Tänään tosiaan lähdettiin heti aamupuuron jälkeen testaamaan, josko päästäis suht nopsaa verinäytteenottoon tytön kanssa. Ja päästiinhän me. Ihan suoraan saatiin mennä toimenpidehuoneeseen. Luojan kiitos paikalla oli asiansa osaavaa ja miellyttävää henkilökuntaa. Meidän vanhempien olo helpotti välittömästi kun heidät tapasimme. Niinkun arvata saattaa, pienen ihmisen pieniä verisuonia jouduttiin ihan tosissaan metsästämään ja kaikista inhottavinta episodissa olikin se, että kummastakin kädestä jouduttiin verta ottamaan. 

Pirpana oli urhea ja reipas. Vähän tietysti itketti mutta yhtään ei tyttö rimpuillut tai pistänyt vastaan. Heti kun näyte oli saatu otettua, ilme muuttui taas onnelliseksi ja iloinen tyttö poistui terkkarista uusi tarra kätösessään. Niinkun kuvasta näkyy, tarra pysyi visusti kädessä vielä automatkallakin.

Tuntui ihanalta taas huomata, miten lämpimästi hoitohenkilökunta otti meidät vastaan ja miten suloisesti Pirpanaa kohtelivat. Kun teimme lähtöä, tuli vieras hoitaja luoksemme ja kertoi, että hänellä on 4-vuotias lapsenlapsi, jolla on myös ds. Asiasta siinä sitten hetken aikaa juteltiin.

Puoliltapäivin soittelin heti neuvolaan ja kyselin tuloksia. Keliakia sekä kilpirauhastulokset saadaan vasta myöhemmin. Tärkein kuitenkin selvisi jo. Pirpanan valkosoluarvo oli 3,6 ja punasoluarvo 41. Jos nyt oikein muistan. Mullehan nuo ei sano mitään muutakun sen, että tuo valkosoluarvo on vähän viitearvojen alapuolella ja vastaavasti punasoluja vähän yli viittearvon? Sitä en tiedä edelleenkään, mistä moinen voi johtua. Hemoglobiini oli tosi hyvä. 135.

Lääkäri tsekkaa kaikki arvot ensiviikolla ja kuulemma sitten soittelee meille. Ei kai tässä auta muu kun odotella, mutta ilmeisesti hengenhätää ei ole? Ei kukaan ainakaan niin meille ole myöntänyt. 

Kiva päivä on ollut, vaikkakin hulinaa kovasti. Päivällä fyssari kävi ennen kesälomaansa vikan kerran kotikäynnillä ja saatiin myös ystävä kylään koko päiväksi. Iltapäivällä lapset pääsivät istuskelemaan uuteen kahluualtaaseen ja tykkäsivät kovasti siellä olla.

Kesäaurinko jaksaa jatkaa hellimistään. 

Viimeyönä nukuin huonosti. Jännitti niin moni asia. Tänään kun sain PikkuW:n nukkumaan ja vietin kivan kikatushetken tyttäreni kanssa olohuoneessa, oivalsin taas kuinka kiitollinen äiti olenkaan. Näistä hetkistä nautin. Maailman onnellisimmaksi mut tekee se tosiseikka, että saan jakaa sydämeni näiden kahden iiiihanan kultahippusen kanssa. Se on ihan huippujuttu.

Kiitos neito L seurasta! Me kaikki viihdyttiin! :)