminen on todella rankkaa, melkeinpä mahdotonta.. 

Iltaisin tuntuu vauvan bilettäessä masun uumenissa, että räjähdän kappaleiksi. Miten se voi mahtua sinne en käsitä?!

Kyllä esikoisen odottaminen on todella helppo nakki tähän hommaan verrattuna. 

No, mummolassa sain levätä ihan eri tavalla ja me kaikki nautittiin kesäisistä päivistä ihan oikeasti. Tässäpä todisteita siitä.


W kyhäsi tämän siesta-paikan itsellensä istuintyynyistä yksinään takapihalla touhutessaan. Nappasin kuvan ikkunan takaa salaa.


Lapsistani se rohkeampi pyllähti suht viileään veteen aikas reteesti, mutta tämä hieman pohtivaisempi tapaus jätti tuon pyllähtämisen seuraavaan kertaan. Muisti kuitenkin itsenäisesti sensuroida otoksen ;)






You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Voihan siestä miten söpöjä otoksia ♡

    VastaaPoista
  2. Eipä tarttunut kommentti ekalla yrityksellä!
    siispä; onnea uudesta koneesta, upea homma. Ja peukut pystyssä tuon toisen asian kanssa!
    voimia päiviin masunkantajana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Piuku! Nyt kyllä elellään taas jänskiä aikoja :o

      Poista

Suosituimmat

Facebook

Instagram