Oon voimissain!

20.59

Tuntuu ihan mielettömän hyvältä huomata, että oon saanut tooodella paljon lisää puhtia lomalla ja jaksan ihan oikeasti taas eritavalla touhuta lapsosten kanssa sekä kotosalla ja noinniinkun muutenkin. Dublinin reissu oli näinollen jokaikisen pennin sekä ikävänkyyneleen tirautuksen arvoinen. Musta tuntuu pitkästäaikaa siltä, että oon ihan oikeasti suht jeppis äiti mun pienokaisille ja lienee ilmiselvää, että se on aika huippufiilis.

Nythän on tavallaan tosi hyvä juttu että sitä puhtia on, sillä nuo pikkuihmiset koettelevat fyysisesti tällähetkellä aika kovastikkin. Tänään meno yltyi kotoseinien sisällä niin villiksi, että oli pakko pakata mukelot kerrosrattaisiin ja lähteä kärräilemään pellonreunaan hevosia katsomaan. Reissu oli tosi mukava ja samalla mä sain kulutettua vähän extrakaloreita kun hikoilin pitkissä ylämäissä noiden suht raskaidenkin rattaiden kanssa. Ja niin, painaahan tuo pelkkä lastikin jo sellaiset parisenkymmentä kiloa yhteensä :)

Ja nyt vuorossa piiitkästä-aikaa kuva, joka saa minut tuon pienen ihanan tytön äitinä kohtis herkkis olotilaan. Siinä se seisoo ihan itse topakkana ja ihailee tämänhetkistä ykkösjuttua eli hevosta. Seisoo itse. Ilman minkäänsortin tukea. Minä oon niin onnellinen ja ylpeä!!


 Uudet kengät tukee kivasti nilkkaa ja tytön seisomisasento näyttää jo tosi tukevalta ja hyvältä. Ja mikä parasta, tänään peppukiito on ihan selvästi muuttunut enenevässä määrin konttaamiseksi, mikä tietysti on tosi hyvä. Aina parempi, kun edetään niin sanottua "normaalia" reittiä ylöspäin. Nyt mä olen sen tajunnut itsekkin, mitä fysioterapeutit meille ovat useasti sanoneet: On tosi tärkeää, että asiat opitaan mieluummin hitaasti mutta että ne opitaan oikein, kun että kiirehditään ja tehdään puolihutiloiden. Mihinkäs tässä kiire? Tärkeintä on nähdä, että edistystä tapahtuu ja upeinta on nähdä pienen ihmisen onni aina uutta opittaessa. Pirpanan kohdalla se on todella nähtävissä, se onni.

Nämä on mun elämäni suurimpia asioita tällähetkellä. Katsoa ja ihastella pienten ihmisten kasvamista omatoimisiksi, ihaniksi tyypeiksi. 

<3

Hei, ei enää kauaakaan kun mun blogissa paukkuu 400 000 kävijää rikki. Todella outoa, mutta hienoa. Toivottavasti olen antanut lukijoille paljon hyviä asioita Piippiksen kanssa.

Paljon olemme teiltä saaneet. Kiitos.




You Might Also Like

7 kommenttia

  1. Huikea saavutus - seisimassa ulkona ja keskittyen hevosen tarkkailuun, eikä suinkaan seisomiseen. Uusi taito on opittu!!! Hyvä Pirpana!

    VastaaPoista
  2. voisitko laittaa kuvaa teidän rattaista ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merkki on Britax B-Dual. Google kertoo tarkemmin. Multa ei oikein näin äkkiseltään löytynyt hyvää kuvaa..

      Poista
  3. Kirjoitit tässä taannoin, että neiti olisi menossa ratsastamaan. Kuinka se sujui? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika peruuntui :/ Näillä näkymin uusi yritys ensiviikolla. Laitan heti kuvia kunhan suunnitelma toteutuu :) Innolla odotamme!

      Poista
  4. Hei! Löysin blogisi sattumalta ja tuo välilehdeltä löytyvä ensimmäinen postaus nosti kyyneleet silmiin ja hymyilytti silti. Teillä on ihana asenne! Juuri oikea erityislapsen perheeseen! Olen itse CP-vammainen 27-vuotias nainen. Synnyin perheeni esikoiseksi. Raskaus sujui oppikirjojen mukaan, mutta synnytyksessä sattui lääkärille hoitovirhe, jonka vuoksi vammauduin. Opin kävelemään 2-vuotiaana ja olen käynyt fysioterapiassa koko ikäni 8 kk iästä tähän päivään saakka. Vammaisuus on tuonut toki kompastuskiviä matkan varrelle, mutta aina niistä on selvittä ja tärkeintä onkin juuri tuo perheen tuki ja oma asenne ja avoimuus. Minun jälkeeni syntyi kaksi tervettä sisarta ja meitä on aina pidetty täysin samalla viivalla. Toki niin, että olen saanut apua, kun olen sitä tarvinnut kömpelöiden käsieni vuoksi jne. Kävin myös koulun terveiden lasten kanssa ja ainakin omalla kohdallani tuntuu, että juuri tämä tasavertaisuuden kokeminen muiden rinnalla on se, mikä vahvisti itsetuntoa ja auttoi kasvamaan vahvaksi, yritteliääksi aikuiseksi oman vammaisuuden kanssa. Siksi aina ajattelen, että hyvä itsetunto ja tsemppaava, rohkaiseva ja tarvittaessa eteenpäin puskeva tuki on paras lahja, mitä lapsuudenkotoa voi saada.

    ps. Tervetuloa vastavierailulle hääblogiini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tärkeästä kommentistasi! :) Olen ehdottomasti kanssasi samaa mieltä perheen merkityksestä! Käyn seuraavaksii vierailulla blogissasi :) Kivaa syksyn alkua sinulle!

      Poista

Suosituimmat

Facebook